SKP:n puheenjohtaja, käsitetaiteilija ja Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen JP (Juha-Pekka) Väisänen kritisoi taloustutkimuksen tutkija Pasi Holmin visiota kulttuurin tukijärjestelmän kehittämisestä palkitsemaan kaupallista onnistumista. Väisäsen mielestä olisi ymmärrettävä, ettei kulttuuria voi rahalla ostaa ja että taiteen sekä kulttuurin julkista rahoitusta tulee nykyisestä merkittävästi lisätä koska onnistuneet taideteokset ja identiteettikokemukset tapahtuvat kulttuurissa jossa niille ja erilaisille ihmisille on tilaa.
Solidaarisuuden uudet liittolaiset
Tietävätkö he edelleenkään että on joulu? Ollaanko me vielä the WORLD - maailma? Kuka vielä maksaa velkaa?
Hyvät Sosiaalifoorumin kuulijat
Suomessa taiteilijat, keskimääräisesti elävät alle eurooppalaisen köyhyysrajan. Köyhät taitelijat, oman havaintoni mukaan ovat niitä jotka syttyvät solidaarisuudelle. maksavat edelleen velkaa ja kokevat olevansa the World.
Vuonna 85 esiintyvät artistit auttoivat asiaa. Ensin torjuttiin Etiopian nälänhätää ja samalla biisillä ”Maksamme velkaa” autettiin Aasian tsunamiuhreja vielä vuonna 2005. Apua! orkesteri levytti Juice Leskisen säveltämän ja sanoittaman singlen ja taiteilijat osasivat kierrätyksen. Sen esikuvina olivat kaksi biisiä; 84 ilmestynyt brittiläisen Band Aid- projektin single Do they Know it´s Chrismtan? ja yhdysvaltalaisten artistien keväällä 85 levyttämä We are the workd.
Tarvitsemme tänäänkin Juicen kaltaisia sanoittajia ja säveltäjiä. Apua orkesterille on tänään tilausta. On hyvä olla mukana tässä keskustelussa, jossa haetaan kansainvälisiä uusia solidaarisuuden liittolaisia. Saatan vielä väittää, että solidaarisuuden uusia liittolaisia ei merta edemmäksi tarvitse mennä hakemaan.
My Story – Your Story – tarinaa ja kertomusta solidaarisuudesta
Spartacus-säätiö on on vuonna 1989 rekisteröity säätiö, jonka tarkoituksena on edistää ja tukea kommunistisen ja työväenliikkeen poliittista, opinto- ja tutkimus-, kulttuuri-, tiedotus- ja kansainvälistä toimintaa. Minä olen ollut vuoden Spartacus-säätiön puheenjohtaja.
Spartacus-säätiöllä on juuri nyt alkamassa mielenkiintoinen kehitysyhteistyö projekti ”My Story – Your Story”Etelä-Afrikkassa. Maassa, joka myös yhdistää tätä keskustelua solidaarisuudesta. Projekti syntyi solidaarisuudesta.
Eräs Etelä-Afrikan yhteiskunnallisen ja kulttuurisen kehityksen pulmista on alkuperäisten kielten asema. Meillä Suomessakin on viime aikoina käyty vakavaa keskustelua ruotsin kielen asemasta. Suomessa puhutaan myös kasvavassa määrin Venäjää. Virallinen Suomi ei ole edelleenkään ratifioinut ILO 169 sopimusta, joka takaisi meidän alkuperäiskansalle, saamelaisille täydet oikeudet kulttuuriin ja kieleen sekä turvaisi sosiaalisen ja taloudellisen aseman.
Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä, joista kaksi ovat englanti ja afrikaans. Loput yhdeksän ovat alkuperäisiä afrikkalaisia kieliä. 20 vuotta apartheidin jälkeen alkuperäiskielet ovat edelleen englannin ja afrikaansin varjossa.
Afrikan kansalliskongressi ANC on jo pitkään edistänyt alkuperäisiä afrikkalaisia kieliä. Ensimmäinen askel oli antaa niille virallisen kielen asema ja että niitä oli mahdollista käyttää kaikissa viranomaisyhteyksissä. Koulujen piti tarjota opetusta vähintään kolmessa eri kielessä. Kulttuurielämää ryhdyttiin kehittämään siihen suuntaan, että alkuperäisiä kieliä oli mahdollista käyttää ja myös julkaista materiaalia niillä.
Paljon on afrikkalaisten kielten aseman parantamiseksi tehty, mutta edistyksen tie on ollut kivikkoinen. Englanti on säilynyt Etelä-Afrikan yleiskielenä, vaikka sitä puhuu äidinkielenään vain yhdeksän prosenttia maan 55-miljoonaisesta väestöstä. Suurin kieli on zulu, jota käyttää äidinkielenään 23 prosenttia väestöstä.
