Home >> Sipilä on yhä keskuudessamme

Sipilä on yhä keskuudessamme

25.09.2019 - 12:00
(updated: 25.09.2019 - 12:21)
  • Monen on edelleen turvauduttava ruokajonon antimiin.

Antti Rinteen hallitus on päässyt tosi toimiin ja näyttämään kyntensä budjetin kylmien numeroiden kanssa. Hallitusohjelmassa luvattiin kaikille kaikkea hyvää ja kaunista ja oli erittäin kiinnostavaa nähdä, miten tämä linja konkretisoituisi budjettiriihessä.

Positiivista oli muutos leikkauslinjaan. Tämä hallitus ei enää leikannut köyhimmiltä, vaan otti päättäväisesti suunnan kohti korotuksia. Valitettavasti muutokset ovat kovin hitaita ja varovaisia, eivätkä ne riitä vastaamaan siihen valtavaan hätään, josta tällä hetkellä kärsivät muun muassa perusturvan varassa sinnittelevät.

Sipilän ja aiempien hallitusten, joissa myös vasemmisto on eritavoin ollut mukana ja tukemassa keskustaa ja kokoomusta, leikkauslinja on ollut johdonmukaista ja säälimätöntä. Vaikka Sixpack hallitus hehkutti aikoinaan historiallista korotusta perusturvaan, oli sekin lähes välittömästi syöty. Sen jälkeen toimeentulotuen ja muiden pienimpien tukien kehitys on jälleen pysähtynyt, eivätkä ne ole ottaneet kiinni aiemmin syntynyttä vajetta. Aktiivimalli teki ison loven työttömyysturvaan.

SKP:n esitys tilanteen korjaamiseen on 1200 € perusturva, joka nostaisi köyhimmätkin ihmiset eurooppalaisen köyhyysrajan tuntumaan. Tällöin perusturvalla kykenisi todella kattamaan välttämättömän kulutuksen ja tarve pitkäaikaiseen toimeentulotuen asiakkuuteen poistuisi. Nyt tehtyjen päätösten nojalla näyttää kuluvan hyvin kauan ennen kuin yleisesti ollaan lähellä tätä tasoa.

Rinteen hallitus käänsi Sipilän leikkauslinjan ja tarjoaa nyt pieniä korotuksia. Pienimpiin tukiin on tulossa 20 € lisää ja kansaneläkkeeseen 34 € sekä 50 € takuueläkkeeseen. Tämä hyvä.

Tässäkin korotuksessa on kuitenkin useita ongelmia. Suurin on se, että nykyisellään nämä kaikki leikkaantuvat pois toimeentulotukea saavilta. Tämän korjaaminen vaatisi muutosta toimeentulotuen tasoon, mihin hallituksella ei tällä hetkellä näytä olevan halua. Onneksi liikehdintää asian tiimoilta on, esimerkiksi tämän adressin allekirjoittamalla voi osaltaan painostaa hallitusta vielä muuttamaan linjaansa.

Suurempi ongelma on tietenkin se, että ihmiset elävät edelleen siinä todellisuudessa, jonka Sipilä heille jätti. Kurjuus, köyhyys ja osattomuus eivät kadonneet uuden uljaamman hallituksen mukana. Nyt tehdyt toimenpiteet eivät tuo helpotusta suurelle enemmistölle, joka leikkauksista kärsii. Tämä on valtavan masentava viesti kaikille niille, jotka oikeasti äänestivät muutoksen puolesta. Punaisen viivan vetäneet eivät saaneet kipeästi kaipaamaansa apua.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit