Kamppailu koronaa vastaan
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on varoittanut historiallisen syvästä taantumasta. Maailmantalous voi vajota tänä vuonna (2020) pahimpaan taantumaan sitten 1930-luvun laman.
Pandemia iskee armottomalla voimalla ja suoranaisella salamasotataktiikalla. Juuri kun pohditaan ja pelätään seuraavaa iskua, tuo isku onkin jo päällä ja vyöry jatkuu. Saadaan kuulla uskomattomia asioita, kuten että USA:ssa on työttömien määrä lisääntynyt viiden viikon sisällä 26 miljoonalla ja työttömyyskorvauksia on maassa hakenut 10 miljoonaa ihmistä. Kuullaan jälleen kerran, että USA:ssa ei ole julkista sairausvakuutusjärjestelmää. Ranskassa on koronan aikana työttömien määrä lisääntynyt 10 miljoonalla.
Löytyykö selitystä
Vaikuttaa ensi silmäyksellä siltä kuin tämänhetkisen koronapandemian taloudellisille vaikutuksille ei löytyisi selitystä oikein mistään talousteoriasta eikä edes kaikista talousteorioista yhdessä. Vai miten lienee? Miksi marxilainen talous- ja yhteiskuntateoria loistaa edelleen poissaolollaan talousviisaiden tapaamisissa?
Kulutuskysynnän jyrkän supistumisen ja sitä seuranneiden joukkoirtisanomisten ja ennen näkemättömän suurten työttömyyslukujen oloissa syntyy arvio, että taloudessa on menty pahasti vikaan. Ikään kuin jossakin olisi tapahtunut pahanlainen yhteentörmäys.
Epätavallinen kriisi
Nyt ei enää ole kyse jostakin ”normaalista” kapitalistisen talouden kriisistä, jollaisia on maailmanlaajuisesti nähty 1800-luvun puolivälistä lähtien. Kyse saattaa olla sellaisesta historiallisesta vaiheesta, jossa kapitalistinen talousjärjestelmä osoittautuu toimintakyvyttömäksi ja päiväjärjestykseen tulee välttämättömyys luoda uusi talous- ja yhteiskuntajärjestelmä.
Tuotantovoimien ja omistussuhteiden ristiriita
Marxilaisen talousteorian näkökulmasta ensimmäinen ja perustavanlaatuisin kysymys koskee 1) tuotantovoimien ja 2) tuotanto- eli omistussuhteiden välistä problematiikkaa. Noiden mainittujen suhteiden kautta ratkeavat viime kädessä suuret maailmanhistorialliset kehityslinjat.
Marx ja Engels totesivat jo vuonna 1848 yhdessä julkaisemassaan Kommunistisen puolueen manifestissa, että talousjärjestelmän maailmanhistoriallinen muutos tulee mahdolliseksi ja välttämättömäksi silloin kun yhteiskunnan tuotantovoimat ja tuotantovoimien omistussuhteet muuttuvat toisiinsa nähden yhteen sopimattomiksi toisin sanoen kun tuotantovoimat eivät enää ”mahdu” vallitsevien omistussuhteiden puitteisiin.
Joutuessaan ratkaisevasti ristiriitaan keskenään nuo suhteet ”saattavat koko porvarillisen yhteiskunnan sekasortoon” ja yhteiskunta alkaa muistuttaa ”taikuria, joka ei enää kykene hallitsemaan esiin manaamiaan maanalaisia voimia” (Marx - Engels, Valitut teokset 2, 1978 s. 341).
Tuotantovoimat ja tuotantosuhteet
Vuonna 1859 julkaisemassaan ”Kansantaloustieteen arvostelua” - teoksessa Marx täsmensi arviotaan tavalla, jota voidaan luonnehtia tuotantosuhteiden ja tuotantovoimien luonteen vastaavuuden laiksi (ks. Marx 1970, s. 10).
”Yhteiskunnan aineelliset tuotantovoimat joutuvat tietyssä kehitysvaiheessaan ristiriitaan siihenastisten tuotantosuhteiden kanssa – tai omistussuhteiden, mikä on vain oikeudellinen ilmaus samalle asialle. Tähän asti tuotantovoimat ovat pysytelleet näiden vallitsevien tuotantosuhteiden puitteissa. Tuotantovoimien kehitysmuodoista nämä suhteet muuttuvat niiden kahleiksi. Seuraa yhteiskunnallisen vallankumouksen aikakausi. Taloudellisen perustan muuttuessa mullistuu koko valtaisa päällysrakenne hitaammin tai nopeammin” (Marx 1970, 17).
Tuotantovoimien hävittämisprosessi
Marxin ja Engelsin mukaan yhteiskunnan tuotantovoimien ja omistussuhteiden väliseen ristiriitaan liittyy erityisesti talouspulien kautta tuotantovoimien laaja hävittämisprosessi juuri siksi, että nuo voimat saataisiin kutistettuina edelleen ”mahtumaan” vallitsevien kapitalististen omistussuhteiden puitteisiin.
Silmiemme edessä olevassa koronapandemiassa kyse on tuotantovoimien valtavasta tuhoamisprosessista, jonka uusin dramaattinen vaihe on, että tuhoaminen on edennyt koskemaan laajamittaisesti myös talouselämän terveitä osia eli taloudellisesti menestyviä ja voittoa tuottavia yrityksiä.
Suomen talous käännekohdassa
Työelämäprofessori Vesa Vihriälän johtaman työryhmän raportin mukaan maamme bruttokansantuote kutistuu tänä vuonna arvioista riippuen 5-13 prosenttia. Vvm:n ennusteessa Suomen talouden lähitulevaisuuden kehityksestä on esitetty kaksi vaihtoehtoa.
Ensimmäinen eli optimistisempi rakentuu oletukselle, että koronavirusepidemia kestäisi kolme kuukautta. Muodostuisi niin sanottu V-käyrä eli ensin mentäisiin kolmen kuukauden ajan jyrkästi alaspäin ja sen jälkeen noustaisiin suunnilleen samaa tahtia ylös.
Pidemmät rajoitukset, jotka kestäisivät vaikkapa puoli vuotta, johtaisivat pysyväisluonteisiin vahinkoihin, mm. julkinen velkamme nousisi vastaamaan bruttokansantuotteen määrää eli oltaisiin Huittisten hullun miehen taloudessa jossa syödään enemmän kuin tienataan. Ensiksi mainittu optimistisempi näkymä näyttää ajan kuluessa sekin yhä epätodennäköisemmältä.
