Globalisaatiosta galaxologiaan

Narratiivista puhetta ajalla vaaran vaivan  

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi viime uudenvuoden puheessaan puolisen vuotta sitten, että elämme varjojen maassa täällä maailmassa. Olen itsekin viime aikoina usein miettinyt varjokysymystä.  

Osa I 

Talous heittää varjon, varjo heittää kuperkeikan 

Nykymaailman ongelmien ja sekavuuden taustalla on aivan Ilmeisesti keskeisenä talous, tarkemmin sanoen talouden heittämä varjo. Tarkoitan ennen muuta Karl Marxin paljastamaa kuvitteellista pääomaa (saks. fiktives Kapital), joka kapitalismin kehittyessä syntyy ja paisuu reaalitalouden ylle.  

Reaalitalouden peruskaavasta R-T-R’ (Rahalla ostetaan Työtavara, joka puolestaan luo lähtökohtaansa suuremman rahallisen arvon R’). Tästä kaavasta siirrytään kapitalismin edetessä yhä enemmän suoraan kaavaan R-R’ eli työvoiman ostaminen jätetään entistä vähemmälle ja aletaan synnyttää rahalla rahaa.  

Uusi todellisuus  

Tämä asetelma synnyttää uuden todellisuuden, varjotalouden, jonka piirissä reaalitalouden lait eivät enää läheskään täysimääräisinä päde (tässä on jotenkin vastaava ilmiö kuin kuutamon valossa  maahan heittyvä ihmisen varjo, joka ei ole sama kuin ihminen itse. Vertaa myös tulen loimussa luolan seinälle heijastuvat varjot. (Platon)  

Se reaalitalouden todellisuus, että arvot luodaan työllä (teoria jonka taloustieteen ns. klassinen koulukunta loi 1600-luvulta lähtien) ei päde enää fiktiivisen pääoman alueella, jossa raha syntyy rahasta. Puhtaassa reaalitaloudessa rahassa ilmaistava arvo synnytetään työllä kun taas pörssitaloudessa raha syntyy ja sikiää kuin itsestään.  

Leviää kuin pullataikina  

Kuvitteellisen pääoman alue pullistuu ja kasvaa kuin ilmapallo rajattomasti.  Kun raha synnyttää  itsestään lisää rahaa, reaalitalous ei enää pysy rahan kasautumisen vauhdissa mukana. Syntyy ylimääräistä rahaa, joka ei enää ”mahdu” yksityisen yrityksen, yksityisen valtion eikä lopulta enää koko maapallonkaan käyttötarkoituksiin.   

Mahdoton liitto  

Tässä ilmiössä esiintyy kuvitteellisen pääoman mahdottomuus ja sopeutumattomuus (sopimattomuus) reaalitalouden ja reaalimaailman eli ”jokapäiväisen elämän” puitteisiin. Kyseessä on fiktiivisen pääoman ja reaalitalouden epäpyhä allianssi, pakkoliitto. Hämmästyttävää on, että ihmisten enemmistö ei tunnu reagoivan tuohon asiaan, vaan tyytyy elämään ikään kuin muina miehinä ja naisina tuon mahdottoman tilanteen (”mahdottoman puolison”) kanssa ja jopa sen vieressä ? Asetelma muistuttaa avio-, avo- tai samaa sukupuolta olevien liittoa, jota jatketaan esimerkiksi pelkästään ”lasten tähden” (ikään kuin lasten tulevaisuus olisi tuollaisessa perhehelvetissä valoisampi kuin ilman tuota liittoa!). 

Kupla on syytä puhkaista  

Fiktiivisen talouden luonteen ja sen reaalimaailman kanssa yhteen sopimattoman olemuksen paljastamiseen tarvitaan fiktiivisen omaa asetta eli fiktiota, tavallaan ”unien ja valveen sekoittumista toisiinsa”, josta Jukka Koskelainen kirjoitti Helsingin Sanomissa   15.12. 2016 yhdysvaltalaisia runoilijoita Anna Sextonia ja James Tate’a koskevassa kirja-arvostelussaan.  

