Luokkatietoisuus kehityksen sokea piste

Taustaa 

Kansainvälinen nykyteatterifestivaali Baltic Circle järjestetään Helsingissä 13.–18.11.2018. 

Baltic Circle -festivaalilla on ollut vuodesta 2016 käynnissä Vaikuttamisen festivaali -hanke, jossa tuotetaan taidetta ja tutkitaan sen avulla taiteen ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia. Hankkeessa keskustellaan siitä mikä on arvokasta ja merkityksellistä tässä ajassa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa. Hankeessa avataan debattia siitä, millä eri tavoilla voidaan arvioida taiteen tekemistä, vaikuttavuutta ja mielekkyyttä. Hanke kysyy Missä ovat sokeat pisteemme. Työpajaan on kutsuttu keskustelemaan taiteen vaikuttajia, rahoittajia, tekijöitä ja rakastajia.  

Ennalta sovitut puheenvuorot pitivät tohtorikoulutettavat, taiteilija Tuomas Laitinen ja tanssitutkija Saara Moisio sekä käsitetaiteilija ja SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen. 
 
Kilo taidetta - työpajan järjesti työryhmä: Satu Herrala, Pekka Kantonen, Hanna Nyman.  

Internventio - Blindspot - Luokkatietoisuus kehityksen sokea piste

Meillä on ihan outo ja vääristynyt tilanne. Ensin porukka tekee niska limassa töitä, jotta olisi vapaa-aikaa. Sitten vapaa-ajan palvelut on jätetty reippaalla kädellä yksityisen sektorin heiniksi. Ajatus julkisista vapaa-ajan palveluista on vierasta markkinoille, mutta sen pitäisi olla kaikkien kulttuurityöntekijöiden tavoite. Se, että Leninin ja Helsingin juhlaviikkojen sloganista “kulttuuri- ja taide kuuluisi kaikille”, päästäisi eteenpäin vaatisi uutta visioita julkisista yhteisesti tuotetuista palveluista ja nykyistä reilumpaa budjetointia.  

 Perusasioista - työstä, perusturvasta ja ihmisoikeuksista joutuu tänään kilpailemaan. Markkinoiden annetaan ohjata kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluja. Ihmisten sairaudella saa tehdä bisnestä. Sosiaali- ja terveyspalveluja yksityistetään. 

Työläisen kaksi miniminiä.  

Työläisellä on kaksi minimiä. Yhdessä minimissä selvitään hengissä ja toisessa yritetään tehdä työtä, jotta voitaisiin tehdä muutakin kuin työtä. Työläinen tekee työtä ja toivoo, että saa työllään maksettua katon päänsä päälle ja ruokaa pöytään. Tämä työläisen minimi ei Suomessa toteudu kaikille. On paljon työtä, josta maksetaan niin vähän tai ei ollenkaan, että sillä tulisi toimeen. - Että yksi työ riittäisi. Että olisi edes yksi työ. 

Minimistä seuraava on tilanne, jossa työläisellä on vapaa-aikaa.  Voi palautua työstä, viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. On mahdollista harrastaa jotain kivaa. Opiskella jotain uutta ja nähdä maailmaa. Tämä vapaa-ajasta puhuminen koskettaa erityisesti meitä kulttuurityöläisiä, koska toimimme juurikin vapaa-ajan sektorilla ja työllistymme vapaa-ajan sektorin budjeteista. Työmme tuottaa vapaa-ajan palveluja, kulttuuria ja taidetta. 

Julkinen tarkoittaa yhdessä päättämistä ja omistamista.  

Me voimme päättää, että yksityistämisen sijaan aletaankin tuottaa itse omat peruspalvelut omina toimina ja lähipalveluina. Riippuu miestä tunnustetaanko kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelu peruspalveluiksi vai annetaanko markkinoiden hoitaa koko sektoria. Perinteisten teatterien ja orkesterien lisäksi kulttuuripalveluja ovat muukin taidetyö. Tänään muun taidetyöntekijät on jätetty oman onnensa nojaan. Ovat itsensä työllistäjiä, yksityisyrittäjiä ja kuka mitäkin start uppia. 

Uusliberalistinen virsi kertoo, ettei ole rahaa.  

Suomi ei ole köyhä maa. Poliittisen eliitti suunnittelee parhaillaan uusien hävittäjien hankintaa 7-10 miljardilla.  Ehdotan, että siirrytään militarismista kohti rauhan kulttuuria, tuetaan työllisyyttä edistäviä hankkeita ja käytetään hävittäjämiljardit vapaa-ajan ja kulttuurin peruspalveluihin. Taiteilijoita voidaan alkaa palkata taiteilijoiksi esimerkiksi eri kaupunginosiin niin kuin valtio viisaasti palkkaa taiteilijoita lääneihin. Taiteilijoiden pääkaupungissa Helsingissä tämä tarkoittaisi aluksi työtä 53 taiteilijalle – yksi jokaiseen kaupunginosaan.  Kaupungin taseen ylijäämä miljardit 461/ 648 kertovat, että meillä on siihen taloudellisesti mahdollista.  

Tarvitaan muutos nykyiseen.  

Tänään Sipilän hallitus ja globaalisti uusliberalistit leikkaavat kaikesta mikä on yhteisvastuullisesti rakennettua ja pyrkii korvaamaan sen yksityisesti tuotetulla. Me taiteilijat ja kaikki työläiset tarvitsemme suuremman muutoksen nykyiseen. Meillä on oikeus itse omalla työllämme rankentaa oma perusturva ja vapaa-aikaan merkitystä. Erityssektorien työ kuten kulttuurityöläisten ja taiteilijan työ on työtä, joka voidaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tapaan alkaa tuottaa julkisena palveluna ja rahoittaa yhteistöllisesti veroilla. Kulttuuriasennevamman sijaan tarvitaan sekä- että suunnitelmia, jossa ovat mukana taiteilijapalkka ja taiteilijoilla kunnollisia ja kunnallisia työpaikkoja. 

Työläinen, taiteilija ja kommunisti.   

Viimeiset 27 vuotta olen tehnyt läsnäolon taidetta performanssia kirjoittamani manifestin mukaan. “En myy maalauksiani vaan annan ne ihmisille, jotka näkevät niissä muuta kuin niiden kaupallisen arvon”.  

Olen ollut viisi vuotta kommunistisen puolueen puheenjohtaja. Keskustelen paljon työläisten ja syrjäytettyjen kanssa. Karl Marx on oikeassa. Nyt tarvitaan luokka-analyysiä.