Mäkihyppy avuksi
Suomen mäkihyppyä ei viime aikoina ole V-tyylillä eikä millään tyylillä kohotettu kolmessa kuukaudessa maailman huipulle ja talous tuntuu olevan vielä raskaampi kohotettava. Pidempi eli Huittisten velkarahalla parempiin välineisiin nojaava liian voimakas etunoja puolestaan saattaa johtaa siihen, että hyppääjä savolaisittain tuiskahtaa turvalleen tai sitten ponnistaa pidemmälle kuin mihin alastulorinne ulottuu ja seuraukset ovat hyppääjälle katastrofaaliset.
Mäkihypyn nuoruusharrastusteni suurimmassa mäessä, Varaslahden hyppyrimäessä keskisessä Suomessa oli juuri tuo viimeksi mainittu ongelma. Kriittinen piste tuossa mäessä oli 23-24 metrin kohdalla ja tuohon pisteeseen minäkin harakoin tavallisilla Järvisen hiihtosuksilla lennon aikana vuoron perään etu- ja takanojaa tavoitellen tai niitä vältellen.
Tuo pituus oli siinä mielessä kriittinen, että se sijaitsi kohdassa, jossa alastulorinne päättyi ja Varaslahden jään pinta välittömästi alkoi 90 asteen kulmassa. Urheilijaystäväni Pauli kaatui mäkisuksilla pahasti tuossa mäessä ja se taisi olla viimeinen varoittava merkki minullekin olla menemättä enää mäkeen.
Reaalitalouden ja kuvitteellisen talouden ristiriita
Puhuin edellä marxilaisesta teoriasta jonka mukaan tuotantovoimat joutuvat tietyssä kehitysvaiheessaan ristiriitaan siihenastisten tuotantosuhteiden kanssa. Tämä voisi tarkoittaa nykytilanteessa sitä, että tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden (omistussuhteiden) välinen ristiriita esiintyy nimenomaan reaalitalouden ja kuvitteellisen talouden välisenä ristiriitana.
Jos annetaan hiukan tilaa mielikuvitukselle niin hyppyrimäen alastulorinne voisi edustaa reaalitaloutta (sitä alustaa mitä on tarjolla ilmasta tulevalle hyppääjälle) ja vauhdinottotorni puolestaan edustaisi vauhtia, joka siivittää hyppääjän lentoon.
Rahakauppiaat omalla asiallaan
Kapitalistisesti johdetun perustuotannon eli reaalitalouden ”päälle” on synnytetty valtavan laaja kuvitteellisen pääoman alue. Sen piirissä ja puitteissa liikkuvat tähtitieteellisen suuret rahasummat.
Marxin mukaan kuvitteellinen pääoma, fiktives Kapital, syntyy historiallisesti ”rahakauppiaiden” ammattikunnan ilmaantumisen myötä.
Tuon ammattikunnan tuntomerkki on, että se ei sijoita tuotantoprosessiin lainkaan omaa rahaansa, vaan operoi täydellisesti vieraalla pääomalla.
Tämän seurauksena tuotannon uusintamisprosessi kiihdytetään äärimmilleen ja ”kiihdytetään siksi, että yhteiskunnallisen pääoman suurta osaa käyttävät ei-omistajat , jotka tämän vuoksi panevat aivan toisella tavalla toimeksi kuin omistaja, joka … punnitsee arasti yksityispääomansa rajoitettuja mahdollisuuksia” (Marx, Pääoma 3.osa. suom. 2015, 437).
Talouselämän hyppyrimäki
Talouselämän nykyiseen hyppyrimäkeen siirryttäessä näemme siis seuraavaa: Alastulorinne eli reaalitalous pysyy muuttumattomana ja ilmeisesti kriittinen piste hypyille on saavutettu. Vauhdinottotornissa puolestaan hyppääjän vauhti kasvaa ja siivittyy lisääntyvän kuvitteellisen pääoman ansiosta. Onko nykytaloudessa vauhdinotto liian kova verrattuna reaalitalouden kykyyn ja laajuuteen ottaa hyppääjä (sijoittaja) vastaan?
Kuvitteellinen rahatalous irtoaa yhä enemmän reaalitaloudesta. Siitä ei ole apua reaalitalouden ongelmiin, vaan kuvitteellinen talous pikemminkin lisää reaalitalouden ongelmia. Kuvitteellinen talous on ristiriidassa reaalitalouteen nähden. ”Pääoman” kolmannessa kirjassa Marx toteaa, että osakejärjestelmä (Aktienwesen) ”hävittää yksityisteollisuuden sitä mukaa kuin se leviää ja ottaa hallintaansa uusia tuotannon aloja” (Marx 1904, Erster Abschnitt, 426; 1976, s. 435).
Mitä koronataloudessa on tapahtunut ja tapahtuu?
Eräs vastaus tuohon on, että nyt on saavuttu vaiheeseen, jossa reaalitalous on saanut mittansa täyteen eli alastulorinne ei voi ottaa vastaan vauhdilla yhä pidemmälle pyrkiviä hyppääjiä. Seuraus on että tornista laskevat hyppääjät joutuvat pahimmassa tapauksessa lentämään alastulorinteen eli reaalitalouden yli. ”Yksi lensi yli käen pesän”.
Vastaava tilanne on lentoliikenteessä, jossa reaalitalouden laskeutumiskentän pituus ei riitä. Lentoliikenteessä muita aloja enemmän kiusaava ongelma on pysyvän pääomanosan ( tuotantovälineet eli koneet ja raaka-aineet) epäsuhtaisen suuri osuus muihin tuotannontekijöihin eli työvoiman arvoon ja yrittäjän voittoon verraten.
Seurauksena on muita tuotannonaloja suurempi voiton keskimääräisen suhdeluvun alenemistendenssi, mikä Marxin mukaan aiheuttaa ”kouristuksia” kapitalistisessa tuotannossa. Poikkeuksellista nykytilanteessa on, että vaikka raakaöljyn hinta on viime aikoina jyrkästi laskenut, sekään ei riitä pysähdyttämään eikä ilmeisesti edes hidastamaan voiton suhdeluvun laskutendenssiä.
