Tulevalla presidenttikaudella on tarpeen tasapainoteltava taitavasti hankalissa diplomaattisissa tilanteissa. Tarvitsemme presidentin, joka ei ota sokeasti käskyjä Yhdysvalloista, vaan kykenee tarvittaessa myös irtautumaan tästä ohjauksesta. Kokoomuksen Alexander Stubb on siksi huonoin ehdokas.
Venäjä
-
26.01.2024
-
04.10.2023SKP:n rauhanryhmä vetoaa: Ei Nobelin rauhanpalkintoa Zelenskyille! Vaikka Nobelin rauhanpalkinto on aikaisemminkin jaettu hieman oudoin perustein. Tämä ei tarkoita, että sen myöntämiselle sotaa käyvän maan päämiehelle olisi nytkään perusteita. Sota ei ole rauhaa.
-
08.09.2023On järjenvastaista esittää, että sotilaallista jännitettä kasvattamalla pystyttäisiin muuttamaan valtioiden toimintaa rauhanomaisemmaksi. EU:n vaatiman pakotepolitiikan hinta on erityisen kova Suomen kaltaisten rajavaltioiden kohdalla. Rauha ei rakennu sotaa lietsomalla.
-
03.05.2023Ukrainan sota ei ratkea asevarustelulla ja militarismilla. Myös Suomessa tarvitaan kriittisempiä puheenvuoroja Natosta ja sen roolista maailman politiikassa. Lännen etuja häikäilemättömästi puolustavasta sotilasliitosta ei ole keinoksi maailman rauhan vahvistamiseen.
-
08.03.2023Iranin kansannousu vaatii naisille oikeuksia ja sorron lopettamista kaikilla elämän alueilla. Islamistihallinnon kaatuminen on edistymisen ehtona, mutta myös kapitalismista on päästävä eroon, kertoo Iranin kommunistisen puolueen jäsen Marzia Nazari maansa tilanteesta.
-
21.11.2022Inflaatio ei johdu palkankorotuksista vaan siitä, että hintojen korottamiseen on avautunut tilaisuus. Niin energiayhtiöt kuin kaupanalakin ovat ottaneet tilanteesta kaiken irti. Nyt tarvitaan päättäväisiä toimia, jotta ihmisten toimeentulo voidaan turvata, toteaa SKP:n keskuskomitea.
-
16.08.2022Lapin kommunistit eivät hyväksy Nato-tukikohtien tuomista alueelleen. Tukikohdat lisäävät jännitystä alueella ja heikentävät siten suomalaisten turvallisuutta jo olemassa olollaan. Lapissa pitäisi ylipäätään sallia vain suomalaiset joukot.
-
03.06.2022Euroopan unioni on ajanut kulukuria ja kaventanut jäsenmaiden oikeuksia. Tätä on yritetty kääntää demokratian parantamiseksi, mutta todellisuudessa kyse on ollut pääoman etujen ajamisesta ihmisten etujen kustannuksella. SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg korosti tämän tilanteen purkamisen tärkeyttä Brysselissä.
-
25.04.2022Naton jäsenenä Suomi menettäisi oman päätösvaltansa ja joutuisi osaksi suurvaltojen välisiä konfliktitilanteita. Ei ole mitään syytä vaarantaa suomen turvallisuutta mahdollistamalla suurvaltojen välienselvittely maaperällämme, toteaa SKP:n keskuskomitea julkilausumassaan.
-
12.04.2022Miten Suomen ulkopolitiikkaa tulisi jatkaa nykyisestä vaiheesta eteenpäin? Oma vastaukseni on, että Suomen tulisi pyrkiä säilyttämään sotilaallinen liittoutumattomuutensa ja panostaa ristiriitojen lievittäjän rooliinsa, toteaa Seppo Ruotsalainen.
-
01.03.2022Suomen Naton jäsenyys ei auttaisi ukrainalaisia. Ukrainan kriisi tarvitsee sodan ulkopuolisia rauhanrakentajia. Mahdollinen Suomen Nato-jäsenyys veisi meiltä myös uskottavuutta rauhan rakentajana, toteaa Suomen kommunistinen puolue.
-
28.02.2022Vuosituhannen vaihteessa vielä ajateltiin imperialismin olevan mennyttä maailmaa. Globaalin kapitalismin kriisit tuottavat silti aseistettuja hulluja apinoita, joista yksi riehuu nyt Ukrainassa, kirjoittaa toimittaja, muusikko ja runoilija Marko Korvela.
-
24.02.2022Venäjän presidentti Vladimir Putinin päätös aloittaa sota Ukrainassa on täysin tuomittava ja asettaa koko maailman turvallisuuden vaakalaudalle. Suomen kommunistinen puolue ei hyväksy näitä Venäjän toimia Ukrainassa. Venäjän toimet huokuvat imperialismia ja isovenäläisyyttä.
-
22.02.2022Ukrainan kriisi olisi ollut vältettävissä diplomatialla ja rauhanpolitiikalla. Päävastuu kriisistä on Venäjällä ja USA:lla. Molemmat roistot saisivat hävetä. Kansainvälisen työväenluokan puolella olevat eivät voi ottaa kriisissä pääomien puolta.
-
21.01.2022Neuvostoajan jälkeen pääoma on Kazakstanissakin keskittynyt vain harvojen käsiin. Maassa puhjenneet levottomuudet kumpuavat tästä epäoikeudenmukaisuudesta ja niihin puuttuminen ulkopuolelta on tuomittavaa, toteavat maailman kommunistiset ja työväenpuolueet julkilausumassaan.