Kielikysymyksessä ja vähemmistöpolitiikassa voimme me suomalaiset ja Etelä-Afrikkalaiset tuntea yhtenäisyyttä ja olla toisillemme solidaarisia – tarjota apua toistemme taistelussa - tuke toistemme vähemmistöjä.
Spartacus-säätiön projekti tapahtuu Etelä-Afrikan Limpopossa. Seutu on enimmäkseen maaseutua, ja se kuuluu Etelä-Afrikan köyhimpiin alueisiin – vaikka pääkaupunki Polokwane onkin vilkas ja urbaani kaupunki.
Apartheidin aikaan Limpopossa kolmen vähemmistökielen puhujia kutsuttiin bantustaneiksi. Apartheid-hallinnon perintö näkyy Limpopon alueella yhä äärimmäisenä köyhyytenä. Köyhyyden myötä alueen HIV- ja aids-tilastot ovat korkeita, rikollisuus ja yhteiskunnallinen syrjäyttäminen rehottavat, eikä Etelä-Afrikan hallitus ole kyennyt riittävästi vastaamaan ongelmiin.
Etelä-Afrikkalaisilla kirjailijoilla Limpopossa on oma solidaarisen kulttuurin projekti ja kirjoittajien yhteistyöverkosto – Timbila. Vonani Bila, yksi Etelä-Afrikan tunnetuimmista runoilijoista on Timbilan kantavia voimia. Tuntemattomille kirjoittajille Timbila tarkoittaa vaihtoehtoista kanavaa kirjojen kirjoittamiselle ja kustantamiselle. Uudelle kirjallisuudelle Timbila tuo laajempaa lukijakuntaa kuin perinteiset kaupalliset kanavat.
”Minun tarinani – sinun tarinasi” – projektissa edetään Timbilan ja solidaarisuuden hengessä. Projektissa julkaistaan tarinoita ja tekstejä, jotka muuten jäisivät kertomatta. Projektissa nuoret xitsongaa, sepediä ja tshivendaa puhuvat pääsevät nyt näkyväksi ja ääneen. Projektissa tuetaan oman kielen oppimista ja oman kielen käyttöä. Projekti rohkaisee nuoria kirjoittamaan oman tarinan ja jakamaan sen yhteisön - muiden kanssa.
Köyhyys Limpopon alueella on kärjistänyt ongelmia kuten jo todettiin. Perusturvan puutteelle, toimeentulon epävarmuudelle ja sairauksien mukana tuleville asioille ja murheille on vaikea löytää sanoja millään kielellä. My Story – Your Story pyrkii voimistamaan Limpopolaisten rohkeutta tarttua omiin tiukkoihinkin tilanteisiin ja antamaan myös vaikeille asioille nimiä. Pelkkä nuorena oleminen missä päin maailmaa tahansa on haastavaa. Omalla kielellä kerrottu oma tarina voi antaa uusia työvälineitä arkiseen taisteluun jaksamisesta ja selviämisestä.
Vähemmistökielten puhujat sanovat nyt todeksi oman maailmansa omilla kielillään, jakavat kokemuksensa ja kulttuurinsa painettuina teksteinä ja kirjoina, kaikkie tietoon ja dialogiksi. Projektissa on lupa tuntea ylpeyttä omasta, itsestä ja yhteisestä.
My Story –Your Story ja Timbila nostavat esille kirjailijat ja nuoret. Taiteilijoilla on suuri rooli kun osallistuvaa demokratiaa rakennetaan. Kun kysytään missä ovat solidaarisuuden uudet liittolaiset esille marssivat ainakin taiteilijat. Samassa rivissä taiteilijoiden kanssa esille tulevat viisaat ja osaavat maahanmuuttajat, Suomeen sotia ja kriisejä paenneet ja vierastyöläiset.
***
Kehitysyhteistyön rahoituksen rakenteita mietittäessä ja kehitettäessä tulisi tunnustaa uussuomalainen ja uussolidaarinen osaaminen. Suomen somalinaisten projektit SIffassa on hyvä esimerkki uudesta osaamisesta ja uusista solidaarisuuden liittolaisista. Shiffa on yksi esimerkki monista. Shiffa on somalinaisten vuonna 2005 perustama kansalaisjärjestö joka edistää maahanmuuttajanaisten asemaa Suomessa ja naisten asemaa Somaliassa ja Somalimaassa. Shiffa edistää Media- ja yhteisöteatterikoulutusten kautta naisten kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia ja sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Spartacus-säätiölle solidaarisuus kehitysyhteistyön kautta on luonteva tapa toimia. Olen erittäin huolestunut nykyisestä poliittisesta tilanteesta. Tilanteessa jossa tarvitsemme enemmän Shiffaa ja enemmän Spartacusta kuin koskaan.