Mitä tapahtuu kun vastaanottoalusta ei riitä?
Syntyy täydellinen sekasorto. Herra Reaalitalous ei enää hyväksy sitä, että sen pankkikorttia käytetään suurempiin hankintoihin ja manöövereihin kuin mihin sen reaalinen maksukyky riittää. Reaalitalouden tyly viesti on, että nyt on pantava suu säkkiä myöten.
Edellä sanottu voidaan liittää myös filosofiseen kysymykseen materialistisen ja idealistisen maailmankatsomuksen suhteesta. Idealistisen näkemyksen mukaan ratkaiseva lähtökohta on ajattelu ja henki, materialistisen lähtökohta on materia. Marxin mukaan Hegelin objektiivinen idealismi on päälaelleen käännettyä materialismia.
Talouselämään siirrettynä kuvitteellinen pääoma edustaa lopulta idealismia, ajatusta, että reaalitaloutta voitaisiin hallita suureksi osaksi mielikuvituksen voimalla synnytetyistä pääomista käsin.
On varoitettu
Edellinen vakava varoitus siitä, että kuvitteellisen pääoman kasaaminen ei voi jatkua ilman seurauksia loputtomiin koettiin runsas kymmenen vuotta sitten.
Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoilta syyskesällä 2007 liikkeelle lähtenyt ns, finanssimarkkinoiden kriisi siirtyi dramaattisesti syvenevään vaiheeseensa vuoden 2008 syyskuun puolivälissä, jolloin jättimäinen yhdysvaltalainen investointipankki Lehman Brothers ajautui konkurssiin.
Kriisi levisi hämmästyttävällä nopeudella Aasiaan, Eurooppaan ja koko maailmaan. Valtavilla tukipaketeilla ja rahastoilla yritettiin kautta maailman pelastaa pankkeja, mutta kriisi levisi täydellä voimalla reaalitalouteen.
Suomessa tästä olivat osoituksena sellu- ja paperitehtaiden sulkemiset sekä kaikkialla maassa pitkään ja keskeytymättä jatkuneet ja lähes päivittäisiksi muuttuneet YT-neuvottelut, joiden seurauksena kymmeniä tuhansia työntekijöitä lomautettiin tai irtisanottiin.
Nyt tämä painajainen on jälleen päällä ja tällä kertaa ehkä vakavammassa muodossa kuin aikaisemmin.
Tähän on tultu.
Nyt ei kuitenkaan ole toinen toisensa syyttelemisen eikä minkään ”mitä minä sanoin”- hokemisen aika. Kyse on siitä, miten tästä tilanteesta selvitään eteenpäin. Presidentti J.K.Paasikiven mukaan tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tosiasioiden tunnustaminen koronakriisin osalta tarkoittaa sitä, että olemme yhteiskuntana ajautuneet tai ajettu absurdiin tilanteeseen. Jos tälle ajanjaksolle pitäisi valita tulkitsija, yksi ehdokas olisi Franz Kafka.
Eräässä Kafkan novellissa maalaislääkärin on määrä tehdä kiireellinen matka hyvin sairaan potilaan luo; vaunut jo odottavat instrumenttilaukku kädessä odottavaa lääkäriä, mutta ”hevonen puuttui, hevonen”.
Talouselämä pyörii nyt vielä kuin vanhasta tottumuksesta omalla painollaan, mutta äkkiä yrittäjä huomaa, että raha puuttuu, raha. Tilanne on niin outo, että siitä ei ilmeisesti päästä eteenpäin ilman syvällisiä taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia eikä ilman asennemuutoksia ihmisten ajattelussa ja toiminnassa.
Karl Marxin mukaan ihmiskunta asettaa itselleen aina vain sellaisia tehtäviä, jotka se voi ratkaista (Kansantaloustieteen arvostelua). Kafkalla ei ole avainta ratkaisuun, Marxin vaihtoehto on sosialismin ja kommunismin toteuttaminen.
Voidaanko talouspoliittista tilannetta korjata jo nyt ?
Ilmeisesti voidaan, mutta voidaan ”korjata” myös väärään suuntaan. Nuoruuteni hyppyrimäen vika oli siinä, että kriittinen piste tuli mäkisuksilla liiallisen vauhdin johdosta liian aikaisin vastaan. Nuoruuteni hyppyrimäkeen oli rakennettu tukeva puinen vauhdinottolava. Turvallisuusnäkökohtaa (oliko ylämäestä saatu vauhti ehkä liiallinen alastulorinteen pituuteen nähden) ei ilmeisesti oltu otettu riittävästi huomioon. Lähdettiin ilmeisesti siitä yksinkertaisesta asettamuksesta, että hyppääjän alastulo on maan vetovoiman ansiosta varmaa.
Vauhdinottorinteen (jonka edellä olen talouselämän puolella rinnastanut kuvitteellisen pääoman hallinnoimaksi vauhdinotto- ja temmellyskentäksi) osalta hyppääjien turvallisuuden ollessa vaarassa vauhdin lähtölavaa tulisi pudottaa alaspäin eli olisi lyhennettävä pääoman vauhdinottomatkaa ja samalla vauhdin nopeutta.
Nykyiseen absurdiin taloustilanteeseen siirrettynä ja sovellettuna tämä tarkoittaisi, että kuvitteellisen pääoman osuutta vähennettäisiin tuntuvasti . Vauhdinoton yläpäätä ( osinkoja, johdannaisia, yritysten ja eläkeyhtiöiden johtajien käsittämättömän korkeita palkkoja ja palkkioita) tulee pienentää ja siirtää alaspäin esimerkiksi alastulorinteen perusturvallisuuden lisäämiseen.
Hätä on suuri, mistä apu?
Kesken kirjoittamiseni radiouutisista (2.5.) kerrotaan, että kymmeniä tuhansia työntekijöitä on maassamme lomautettuina ja irtisanottuina, suurelle joukolle tilanne on ennen kokematon ja aiheuttaa pelkoa ja toivottomuutta. Nyt pitäisi ymmärtää, että vaikeimmassa asemassa olevia tulee auttaa ensimmäiseksi.
