Koulutus vain osa tuottavuutta?

Suomalainen ajatus koulutuksesta on retuperällä. Koulutus tuntuu nykyään tähtäävän vain siihen, että jokainen työllistyisi heti opinnot päätettyään. Ja koulutuksensa toki jokaisen pitäisi hoitaa tavoiteajassa. Ensin toiseen asteen koulutus ja siitä suorassa putkessa korkeakouluopintoihin, joista pihalle 4,5 vuoden minimiaikataulussa mieluummin vaikka nopeamminkin.

Jo lähtökohtana olettaa, että jokainen nuori valmistuisi tavoiteajassa, on järjetön. Toki on ihmisiä jotka näin tekevät. Joissain tapauksissa joku haluaa kuitenkin opintojensa välissä pitää välivuoden, miehille se on käytännössä pakollista yleisen asevelvollisuuden takia. Lisäksi viime vuonna julkistettu lakiesitys ehdottaa, ettei kahden peräkkäisen toisen asteen oppilaitoksen käyminen olisi enää mahdollista ainakaan opintotuen saannin osalta. Näin ollen siis lukiosta olisi pakko suunnata korkeakouluopintoihin eikä voisi kolmen vuoden miettimisen jälkeen kouluttaa itseään vaikkapa LVI-asentajaksi tai parturikampaajaksi.

Myös ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta tavoiteajassa valmistuminen on osittain utopista ajattelua. Hyvin usealla alalla tavoiteajat ovat opiskelun määrään nähden tiukat. Lisäksi epävarma työnsaanti koulutuksen jälkeen ei ainakaan lisää opiskelumotivaatiota ja nopeaa valmistumista ammattiinsa.

Valtio myös ohjailee nuoria oikeiksi katsomilleen aloille vähentämällä aloituspaikkoja "vähemmän tuottavilta" aloilta. Yksi näistä tuottamattomista aloista on oma alani eli kulttuuriala. Aloitan muutaman viikon kuluttua opiskelut musiikkipedagogiksi eli valmistuttuani koulusta, ehkä 4,5 vuoden tavoiteajassa, olen ammattitaitoinen pianonsoitonopettaja. Nykyisillä työnäkymillä saan opiskelujeni jälkeen todennäköisesti suunnata muun alan työtehtäviin tai työttömyyskortistoon.  Sama tilanne koskee myös muita kulttuurialoja ja monia humanistisia aineita yliopistossa joista ei käytännössä saa mitään tiettyä pätevyyttä ammattiin. Tämän vuoksi valtio katsoo, että näiden alojen vuosittaisia aloituspaikkoja tulee vähentää, koska aloilta valmistuvat nuoret ovat taakka yhteiskunnalle.

Minulla on mielessäni radikaali ehdotus: jospa jokainen ihminen, nuori tai vanha, opiskelisi alalla, joka häntä itseään kiinnostaa. Esimerkiksi lukioiden ammatinvalintaohjauksissa ei kerrota siitä, kuinka kannattaa hakeutua kone- ja tuotantotekniikan opiskelijaksi, kun tältä alalta olisi töitä tiedossa, vaan kannustaa nuoria löytämään se oma kiinnostuksen kohteensa. Tätä periaatetta olen itse monien valtion virkamiesten närkästykseksi yrittänyt noudattaa. Tiedän toki, että musiikkipedagogin tutkinnolla tulevat työt omalla alallani ovat kiven alla. Mutta mieluummin opiskelen musiikkia, alaa joka minua henkilökohtaisesti kiinnostaa ja josta en saa töitä, kuin alalla, josta työnsaanti olisi todennäköistä mutta pinna opiskeluihin palaisi parin opiskeluvuoden jälkeen motivaation puutteen johdosta alaani kohtaan.

Tämä toki johtaisi siihen mikä alun perinkin on koulutuksen tarkoituksen ollut, eli ihmisten itsensä sivistäminen. Jospa siis siirrytään pois pelkän tuottavuuden ajattelusta koulutukseen liittyen. Tämä voisi johtaa myös siihen, että meillä on tulevaisuudessa ihmisiä, jotka vielä lähempänä eläkeikääkin jaksavat töissään, koska ovat kouluttautuneet ja mahdollisesti työllistyneet alalle joka heitä itseään on kiinnostanut. Siirryttäisiinkö siis tuottavuuden sijasta sivistyksen kasvuun?