Johdannaisia  

Joitakin aikoja sitten asiantuntijat kiinnittivät huomiota maailman suurimman liikepankin Deutsche Bankin talousongelmiin. Keskeisenä ongelmana nähtiin pankin yli 40 000 miljardin euron johdannaispositiot. Kukaan ei oikein tiedä mitä nuo johdannaiset ovat ja mitä niille pitäisi tehdä ja onko mitään tehtävissä. Helsingin Sanomissa 22.10.-16 käsiteltiin DB:n rahapolitiikan historiallisia käänteitä toimittaja Anni Lassilan kirjoituksessa.  

Cdo-tuotteita ja muuta 

Lassilan kirjoituksen mukaan DB:llä  on ollut merkittävä osuus niin sanottujen cdo-tuotteiden rakentelijana ja välittäjänä. Cdo on niin sanottu strukturoitu sijoitustuote, jonka arvo perustuu asuntolainoista paketoitujen arvopapereiden arvoon. Asuntolainoilla ja varsinkin niiden paketoimisella on huono kaiku sijoittajien korvissa, sillä juuri niistä koko nykyinen finanssikriisi sai alkunsa vuonna 2008 amerikkalaisen investointipankin Lehman Brothersin konkurssin seurauksena.  

Lassilan kirjoituksessa todetaan DB:n cdo-sijoitustuotteiden myynnistä vastanneen päällikön kommentoineen sähköpostiviestissään toukokuussa 2006 eräälle pankin työntekijälle yhden cdo:n takana olevien asuntolainavakuudellisten arvopapereiden laatua sanatarkan lainauksen mukaan, että ”puolet niistä on paskaa ja loput ihan ok” (HS 22.10.-16). 

Globalisaatio on out? 

Joidenkin ekonomistien ja yhteisuntatieteilijöiden mukaan käsite globalisaatio olisi jo vanhentunut. Tuossa ei oikeastaan ole ihmettelemistä, sillä eiväthän tuollaiset Deutsche Bankin ja muiden liikepankkien johdannaismäärät yksinkertaisesti mahdu tänne maapallon (Globe) pinnalle. Vaikka DB lienee maailman tai ainakin Euroopan suurin liikepankki, sen johdannaisten arvo on vain kymmenes osa maailman pankkien kaikista johdannaisista. Siis maailman liikepankkien johdannaisten arvo olisikin 400 tuhatta miljardia euroa.  

Eräät eläkeasiantuntijatkin ovat todenneet, että suomalaisten työeläkerahastojen varat (tällä hetkellä noin 190 miljardia euroa) ovat niin suuret, että ne eivät yksinkertaisesti ”mahdu” Suomeen. Tämä selittää sen, että noista varoista on 40 prosenttia jouduttu sijoittamaan veroparatiiseihin samaan aikaan kun lähes puoli miljoonaa suomalaista työeläkkeensaajaa kärvistelee täällä EU:n määrittämän köyhyysrajan alapuolella.  

Ylittää kaiken mielikuvituksen, mutta yritetään sinnitellä perässä  

Karl Marx totesi Pääoman kolmannessa kirjassa (suom. 2015, s.395), että jos lisäarvo käsitetään koron irrationaalisessa muodossa (siis muodossa R-R’), niin silloin ”pääoman kasaaminen ylittää kaiken mielikuvituksen”.  

Kun pääoman määrälliselle kasautumiselle on käytännössä sallittu johdannaisten myötä oikeus koetella mielikuvituksen rajoja, niin eikö meillä reaalitaloudessa tiukasti kiinni olevilla asiakkailla, joita viime- tai ensikädessä vaaditaan maksumiehiksi noiden mielikuvitusleikkien laskuihin, eikö meillä ole myös oikeus käyttää mielikuvitusta sen osoittamiseksi että pääomien kasaaminen johdannaisten muodossa on pitkälle mielikuvitusta?   Nyt siis hetkeksi toden ja epätoden rajapintaan! 

Maapallo on liian pieni 

Kun maapallo osoittautuu liian pieneksi alueeksi mielikuvituksen siivittämille liikepankkien johdannaisille, seuraava sijoituskohde lienevät galaksit. Tuohon samaan aikaan kun liikepankkien  johdannaisista kohistiin tuli tieto, että avaruutta tutkivien tiedemiesten viimeisimpien laskelmien mukaan maailmankaikkeudessa on kymmenen kertaa enemmän galakseja kuin tähän mennessä on oletettu eli niitä on noin 2000 miljardia kappaletta.  