Otan kirjahyllystä Reserviupseerikoulun (RUK) vuosikurssijulkaisun vuodelta 1958-59. Siinä on alkusivuilla professori L.A. Puntilan kirjoitus otsikolla ”Padon murtuva kohta, ketjun heikoin rengas”. Tekstissä on kohta: ”Olemme joskus joutuneet ihmetellen näkemään vahvankin ketjun katkenneena. Padossa on ollut heikko kohta, ketjussa heikko rengas.”
Tästä ilmeisesti on juuri nyt kysymys Suomen talous- ja yhteiskuntaelämässä. RUK:ssa juostiin joukkueiden välisenä kilpailuna niin sanottu Kirkkojärven marssi. Kilpailussa sallittiin vallitsevan käytännön mukaan 1-2 juoksijan väsähtäminen eli putoaminen joukosta ennen maalia. Käytäntönä oli, että joukkueen kovakuntoisimmat kantoivat juoksun aikana heikompien kivääreitä ja auttoivat näitä jaksamaan maaliin asti.
Vaikka en ole mikään armeija-intoilija arvelen, että me tarvitsisimme kansakuntana nyt jotakin vastaavaa henkeä kuin noissa Kirkkojärvi-juoksuissa. Vielä sillä täsmennyksenä, että oikeastaan kenenkään ei pitäisi antaa väsähtää, jos sen estäminen suinkin on mahdollista. Niiden joilla on parempi kunto ja paremmat rahkeet tulisi kaikin voimin työskennellä niiden rinnalla joilla on vaikeaa.
Velkakysymys
Nyt on kiirehdittävä väliotsikossa mainittuun asiaan, joka ei ihan välittömästi liity aiemmin sanottuun. Tämän hetken eräs keskeinen kysymys koskee sitä, vastaavatko EU:n jäsenvaltiot itse veloistaan vai toteutetaanko niin sanottu yhteisvastuu. Ydinkysymys on, miten ongelmamaiden (Italia, Espanja) elvytystoimet rahoitetaan.
Etelä-Euroopan maat haluaisivat yhteisvelkaa eli sitä, että vakavaraisemmat euromaat takaisivat yhteisiä velkoja. Noita kuvitteellisia velkakirjoja on alettu sanoa eurobondeiksi. Hollannin johtama pohjoisten maiden ryhmä vastustaa ajatusta yhteisvastuusta.
Vastustajien rivit ovat kuitenkin alkaneet jossakin määrin rakoilla varsinkin sen jälkeen kun hallituksen kriisiryhmää vetävä Vesa Vihriälä ehdotti, että Euroopan keskuspankki EKP alkaisi jakaa kaikille jäsenmaille niin sanottua helikopterirahaa. Idean mukaan Euroopan keskuspankki voisi muuttaa hallussaan olevia euromaiden velkakirjoja ikuisiksi ja nollakorkoisiksi, siis mitätöidä niitä (HS 26.4.-20 Pääkirjoitus).
Vihriälän outo esitys helikopterirahasta
Vihriälän mukaan rahalahjalla olisi inflaatiota eli hintojen nousua kiihdyttävä vaikutus. Inflaatio keventäisi velkataakkojen painoa niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Kuten toimittaja Tuomas Niskakangas on todennut (HS 17.4.) Vihriälän ehdotuksessa on monia ongelmia. Ensimmäinen ongelmista on, ettei keskuspankki saisi missään nimessä tehdä tällaista. Helikopterirahan luominen on EKP:ltä laissa kielletty.
Ajatus Etelä-Euroopan maiden yhteisvastuullisesta auttamisesta on alkanut saada tukea myös Helsingin Sanomien viralliselta linjalta. Oikeastaan lähes ainoa realistinen linjaus tähän kysymykseen ja koko koronatilanteeseen on saatu toimitusjohtaja ja dosentti Tuomas Malisen suusta (Yle Radio 1, 22.4. Brysselin kone). Hän totesi, että ei ollut uskoa korviaan kuultuaan Vihriälän esityksen helikopterirahasta.
Malinen jatkoi, että keskuspankki ostaa roskalainoja vain siksi, että yritykset pysyisivät pystyssä koska järjestelmän voima on mennyt järjestelmän pystyssä pitämiseen. Helsingin Sanomien pääkirjoittaja (21.4) näyttää kallistuvan Etelän yhteisvastuullisen tukemisen kannalle, sillä jos Italialle ei myönnetä riittävää selustatukea, ”Italia matkaa kohti velkakestävyytensä katkeamista ottaen Espanjan mukaansa”. Se voisi olla euroalueen loppu, päättelee pääkirjoitus.
Tuomas Malisen realistisessa analyysissä oli mielenkiintoinen kohta kun hän totesi, että jos Karl Marx olisi osannut yhdistää keskuspankkien roolin kapitalistiseen kehitykseen hän olisi löytänyt tien sosialistiseen kehitykseen.
Marx nousee kehiin
Mielenkiintoista on, että Marx osasi tuon yhdistämisen. Hän huomautti Pääoman 3.osassa että kriisiin joutunutta järjestelmää ”ei voida luonnollisestikaan parantaa sillä, että jokin pankki, esimerkiksi Englannin pankki, antaa paperiensa avulla kaikille keinottelijoille puuttuvan pääoman ja ostaa kaikki arvoaan menettäneet tavarat niiden vanhoista nimellisarvoista” (Marx, Pääoma 3. s. 487).
Marx luonnehti narreiksi niitä, ”jotka uskovat, että pankilla on velvollisuus ja valta muuttaa paperiseteleitä liikkeelle laskemalla kaikki vararikkoiset huijarit maksukykyisiksi vakavaraisiksi kapitalisteiksi”( Pääoma 3 , 1976, s. 511).
Kummastusta herättävää on, että se kun Marx totesi jo 160 vuotta sitten, että järjestelmää ”ei voida luonnollisestikaan parantaa sillä, että jokin pankki…” (kann natürlich nicht dadurch kurirt werden, dass nun etwa eine Bank, z.B. die Bank von England …) että tämä tosiasia on vielä tämän päivän talousoppineille, joiden joukossa on myös taloustieteen nobelisti, niin epäselvä kuin ikinä olla voi.
