Home >> Blogit >> Susanna Rissanen >> Hoiva-alojen palkkauksen epäsuhdasta ”miesvaltaisiin” aloihin nähden.

Hoiva-alojen palkkauksen epäsuhdasta ”miesvaltaisiin” aloihin nähden.

13.02.2015 - 13:22
(updated: 02.06.2016 - 15:08)
  • Susanna Rissanen
Susanna Rissanen / kuva SKP arkisto

Hoiva-alan työt nähdään ”kutsumustöinä” ja ovat auttamatta jäljessä muusta palkkakehityksestä. Naiset ovat myös oman havaintoni, sekä tutkimusten mukaan yhteisöllisempiä ja tavoittelevat vähemmän omaa etua yhteisön edun kustannuksella, joka on osaltaan varmasti vaikuttanut (ja vaikuttaa) siihen, että naiset eivät samalla tavalla lähde pitämään meteliä, vaan katsovat että heidän tulee ”uhrautua yleiseksi hyväksi vaikeina aikoina”.

Ratkaisu ei ole mielestäni siinä, että naisia patistetaan muille aloille, niin kuin monet tuntuvat ehdottavan. Yhtä lailla on mielestäni väärin sairaanhoitajamiestä kohtaan alan alipalkkaus, kuin se on sairaanhoitajanaista kohtaan. Yritän sanoa, että yhtä väärin se olisi, vaikka näillä alipalkatuilla aloilla olisi yhtä paljon miehiä ja naisia. Tuolloin vain ei puhuttaisi naisten ja miesten palkkaeroista, vaan alasta joka on jäänyt jälkeen palkkakehityksessä. Onko sitten oikea kehityssuunta, että palkkaerot miesten ja naisten välillä pienenevät sen seurauksena, että naiset hakeutuvat miesvaltaisemmille aloille ja päin vastoin? Minusta ei, meillä on silti tämä palkkakehityksestä jälkeen jäänyt ammattialue.

Jokaisen tulisi voida hakeutua alalle jolle kokevat vetoa, ihan työssä jaksamisen ja oman hyvinvoinninkin takia. Sen sijaan pitäisi korjata hoiva-alojen törkeä alipalkkaus ja osoittaa tällä tavoin arvostus meidän kaikkien hyväksi tehtävästä työstä.

Susanna Rissanen, YTK, SKP:n eduskuntavaaliehdokas

Tekijä

Kirjoittajan blogipostaukset