Tyytyväisyys on varma tie epäonnistumiseen

Kesästä lähtien on mielenosoituksia ollut jatkuvalla syötöllä. Milloin ovat nurisseet lastenhoitajat ja milloin vihaiset eläkeläiset. Maamme poliittinen ja taloudellinen eliitti on joutunut paniikin valtaan: joku meni ja loukkasi innovaatioiden tunteita! Jotkut kehtasivat lopettaa työnteon yhteisellä päätöksellä! Miten Suomi voi koskaan lähteä nousuun, kun kaikki vain valittavat ja suojelevat saavutettuja etujaan?

Oma vastaukseni on, että juuri siten. Edistys ei ole peräisin tyytyväisyydestä vaan ennen muuta tyytymättömyydestä.

Palataanpa kivikaudelle: voin kuvitella, miten moni on kiskonut kivirekeään tyytyväisenä – onpahan sentään jotain tekemistä. Ehkä innokkain puurtaja on vieläpä neuvonut muita: etsikää työstä sen hyvät puolet. Nauttikaa taakan painosta! Sen sijaan tyytymätön taas on pitänyt hommaa liian raskaana ja keksinyt pyörän.

Vuonna 1905 ihmiset olivat tsaarin valtaan tyytymättömiä. He järjestivät valtavan lakon, jonka tuloksena syntyi yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sekä kansanedustuslaitos. Ehkä joku oli ollut ihan tyytyväinen myös yksinvaltiuteen ja maaorjuuteen, mutta monille muille se ei riittänyt.
Lakkoja on ollut myöhemminkin, ja tyytymättömyys on tuottanut 8-tuntisen työpäivän, palkankorotuksia sekä lomarahat.

Suomessa ovat vuosikausia eri hallitukset tehneet kehnoja päätöksiä: leikanneet perusturvaa, vaatineet olemattomia palkankorotuksia, myyneet valtionyhtiöitä ja vitkutelleet välttämättömien uudistusten tekoa. Energiantuotannossa, julkisissa palveluissa, tietotekniikassa ja demokratian saralla olisi pitänyt kehittää uutta, mutta sen sijaan on uudistusten nimissä palattu vanhaan. Myös Sipilän hallituksen uudistajan viitan alta löytyy sata vuotta vanhoja ajatuksia: ylhäältä alaspäin johtamista, saneluvaltaa, palkkojen ja etuuksien leikkauksia sekä palvelujen heikentämistä.

Ei ole ihmekään, että ihmiset liikehtivät tätä vastaan. Kukapa haluaisi palata kauas menneisyyteen? Nykyinen ei tyydytä, eikä tyydytä myöskään hallituksen tarjoama tulevaisuus. Jokin muu reitti on oltava, ja sen etsimisessä välttämättömiä ovat tyytymättömät ihmiset. Heidän - siis meidän - aktiivisuudesta on kiinni, löydetäänkö uusi suunta ja uudet keinot.

Kun seuraavan kerran joku arvostelee mieltään osoittavia, muista tämä: tyytymättömyys johtaa muutokseen, tyytyväisyys asioiden jatkumiseen ennallaan. Kumpaa me nyt tarvitsemme? Emme voi katsoa ympärillemme vain ihaillaksemme sitä, mitä jo on. Sekin on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on katsoa ympärilleen ja kysyä: mikä kaikki voisi olla toisin?

(Kirjoitus on julkaistu Tiedonantaja-lehden numerossa 37 / 2015)