Kuvitteellisen pääoman osuutta kasvatettaisiin
Nyt vaadittavassa helikopterirahan käytössä kasvatettaisiin suunnattomasti rahan määrää ja samalla kuvitteellisen pääoman aluetta, jolla voi tapahtua asioita ja siirtoja, joissa vain mielikuvitus (jos sekään) on rajana. Tällaista menoa SMP:n entinen puheenjohtaja Veikko Vennamo sanoisi seteliselkärankaisten puuhailuksi.
Tämä olisi juuri sellaista menettelyä, josta mäkihypyn kohdalla varoitettiin: ei pitäisi kiihdyttää vauhtia eikä pidentää vauhdinottoalustaa kun reaalitalouden alastulorinne on jo muutenkin liian lyhyt. Aiemmin hyperinflaatiota on esiintynyt silloin kun uutta rahaa on luotu liikaa samaan aikaan tuotantokapasiteetin romahtamisen kanssa.
Marxin välihuomautus
Selittyisiköhän muuten tämän meneillään olevan koronakriisin luonne pitkälle Marxin seuraavalla analyysillä, jossa pääoman kiertokulussa siirrytään talouden kukoistustilasta lamaan:
”Pääoman takaisinvirtaamisten helppous ja säännöllisyys, liittyneenä laajentuneeseen kauppaluottoon, takaa lainapääoman tarjonnan huolimatta kohonneesta kysynnästä ja estää korkokantaa nousemasta. Toisaalta vasta nyt alkavat näytellä huomattavaa osaa ne hyödyn ritarit, jotka toimivat … täysin rahaluoton varassa. .. Korko nousee nyt keskimääräiseen korkeuteensa. Se saavuttaa taas ylärajansa kun uusi kriisi puhkeaa, kun luotto äkkiä loppuu, maksut pysähtyvät, uusintamisprosessi lamaantuu ja …alkaa lainapääoman miltei absoluuttisen puutteen rinnalla toimettoman teollisuuspääoman liikarunsaus” (Marx, Pääoma 3, 2015, 485).
Lenin panee lisää pökköä pesään
Leninin vuoden 1917 syyskuussa, siis vallankumouksen kynnyksellä, kirjoittama Venäjän tilannetta analysoiva laaja artikkeli ”Uhkaava katastrofi ja kuinka sitä vastaan on taisteltava” tuo esiin yllättävän paljon ja yllättävän yhdensuuntaisia ilmiöitä, jotka toistuvat kaikissa vakavissa talous- ja finanssi kriiseissä. Hänen jyrkän kritiikkinsä kohde oli juuri paperirahan käyttöönotto omistavan luokan keinona työväenluokan taloudellisia etuja vastaan.
Tarkastellessaan tuolloista viljan hintojen korotusta Venäjällä Lenin kirjoitti: ”Tämä korotus merkitsee, että lasketaan taas kaaosmaisesti liikkeelle yhä enemmän paperirahaa, otetaan uusi askel kalliinajan kriisiytymisen suuntaan, finanssit menevät vielä enemmän rempalleen ja finanssiromahdus lähenee.”
Lenin jatkaa, että paperirahan liikkeellelasku huonontaa eniten juuri työväen, väestön köyhimmän osan asemaa ja että se on ”rahatalouden sekasorron suurin paha” (Lenin, Valitut teokset neljässä osassa. Osa 3, s.121).
Nyt on olemassa vahvoja merkkejä siitä, että Euroopan unionissa ollaan menossa yhä enemmän kohti rikkaille suuntautuvaa rahanjakopolitiikkaa. Ilmaista rahaa ehdotetaan jaettavaksi helikopterista käsin, vaikka Eurooppaan ajetaan jo jälleenrakennusrahastoa, jossa jäsenmaat sitoutuisivat takaamaan toistensa velkoja. EKP on tehnyt jo 750 miljardin hätärahoituksen ja euromaiden valtiovarainministerit päättivät äskettäin lisäksi 540 mrd:n ensiapupaketista, jossa on mukana Euroopan vakausmekanismi EWM.
Italia kompastuskivenä
Erityisen suuri on houkutus Italian avustamiseen, jonka velkasumma vastaa noin 135 prosenttia bkt:stä. Helsingin Sanomien pääkirjoittaja rauhoittelee (21.4.), että tuki Italialle ”ei välttämättä vaadi setelien lähettämistä etelään”, vaan maa ilmeisesti voisi maksaa velkansa takaisin.
Selitys ei vakuuta, sillä Uusi Suomi kirjoittaa 2.5. 2020, että Italia on ensimmäinen euromaa, joka on nyt virallisesti taantumassa. Lehti lainaa taloustieteilijä Ashoka Modya: ”Kääntelee numeroita miten päin tahansa, lopputulos on se, että Italia tarvitsee ainakin 200 miljardia euroa elvytysrahaa ja ehkä toiset 200 miljardia euroa turvatakseen asemansa markkinoilla”.
Saksa järkiintyy
Tiistaina 5.5. 2020 tuli tieto Saksasta: Saksan perustuslakituomioistuin veti maton EKP:n alta ja Saksan keskuspankki saattaa vetäytyä elvytysohjelmasta. Tuomioistuimen mukaan EKP:n joukkolainojen osto-ohjelma ylittää keskuspankin valtuudet, sillä se katsoo ohjelman olevan euroalueen valtioiden suoraa rahoittamista, minkä sopimuksen artikla 123 kieltää.
Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Saksan keskuspankki Bundesbank voi jatkossa osallistua EKP:n elvytysohjelmaan, ellei EKP tee siihen tarvittavia muutoksia tai perustele elvytysohjelmaansa paremmin.
Tuomioistuimen mukaan EKP:lla on kolme kuukautta aikaa korjata elvytysohjelmaansa.
Konsta Nylander ja Ilkka Kärrylä tarkastelevat velanoton problematiikkaa HS:n Vieraskynä palstalla 6.5.2020. Heidän ydinsanomansa liittyy siihen, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artikla 123 kieltää eurojärjestelmän keskuspankkeja lainaamasta rahaa suoraan valtiolle.
