Rahaa on ja – rasismia

jp_meemi_pakolaisuus_partiot_ja_perusturva_refugees_welcome.JPG

Rikas mies jos oisin - lauloi Lasse Mårtenson 60-luvulla. Sheldon Harnickin tekstissä unelmoidaan keskelle kaupunkia rakennettavasta suuresta linnasta, jossa yhdet portaat veisivät ylös, toiset alas ja kolmannet - ei minnekkään.

”Kolmen ässän” hallitus on pystynyt laulun unelmaan. Suomi on rikas mies. Keskelle kaikkea on rakennettu iso hallitus. Suurille yrityksille ja bisnekselle portaat vievät ylös. Kansa puolestaan kulkee portaita alas. Mutta mihin vievät kolmannet portaat?

Kun maailman maat laitetaan bruttokansantuotteen mukaan paremmuusjärjestykseen, on Suomi jossain 25 parhaan maan kohdilla yhdessä Belgian, Ison Britannian ja Omanin kanssa. Metro-lehden uutisen mukaan Norja on maailman onnellisin, rikkain ja tervein maa. Suomi sijoittui kymmenen onnellisimman maan joukkoon, yhdeksänneksi. Mittarina listauksessa käytettiin muun muassa bruttokansantuotetta ja työssäkäyvien ihmisten määrää. Kaikkiaan mukana oli 142 maata. Listan häntäpäästä löytyivät Afganistan, Irak sekä Jemen.

RAHAMIEHET JOHDOSSA

Keskustapuolueen jäsenet halusivat johtajakseen miljonäärin.  Suomi sai rahamiehestä pääministerin. Nyt Juha Sipilä huutaa onnellisten ihmisten maassa keskeltä kylää, molemmat kädet sivuilla, että meillä ei ole rahaa.

Timo Soini ja Alexander Stubb toistavat Sipilän kanssa, kaikista listauksista huolimatta, että Suomessa on kriisi ja pakkoheikennysten aika. Ministerimiesten mielestä markkinat saavat ohjata työllisyyttä ja palveluja, raha seurata asiakasta ja rikkaat rikastua.

Ennakkoarvioiden mukaan suomalaiset pörssiyhtiöt maksavat tänä keväänä yli 11 miljardia euroa osinkoja omistajilleen. Lisäksi on valaisevaa tietää, että kansantaloutena Suomen velkaantuminen ulkomaille on loppunut viime vuonna, vaihtotase on kääntynyt positiiviseksi.

Työväenluokan perspektiivistä hyvinvointi on Suomessa jakautunut epätasaisesti. Globaalisti 62 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman väestöstä. Kehitysyhteistyöjärjestö Oxfamin raportin mukaan kuilu rikkaiden ja köyhien välillä levenee kiihtyvällä vauhdilla. Tämä on se Sipilän, Soinin ja Stubbin ja heidän kansainvälisten kaveriensa rakentama alaspäin vievä porras.

KÖYHYYDESTÄ HUOLESTUNUT KANSA

Johtajiensa tapaan ovat entistä useammat suomalaiset alkaneet huutaa hätäänsä ääneen ja näkyvästi. Suomessa on kokoonnuttu aikaisempaa räikeämmin rasistisiin vihatilaisuuksiin.  Syyllisiksi suomalaiseen köyhyyteen on virheellisesti esitetty Suomeen turvapaikkaa hakemaan tulleita ulkomaalaisia.  

Euroopan rajan viime vuonna ylitti noin 350 000 turvapaikanhakijaa.  Eurooppaan tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä suhteessa EU:n asukaslukuun reiluun 500 miljoonaan, on 0,07 % (tammi-lokakuu 2015).  Tätä 0,07 % kutsutaan vähän puhujasta riippuen aalloksi tai vyöryksi. Todellisuudessa luku vastaa pientä pintaväreilyä.

Talouden lisäksi kurjuutta, riistoa ja huolta aiheuttavat sodat. YK:n mukaan suurinta pakolaisuus on ollut Syyriasta, Irakista ja Afganistanista. Pelkästään Yhdysvallat on viime vuosina sotinut ja edelleen sotii Afganistanissa (2001- ), Irakissa (2003-2011), Pakistanissa (2004-), Libyassa (2011) sekä Syyriassa, Irakissa, Libyassa ja Nigeriassa ( 2014-). Ihmiset joutuvat juurikin sotien jaloista jättämään kotinsa ja etsimään muualta turvapaikkaa.

Tutkija Anna Rastas kirjoittaa teoksessa ”Rasismi lasten ja nuorten arjessa”, että ympäristössä, jossa rasismista puhutaan, jossa se tuomitaan ja jossa sitä vastustetaan, voivat lapsetkin oppia vastustamaan rasismia, aivan siinä missä he oppivat rasismiakin ympäristöstään. Olen samaa mieltä. Meidän on syytä katsoa asioita suoraan silmiin, katsoa talouden ja maahanmuuton lukuja suhteessa laajempiin kokonaisuuksiin ja todeta, että kädessämme on peili johon kaikki eivät halua katsoa.

Rahaa on ja rasismia. Väitän että Sipilä, Soini ja Stubb kansainvälisten kaveriensa kanssa keksivät kolmannet portaat, jotta eksyisimme asiassa ja tekisimme maahanmuuttajista syntipukkeja hallituksen leikkauspolitiikalle.

Juttu ensijulkaistu Eespäin lehdessä 1/2016