Saimme juuri kuulla (STT 19.4.) että satoja miljoonia euroja kehitysapua on käyttämättä. Miksi Suomi käyttää jatkuvasti kehitysapuun vähemmän rahaa kuin siihen olisi käytettävissä ja kuin olisi tarvetta? Varsinaisen kehitysyhteistyön, niin sanotun siirtyneen erän määrä, on kasvanut satoihin miljooniin euroihin.
Näitä varoja voi hyödyntää myöntämisvuoden lisäksi kahden vuoden ajan, mutta miksi Suomessa harjoitetaan kehitysyhteistyöpolitiikkaa jossa vuosittaiset kehitysapumenot on arvioinut yläkanttiin jo pitkään. Pyritäänkö kertomaan, että maailma olisi muuttunut paremmaksi, että kehitysavun tarve olisi laskenut? EI – Tällä politiikalla pyritään vauhdittamaan kehitysyhteistyön määrärahojen leikkaamisesta. Se sattuu solidaarisuustyöhön.
YK:n vuosituhat tavoitteet edellyttävät samaan aikaan tekoja köyhyyden ja nälän poistamiseksi, koulutusmahdollisuuksien takaamiseksi kaikille, naisten aseman parantamiseksi, sairauksien ehkäisemiseksi, oikeudenmukaisemman taloudellisen järjestyksen aikaansaamiseksi, ekologisesti kestävän kehityksen toteuttamiseksi sekä rauhan ja aseidenriisunnan puolesta. Hyvä!
Kysyn, kenen tavoitteita kehitysavusta leikkaamien ja kehitysavun käyttämättä jättäminen edistää? Kenen?
Kataisen hallitus päätti kehysriihessä supistaa kehitysapua lähivuosina 50–100 miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi määrärahat on jäädytetty vuoden 2012 tasolle.
Kataisen hallituksen suuntaan olen menettänyt jo toivoni. Lisäksi olen huolestunut suomalaisten nuorten maailmankuvasta. Eurobarometri-tutkimuksen mukaan (26.11.2013) suomalaisnuoret suhtautuvat kehitysapuun huomattavasti kriittisemmin kuin samanikäiset nuoret Euroopassa keskimäärin.
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola ei ole tyytyväinen hallituksen kehyspäätökseen leikata ja jäädyttää maailmanparannusrahoja. Perussuomalainen luopuisi kehitysavun BKT-osuustavoitteesta kokonaan.
Olen huolestunut supistuvasta maailmankuvasta ja suomalaisesta keskustelusta. Nykyinen poliittinen eliitti vesittää sen mihin virallinen Suomi oli vielä vähä aika sitten vielä sitoutunut eli nostamaan virallisen kehitysavun osuuden 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Hallituksen kehysriihen päätösten jälkeen tämä edelleen tarpeellinen 0,7, % tavoite kehitysavun osuudesta bruttokansantulosta alkaa pahasti jo karata käsistä.
Kataisen hallituksen ohjelmassa todetaan, että kehityspolitiikka on olennainen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomen kehityspolitiikanpäätavoitteena on äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja ihmisarvoisen elämän turvaaminen kaikille YK:n vuosituhatjulistuksen kehitystavoitteiden mukaisesti.
Retoriikka on kohdallaan. Luvut kertovat toista.
Jos virallinen Suomi on joskus ollut solidaarisuuden uusi ja edistyksellinen liittolainen ei se ole sitä enää tänään. Tänään jolloin Yli miljardi ihmistä maailmassa elää alle yhdellä dollarilla päivässä. Köyhyys lisääntyy jopa rikkaimmissa maissa. Lähes 800 miljoonaa ihmistä on vailla puhdasta vettä. Tällaiset ongelmat koskevat erityisesti lapsia ja naisia. Samaan aikaan Suomen hallitus karsii kehitysyhteistyön määrärahoja ja Euroopan unioni ajaa muun muassa vesihuollon yksityistämistä. Sotaisa Nato-kumppanuus on korvannut lähes kokonaan Suomen osallistumisen YK:n rauhanturvatehtäviin.
Hallituksen ja eduskunnan tulee vähentää Suomen asevarustelumenoja ja ohjata näin säästyvistä rahoista lisää tukea kehitysmaiden itsenäiselle kehitykselle, YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön ympäristön suojelemiseksi. Ehdotan muutosta nykymenoon ja kaikkien edistyksellisten voimien yhteistyötä asiassa. On aina olemassa Internationaali vaihtoehto impivaaralaiselle.
Lopuksi haluan kutsua teidät kaikki mukaan 17.5. Vanhalla järjestettävään keskusteluun EU:n vapauksista ja ammattiyhdistysliikkeen haasteista. Tässä tilaisuudessa ollaan solidaarisia siirtotyöläiselle. Viron yhdistyneen vasemmiston, Euroopan vasemmiston, Saksan die Linken ja SKP:n yhteisessä tilaisuudessa pistetään vauhtia kampanjalle jonka tarkoitus on tiedottaa siirtotyöläisten oikeuksista.
Ollaan solidaarisia!