Nylanderin ja Kärrylän viesti on, että kyseisen artiklan muuttamisesta pitäisi nopeasti neuvotella EU-maiden kesken. Muuttamisen tulisi ilmeisesti tapahtua sellaiseen suuntaan, että keskuspankkeja ei kiellettäisi lainaamasta rahaa suoraan valtiolle. Kirjoittajat siis liittyvät siihen tutkijoiden joukkoon, joka kannattaa nykyistä laaja-alaisempaa setelirahan lainaamista tarpeessa oleville valtioille, koska muuten ”euroalue ja jopa EU voivat hajota”. Kirjoittajien mukaan myös Suomen ”tulisi käyttää kaikki vaikutusvaltansa riittävän elvytyksen puolesta”.
Nylanderin ja Kärrylän kirjoituksen otsikko on: ”EKP:n rahoitus voisi avata EU:lle tien umpikujasta.” Tuohon voi lisätä, että tuollaisessa rahoituksessa on se riski, että se avaisi EU:lle tien entistä pahempaa umpikujaan.
Yritystukimenettely
Melkoisen surkuhupaisia piirteitä vastikkeettomasta yritystukimenettelystä on vastikään nähty Suomessa. Koronaviruspandemian voittamiseksi annetut suorat tuet ovat herättäneet arvostelua siitä millä perusteilla tukia on myönnetty. Niitä on myönnetty valtion rahoituslaitoksen Business Finlandin lisäksi elinkeino-, liikenne – ja ympäristökeskusten (ely-keskusten) kautta.
Ely-keskusten myöntämät tuet on suunnattu yhdestä viiteen henkilöä työllistäville pienyrityksille , Business Finlandin tuet on myönnetty tätä kookkaammalle elinkeinotoiminnalle. Ely-keskusten myöntämien tukien enimmäismäärää on ollut 100 000 euroa. Nyt on ilmennyt, että tukia on myönnetty esimerkiksi firmoille, joilla ei ole lainkaan liiketoimintaa.
Sulle- mulle politiikka on ilmennyt siinä, että tukea myöntävillä järjestöillä on tiiviit yhteydet avustusta saaviin yrityksiin. Lehtitiedon mukaan (HS 25.4.) jokaisella Business Finlandin johtokunnan ei-virkamiesjäsenellä on yhteys korona-avustusta saavaan yritykseen.
Ely-keskukset ovat tukeneet yrityksiä summilla, jotka ovat moninkertaisia niiden liikevaihtoon verrattuna. Satojen tuhansien eurojen tappioita viime vuosina tehnyt , noin 8 000 euron liikevaihdon omaava terveysalan yritys sai tukea 56 000 euroa (HS 22.4.2020).
Vihriälän raportti
Perjantaina 8.5 on heti aamutuimaan vuorossa Vihriälän työryhmän raportin julkistamistilaisuus. Koska minun on saatava tämä pitkähkö juttuni valmiiksi parissa päivässä, en voi paneutua raporttiin tässä vaiheessa tarkemmin .
Raportin ensitietojen mukaan Suomen talous putoaa tänä vuonna arvioiden mukaan 5-13 prosenttia. Velkaantumisaste bkt:stä nousee kulumassa olevan vuosikymmenen aikana 90 prosenttiin. Yrityksiä tulee kaatumaan, eläkeputken poistamista ehdotetaan, verotusta kiristetään. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne tulee ilmeisesti olemaan osittain jopa kaaosmainen.
Vihriälän työryhmän jäsenelle, talousnobelisti Bengt Holmströmille minulla olisi eläkeläisenä esitettävänä sellainen pikakysymys, että miksi hän nimittelee sotien jälkeen syntyneitä suuria ikäluokkia ”itsekkääksi sukupolveksi ”, joka syö nuorempien eväitä. Näin hän kertoi suomalaisten kauppakamarien 100-vuotisjuhlassa Finlandia-talossa 10.8.2017 ja jatkoi, että ellei eläkkeitä leikata, eläkejärjestelmä ei tule kestämään eivätkä eläkkeet riitä tulevalle sukupolvelle (Helsingin Sanomat 13.8.2017). Lieneekö nobelisti edelleen samaa mieltä.
Toivomus toimitusjohtajalle
Tässä kohdassa käytän tilaisuutta hyväkseni ja lähetän ”Kirje joulupukille”-mallisen toivomuksen työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtajalle Risto Murrolle, että hän kääntäisi kelkkansa ja hyväksyisi omalta osaltaan vaatimuksen työeläkkeiden ns. taitetun indeksin korvaamisesta ansiotasoindeksillä, jota erityisesti eläkeaktiivit Yrjö ”Josa” Jäntin johdolla ovat vuosikausia vaatineet.
Haluan esittää tämän toivomuksen nimenomaisesti Risto Murrolle, koska hän on yksi realistisimmin ajattelevia eläkejohtajia. Hän totesi Radion ykkösaamussa 23.4.-20 , että eläkejärjestelmän kannalta tärkeintä olisi reaalitalouden vahvistaminen.
A Vot. Ansiotasoindeksin palauttaminen työeläkkeiden vuosittaisiin tarkistuksiin lisäisi 1.3 miljoonan työeläkeläisen ostovoimaa. Noiden eläkeläisten joukossa on satoja tuhansia todella pientä eläkettä (alle 1000e/kk) saavia, jotka käyttävät (joutuvat käyttämään) eläkkeensä suoraan kulutukseen ja sitä kautta tuotannon pyörien pyörittämiseen ja yritystoiminnan lisäämiseen. Kun saadaan vielä eduskunta (jonka alainen entinen työnantajani Kela on) tekemään tasokorotus kansan- ja takuueläkkeisiin, niin koronapandemian vastainen kamppailu saa tuntuvasti uutta puhtia.
Toimitusjohtaja Murto katsoo tietysti asiaa myös ja nimenomaan eläkeyhtiöiden ja –rahastojen tuoton näkökulmasta. Eläkkeellä olevana sosiaaliturvan erikoistutkijana rohkenisin kuitenkin sanoa, että ei se ansiotasoindeksin käyttöönotto niin kummoisesti tulisi voiton suhdelukua alentamaan. Saattaisi jopa olla, että eläkeläisten kulutusvoiman lisääminen muuttuisi kaikkine seurausvaikutuksineen edulliseksi myös eläkerahastoille.
Sosialismin näköala
Koronaviruksen aiheuttama taloudellinen kriisi tulee olemaan niin syvä, että jossakin vaiheessa kysymys sosialismin toteutumisen mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta nousee esiin ainakin poliittisen kentän vasemmalla laidalla.
