Suomalaisten töiden teettämistä halpatyömaissa ja halpatyöllä paheksutaan, vaikka se on vain luontainen ja looginen asia joka sisältyy vapaaseen kauppaan ja kapitalismin ideologiaan. Viimeisimmät uutisoinnit koskevat Finnairin ulkoistamistoimia, niitä paheksuu nyt isoon ääneen myös ne, jotka ovat mukana hallituksessa joka ne aiheuttaa.
Olisihan se hienoa jos voisimme valita kapitalistisesta ideologiasta vain ne hyvät puolet, totuus on kuitenkin se, ettei tämä käy. Olemme lähteneet leikkiin, joka johtaa elinympäristömme ja kansamme riistoon, Suomen luonnonvarojen ja kansan myymiseen markkinoiden hyödyksi, ja työtä tekevän kansanosan vyön kiristämiseen (työtä tekevää kansanosaa ovat myös tällä hetkellä työttömät ja sellaisiksi päätyvät, nyt vielä töissä olevat).
Kaikki ympärillämme nyt tapahtuva kurjistuminen tiedettiin tapahtuvaksi kun kauppaa alettiin vapauttaa 90-luvun alussa. Monet eri alojen asiantuntijat, mm. yhteiskuntatieteilijät, varoittivat EU:n ja vapaan kaupan vaaroista. Suuryritykset laittoivat pökköä pesään ja järjestivät kovat kampanjat niiden etuja ajaville taholle, eikä kriittinen, kansan ja pienen paikallisyrittäjän etua ajava ääni saanut markkinatilaa.
Nyt samojen sponsoreiden tukemana oikeiston puheet menevät läpi, ne puheet joissa väitetään että työttömyys, syrjäytyminen ja kuntien ahdinko johtuisivat jostain muusta kuin vapaakaupasta ja oikeistolaisen ideologian kiihtyvästä täytäntöönpanosta viimeisen 20 vuoden ajan.
Mikä olisi vaihtoehto. Ihan ensimmäisenä arvonäkemyksen kääntäminen. Vapaakaupassa, tässä kapitalismin hedelmässä, arvo annetaan omistamiselle, ei työlle. Eli se joka ei tee mitään, saa kaiken eteen annettuna – koska omistaa.
Vapaakaupan seurauksena tämä omistaja on yhä useammin yksityinen taho ulkomailla. Huomattavaa on, että pien- ja paikallisyrittäjät eivät kuulu tähän ryhmään. He tekevät elantonsa eteen töitä, osallistuvat yhteiskunnan pyörittämiseen ja laittavat rahansa kiertoon pääsääntöisesti Suomessa. He ovat vapaan kaupan uhreja siinä missä muutkin duunarit.
Markkinoilla ei ole rajoja siellä missä vapaakauppa sallitaan, eli halpaa tuotantopaikkaa voi etsiä yli rajojen. Laitetaan tehdas maahan joka sallii vapaimmin saastuttaa, ja palkataan sinne ihmiset sieltä missä on kehnoimmat työehdot ja palkat, tuotettu ruoka tai hyödyke myydään sinne missä siitä eniten maksetaan, riippumatta siitä näkeekö ihmiset nälkää kylässä jossa tuotantolaitos sijaitsee.
Markkinat sanelee. Suomen vesien ollessa myyntipöydällä, on aiheellista kysyä, että mitenkäs sitten kun Suomi ja suomalaiset eivät pysty maksamaan oman maaperän vedestä parasta hintaa? Vieläkö silloinkin kumarramme vapaalle kaupalle ja kapitalismille?
Ympäri maailmaa markkinaorjuuteen ajetut ihmiset ovat hakeneet oikeudenmukaisuutta ja vapautta tästä modernista orjuudesta valtaamalla kansan omistukseen tuotantolaitoksia joissa työskentelevät tai jotka toimivat heidän asuinalueella.
Suomi myy meidän yhteistä omaisuutta tällä hetkellä, ja asettaa itseään ja meitä riistettäväksi tieten tahtoen. Tämä on käsittämätöntä, saman aikaan kun orjuutetut kansat koettavat saada valtaa takaisin tekemällä juuri päinvastoin!
Susanna Rissanen on siilinjärveläinen yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä ja SKP:n varapuheenjohtaja. Blogissaan hän seuraa aikaa ja kommentoi yhteiskunnallisia aiheita. Hän on myös Euroopan vasemmistopuolueen hallituksen jäsen ja sosiaalityöntekijä Leppäkaarteesta, joka on kasvanut "toimeentulotukiperheessä" ja tehnyt myöhemmin opiskeluaikoina kesätöinään myös itse toimeentulotukilaskelmia.
