SKP:n Oulun piirin puheenjohtaja ja OAJ:n jäsen Tuukka Koirikivi tukee ay-liikkeen lakkoja ja vastustaa Sipilän hallituksen irtisanomislakia. Koirikivi pitää tärkeänä, että ay-liike puolustaa työntekijöiden oikeuksia ja luo hyvinvointia kaikille.
-
05.10.2018
-
09.01.2017
SKP:n keskuskomitean jäsen Tuukka Koirikiven mukaan hyvinvoinnin ihanteiden tulee näkyä päätöksenteossa, ei juhlapuheissa. Koirikiven mukaansa nykypäivänä kaikilla on vastuu yhteiskunnasta mutta yhteiskunta ottaa entistä vähemmän vastuuta köyhistä ja heikko-osaisista.
-
04.02.2016Ei siinä kauaa mennyt. Kun viime vuoden lopussa eduskunta päätti ulkomaalaisille opiskelijoille tarkoitetusta lukukausimaksusta, useat tahot ilmaisivat epäilyksensä siitä, että tämä olisi vain portti laajempaan keskusteluun lukukausimaksuista korkeakouluopiskelijoille.
-
19.02.2015Tuukka Koirikivi kirjoittaa perusturvasta.
-
25.11.2014Tuukka Koirikivi kysyy kirjoituksessaan kumpi tulee kunnalle halvemmaksi: lakkauttaa nuorten käyttämiä bänditiloja vai tukea kulttuuritoimintaa.
-
01.09.2014Tukka Koirikivi kirjoittaa, että taiteilijan on hankittava elantonsa omalla työllään, siinä missä muidenkin eikä esimerkiksi esiintymisestä palkan pyytäminen ole ilkeilyä.
-
19.06.2014Tuukka Koirikivi nostaisi ruohonjuuritason yhteistyön kautta laajemman vasemmiston vastavoimaksi kokoomusta ja EU-vaaleissakin kannatustaan nostanutta oikeistopopulismia vastaan
-
09.05.2014EU:ssa ei vain ole ongelmia, vaan niitä syntyy koska unioni on jo rakenteeltaan ja lähtökohdiltaan täynnä ongelmia. Ei EU:lle, kyllä ihmisten väliselle yhteistyölle ja solidaarisuudelle!
-
06.03.2014Tuukka Koirikivi kirjoittaa että Kataisen hallituksen sote-suunta on täysin väärä. Koirikiven mielestä hallitus leikkii nyt ihmishengillä kaavaillessaan sairaanhoidon keskittämistä.
-
29.01.2014Tuukka Koirikivi kertoo kirjoituksessaan, että maksutonta korkeakouluopiskelua yritetään romuttaa Suomessa. Koirikiven mukaan maksuttoman koulutuksen tulisi olla jokaisen ihmisoikeus.
-
17.10.2013Tuukka Koirikivi kertoo kirjoituksessaan miksi porvaripeli on pistettävä poikki. Samaan aikaan 18.10. Oulussa käynnistyy ensimmäinen Porvaripeli poikki! -kiertueen keskustelutilaisuus.
-
13.09.2013Musiikkipedagogian opiskelija Tuukka Koirikivi esittää tuottavuusajattelun sijaan uutta satsausta sivistykseen