Kapitalismin historiallisessa kehityksessä on havaittavissa kolme suurta kehitysvaihetta eli kilpailukapitalismi, monopolikapitalismi ja valtiomonopolistinen kapitalismi. Aikana jolloin Marx kirjoitti Pääomaa 1800-luvun puolivälissä, elettiin kilpailukapitalismin aikaa.
1800-luvun loppupuolella vanha (”yksilöllinen”) kilpailukapitalismi tuli talouskriisin myötä tiensä päähän. Uusi tilanne pakotti suurteollisuuden harjoittajat lyöttäytymään yhteen kartelleiksi voidakseen säädellä tuotantoa. Esimerkiksi Englannin kemianteollisuudessa vapaa kilpailu korvattiin monopolilla. Tapahtui siirtyminen kilpailukapitalismista monopolikapitalismiin.
Ensimmäisen maailmansodan aikana ja jälkeen sekä erityisesti 1930-luvun talouskriisissä siirryttiin suurten monopoliyritysten ja porvarillisen valtion väliseen liittoon eli niin sanotun valtiomonopolistisen kapitalismin vaiheeseen. Äärimmäisen tärkeä kysymys koskee nyt sitä, mihin uuteen omistusmuotoon yhteiskunta voisi siirtyä kapitalistisen talouden nykyisten valtavien sisäisten ristiriitojen pakottamana. Marxilais-leniniläisen teorian lyhyt vastaus on: sosialistiseen yhteiskuntaan.
Vamokapista sosialismiin
Leninin mukaan ”valtiomonopolistinen kapitalismi on mitä täydellisintä sosialismin aineellista valmistelua, siihen johtava eteinen, historian portaikon se askelma, jonka sekä sosialismiksi nimitetyn askelman välissä ei ole mitään väliaskelmia” (Lenin, Uhkaava…s.126 ).
Leninin mukaan nuo kaksi käsitettä (valtiomonopolistinen kapitalismi ja sosialismi) sivuavat toisiaan niin läheltä, että ”sosialismi onkin juuri valtiokapitalistista monopolia, joka on pantu palvelemaan koko kansaa ja on sikäli lakannut olemasta kapitalistista monopolia”. Näin ollen ”monopolista… ei voida mennä eteenpäin kulkematta sosialismia kohti” (Lenin, em. s. 125).
Nykyisessä poikkeuksellisessa koronaviruksen määrittämässä tilanteessa on hyvin vaikea lähteä ennakoimaan edessä olevan kehityksen suuntaa.
Kirjoituksessaan Gothan ohjelman arvostelua” Marx erotti käsitteellisesti toisistaan tulevan kommunistisen yhteiskunnan kaksi eri kehitysvaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa (jota tavallisesti kutsutaan sosialismiksi) hän totesi olevan hallitsevana periaate ”jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle työnsä mukaan”. Toisessa eli korkeammassa vaiheessa tulisi hallitsemaan toimintaperiaate ”jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan”.
”Maa jota ei ole” (Landet som icke är) (Edith Södergran)
Tavanomaisessa kielenkäytössä puhutaan (esimerkiksi entisistä itäblokin maista Puolasta, Unkarista jne.) entisinä kommunistisina maina vaikka todellisuudessa maailmassa ei alkuperäisen marxilaisen määritelmän mukaan ole toistaiseksi ollut ainoatakaan kommunistista maata siis maata, jossa hallitsevana piirteenä olisi ”tarpeiden mukaan” toteutettu jakojärjestelmä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö tällaista maata tai aluetta voisi olla tai tulisi olemaan. Kuitenkin Kiinan edustajat kertoivat piskuiselle valtuuskunnallemme vuonna 2004, että heidän maansa on vasta sosialistisen tien alkutaipaleella. Miten lienee nyt, Kiina on joka tapauksessa edennyt.
Toinen huomionarvoinen asia on, että sosialismi ei ole vielä toistaiseksi edennyt niin sanotun kehittyneen kapitalismin vyöhykkeelle. Tämä ei jälleen tarkoita sitä etteikö näin voisi tapahtua ja marxilaisen teorian mukaan näin tulee hyvin todennäköisesti tapahtumaan.
Tässä yhteydessä on mielenkiintoinen se näkökohta, että puheena olevat järjestelmät (kapitalistinen, sosialistinen, kommunistinen) eivät tietenkään historian kehityksessä käsitteinä ole olleet eivätkä tälläkään hetkellä ole jyrkästi toisistaan erottuvia, vaan esiintyvät toisiinsa sekoittuneina ja niin sanoen osittain toistensa sisään kasvaneina.
Lenin kirjoittaa teoksessaan Valtio ja vallankumous, että todellisuudessa elämä näyttää meille joka askeleella sekä luonnossa että yhteiskunnassa vanhan jäännöksiä uudessa ja että Marx sisällytti tulevaan kommunistiseen yhteiskuntaan hiukan myös porvarillista oikeutta (Lenin, Valitut teokset neljässä osassa. Osa 3, s. 217).
Leninin arvio voidaan kääntää myös niin päin, että ”vanhaan” (tässä tapauksessa kapitalistiseen) käytäntöön voidaan sisällyttää kommunistisia ainesosia, esimerkiksi kulutustavaroiden ja elintarvikkeiden jako ”tarpeiden mukaan”.
Kun mikään ei riitä
Koronavirus tuntuu nyt lyövän päälle kuin moukarilla ja herää kysymys, pystyvätkö mitkään ulkoiset järjestelmät kattamaan ja peittämään sen tuhoja. Kapitalismi on enemmän kuin hätää kärsimässä yritysten kaatuessa, lentokoneiden jäädessä maahan jne. Saattaa aiheellisesti syntyä kysymys, riittääkö tässä sosialisminkaan periaate siis periaate ”työn mukaan” määräytyvistä osuuksista (esimerkiksi työeläkejärjestelmässä eläkkeen suuruus määräytyy työelämässä ansaitun työpalkan mukaan). Jos työtä ei kerta kaikkiaan ole, niin silloinhan ja siltä osin työn mukaan määräytyviä etuuksia ei myöskään ole.
