SAK:n tietojen mukaan Itella on vuodesta 2006 alkaen
laskettuna yksi neljästä suuresta työnantaja, joka on ilmoittanut yli 1
000 työntekijän vähennystarpeesta.
Itellan viesti 1 200 työntekijän vähennyksestä kertoo Suomessa pitkään vallalla olleesta uusliberalistisesta linjasta ja viimekädessä Kataisen
hallituksen politiikasta. Kuuden
puolueen hallitus on ajan hengessä ulkoistanut markkinoiden päätettäväksi työllisyyden
hoidon. Joukkotyöttömyys on muodostunut
pysyväksi ongelmaksi. Kapitalismin kriisi ja EU:n kurisopimuspolitiikka ovat
kärjistäneet sitä.
Suomeen ja koko Eurooppaan tarvitaan nyt toimia uusien
työpaikkojen luomiseksi, työttömyyden vähentämiseksi ja työttömien toimeentulon
parantamiseksi. Nyt on todellinen aika järjestää laajapohjaista kampanjaa
työttömyyden torjumiseksi ja työpaikkojen aikaansaamiseksi.
Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (ETUC) haasteeseen ammattiliittojen yhteisestä toimintapäivästä 4.4. on syytä vastata SAK:n, STTK:n ja AKAVA:n paikallisjaostoissa kautta koko Suomen maan.
Ihan riippumatta aikaisimmista agendoista ja suunnitelmista valtion ja
kuntien tulee ryhtyä välittömiin toimiin, muun muassa ylimääräisten
työllisyysbudjettien tekemiseksi. Julkisen hallinnon tulee olla edelläkävijä
uusien työpaikkojen luomisessa ja lopettaa pätkä- ja silpputöiden
hyväksikäyttö.
Näihin työllisyystalkoisiin haluan haastaa laajasti mukaan työttömien järjestöjä
ja erityisesti ay-liikettä, joka toden totta voi vaikuttaa työllisyyden hyväksi
myös kamppailemalla palkkojen korottamiseksi ja työajan lyhentämiseksi.
Työaikaa voidaan lyhentää 30 tuntiin
viikossa tai 6 tuntiin päivässä ansiotasoa alentamatta. Uudistus voidaan toteuttaa niin, että sillä ei lisätä hiostusta
vaan töitä jaetaan uudelleen ja luodaan lisää työpaikkoja. Näin voidaan
parantaa sekä työllisyyttä että työssä jaksamista.
Vastaaminen talouden rakennemuutosten ja investointien haasteisiin
edellyttää julkisen vallan tekoja uusien työpaikkojen luomiseksi. Suomessa on
osaamista ja monia luonnonvaroja, joiden pohjalta voidaan synnyttää
ekologisesti kestävälle pohjalle uutta valtion ja kuntien teollista ja
palvelualojen tuotantoa. Voidaan kehittää esimerkiksi uusia metsäteollisuuden
tuotteita, uusiutuvan energian tuotantoa, ympäristöteknologiaa, rakentamista,
tietotekniikkaa, joukkoliikennettä ja monia muita palveluja.
Vasemmiston tehtävä ei voi olla leikkauslistojen hyväksyminen. Nyt on politiikan suuntaa muutettava ja
otettava ihan toisenlainen toiminnan suunta. Kataisen kansallisen kampanjan
tulokset jo tiedämme. On aika valmistella tarkempia tosi toimia todellisen
työllisyyskampanjan toteuttamiseksi.