Leninin mukaan siirtyminen kapitalismista sosialismiin luo tuotantovoimien jättiläismäisen kehityksen (Lenin, mt. s.214). Marx oli todennut, että kun kommunismin korkeammassa vaiheessa ”yhteiskunnallisen rikkauden kaikki lähteet pulppuavat täydellä voimalla”, silloin tulee mahdolliseksi ”jokaiselle tarpeittensa mukaan” menettely.
Tuleeko tarpeiden mukaan tapahtuva jako välttämättömäksi jo aiemmin?
Saatamme kuitenkin nyt olla tilanteessa, jossa ”tarpeiden mukaan” tapahtuva jako joudutaan muuttamaan joiltakin osin jopa sosiaalipolitiikan ja yhteiskuntapolitiikan hallitsevaksi auttamismuodoksi. Tämä tapahtuu kuitenkin – ei niinkään ”rikkauden pulppuamisen” kuin ”köyhyyden päälle karkaamisen” seurauksena. Kysymys kuuluu, joudutaanko ”tarpeiden mukaan” määräytyvä jako ottamaan yhdeksi hallitsevaksi tekijäksi jo kapitalismin oloissa. Jos näin tapahtuu, onko silloin enää kysymys kapitalismista?
On olemassa vaara, että vuoden 2008 finanssikriisi, jota tämän kirjoittaja tuolloin kuvasi tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden osalta mannerlaattojen yhteentörmäykseksi, saattoi kuitenkin olla vasta esivaroitus siitä mitä tuleman pitää. Se saattoi olla ”viimeinen varoitus” siitä, että keinotekoisen ylimääräisen rahan luominen on lopetettava. Se saattoi olla varoitus siitä, että talouden rakentaminen kuvitteellisen pääoman ja itse asiassa ratkaisevasti mielikuvituksen varaan ei käy päinsä.
Tuota vuoden 2008 finanssikriisin varoitusta ei ole talous- ja yhteiskuntapolitiikassa huomioitu. Kuvitteellisen pääoman (fiktives Kapital) aluetta on suunnattomasti laajennettu. Näin ollen on mahdollista että meillä on koronapandemian muodossa edessämme todellinen talouselämän myrsky. Ei ole syytä maalata pirua seinälle silloin kun se jo on siellä.
Ei ole syyttelemisen aika
Kuten tämän esitykseni alussa totesin, nyt ei ole toinen toisensa syyttelemisen aika. Jos pandemia iskee, Vihriälän työryhmän talouspoliittiset esitykset (joissa on paljon huomioitavaakin) saattavat osoittautua jopa kevyiksi. Kokonaisten uusien kansanosien köyhtyminen ja köyhäläistyminen vaativat, että vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten auttaminen on nostettava ykköskysymykseksi. Vaatimus ”tarpeiden mukaan” tapahtuvasta jaosta korostuu.
Sarjaan ”kun mikään ei riitä” saattaa kuulua jopa se, että työväenluokkaa lähes 200 vuoden ajan innostaneet Kommunistisen manifestin loppusanat ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!” samalla kun ne ovat ajankohtaisempia kuin koskaan, vaativat pandemiaa torjuttaessa lisäksi rinnalleen ”meitä kaikkia”.
Yksin olemme voimattomia, yhdessä voimme voittaa.
Epilogi
Herään eteläsuomalaisessa kodissani ”liki Toukolan kylää”. Huomaan unissani hypisteleväni pyjamani puseronrinnusta. Alitajunnassani olen vielä kaukana keskisuomalaisella kotipaikkakunnallani 1950-luvulla. Olemme pienen ryhmän kanssa suksilla liikkeellä, minä varistan kädelläni lunta pois puseroni rinnuksilta.
Olemme matkanneet hitaasti hyppyrimäeltä kohti paikkakunnan keskustaa. Mukana hiihtelee myös Pauli, joka äsken kaatui mäessä kokeillessaan vasta hankittuja mäkisuksia. Olemme yhdessä edenneet hitaasti kävelyvauhtia suksensauvat ajoittain maata viistäen, hiukan allapäin ”kaiken kallella kypärin”. Meitä askarruttaa, mikä on Paulin tilanne, hän on pari kertaa sanonut ettei muista päivän tapahtumista mitään.
Nyt hän kuitenkin pysähtyy, hänen ilmeensä piristyy ja hän sanoo yllättävän reippaasti: nyt minä muistan, tänään on ensimmäinen lakkopäivä! Puhkeamme lähes riemun huutoon. Pauli muistaa, me kaikki muistamme, minä ainakin muistan vieläkin: oli maaliskuun 1. päivä vuonna 1956. Maassa oli alkanut yleislakko ja Urho Kekkonen istui virallisesti ensimmäistä päivää tasavallan presidenttinä. Sitä emme osanneet aavistaa kuinka paljon noita presidentillisiä päiviä tulisi kertymään, ei sitä tainnut aavistaa moni muukaan.
Mutta pääasia oli, että Pauli oli kunnossa, hän tulisi tervehtymään lyhyen lepoajan jälkeen ja hän tulisi pelaamaan vielä monia tiukkoja futis-otteluita. Hän oli (on) erinomainen pelaaja, tiedän tämän henkilökohtaisesti, sillä Kuohun joukkueen vasempana tukimiehenä ”pidin” (tai yritin pitää ) häntä ja hänen velipoikaansa Perttiä aisoissa kun he hyökkäsivät rinta rinnan. Joukkueemme hävisi tuon ottelun maalein 5-2.
Saavumme kotiin. Minä asun SOK:n työntekijöille eli duunareille varatussa kivitalossa, jossa on asunnot 30 perheelle. Talon katunumero on enteellisesti 112, poliisiasema sijaitsee 50 metrin päässä. Meidän 7-henkinen perheemme asuu pienen keittiön ja kammarin käsittävässä asunnossa. Asunnossa meinaa välillä tulla ahdasta kun joukossa on sairas sisko ja välillä viinaan sortuva vanhempi veli.
Nyt lakon aikana ilmapiiri tuppaa kiristymään. Isäukkoni on vaaleanpunainen demari. Hänen periaatteenaan on, että töihin on mentävä vaikka otsanahalla ryömien. Toisaalta lakkoon on mentävä ja siellä pysyttävä kun käsky käy.
Silmäni avautuvat nyt lopullisesti täällä eteläsuomalaisessa kodissamme. Päätäni pudistaen totean, että eiköhän me selvitä tästä koronastakin.