Eräänä iltana en saanut unta ja lampaiden laskemisen sijaan aloin unen rajoilla ynnäillä nollien määriä sekä johdannaisissa että galakseissa. Tulin siihen tulokseen, että jokaiseen galaksiin voitaisiin lähettää maailman kaikkien liikepakkien johdannaisten ansiosta (ellei niillä muuta käyttöä olisi) ihmiskunnan tervehdysviestinä  200 euron lahjakortti kuhunkin galaksiin (400 tuhatta miljardia euroa jaettuna 2000:lla miljardilla galaksilla=200 euroa per galaksi ). Jos puolet lahjasta olisikin potaskaa, potaska voitaisiin käyttää alkupääomana esimerkiksi galaksien lannoittamiseen ”kunnes armosi alla kukkivat roudan maat”  (Uuno Kailas). 

Linnunrata ja lintulauta  

Sanomattakin on selvää, mutta sanon sen kuitenkin, että meidän ikiomalla galaksillamme, täällä Linnunradan reunalla on paljon työttömiä, pienituloisia eläkeläisiä ja muita, joista monet ovat ulkona kuin lintulauta ja jotka mielellään ottaisivat vastaan tuon 200 euron lahjakortin ja vielä mieluusti ilman veroja, please.  

Verottomuutta voi perustella sillä, että eihän johdannaisistakaan peritä veroa, ei ainakaan täysimääräisenä eikä suomalaisen palkansaajan verotaulukon mukaan (kuka hullu muuten noin mielettömän suurista johdannaisrahamääristä pystyisi ja haluaisi vielä maksaa veroakin, hänhän olisi ennen pitkää puilla paljailla!).  

Ihanteellisia veroparatiiseja 

Samat avaruustiedemiehet, jotka kertoivat uusista arvioitua suuremmista galaksien lukumääristä, totesivat samalla, että 90 prosenttia kaikista kaikkeuden galakseista on meistä niin kaukana, ettei niihin ole näkö- eikä ilmeisesti juuri muutakaan yhteyttä.  

Mieleen tulee kuitenkin, että nuo kaukaiset galaksit olisivat oikeastaan ihanteellinen paikka veroparatiiseille juuri siksi, että ne olisivat katseilta piilossa ja verottajan käden ulottumattomissa. Entä jos suurten liikepankkien asiantuntijat olisivat keksineet reitin johdannaisvaroilleen? Onhan Suomessakin otettu Sipilän hallituksen toimesta käyttöön hallintarekisterilaki. Entä jos liikepankkien johdannaisvarat makaavatkin galaksien veroparatiiseissa, eikä niihin saada otetta? 

 Verottaja puuttuu asiaan  

Tämän kirjoittaja toimi aikoinaan vihreässä nuoruudessaan  muun muassa verotuksen tarkastajana ja tuolloin opin ajattelemaan pessimistisesti, että missään ei ole maankolkkaa tai paikkaa, jonne veronkierto ei ulottaisi lonkeroitaan.  

Opin kuitenkin myös asian toisen puolen eli sen,  että minne veronkiertäjä menee, sinne myös verottaja seuraa häntä kuin hai laivaa. Eivät galaksitkaan ole suojassa verottajalta.  

Ruokotonta aikaa  

Se hämmästyttää ja hämmentää, että maailman liikepankeissa on rahaa (johdannaisia) levitettäväksi vaikka lannan muodossa galakseihin, mutta ei kuulemma ole varaa poistaa kortteleiden ympäri kiertäviä leipäjonoja täällä linnunradan reunalla värjötteleviltä ihmisiltä!  

Kuvaisiko ”tätä ruokotonta aikaa” (ilmaisu lainattu Simo Salmiselta) globalisaatiota osuvammin tutkimuskohteena esimerkiksi ilmaisu galaxologia? (kirjoitetaan se x-kirjaimella niin se vaikuttaa  hiukan tieteellisemmältä).  

Yhä hullummaksi menee sekä hereillä että unessa 

Tunnettu brittiläinen kansalaisjärjestö Oxfam kertoi jokin aika sitten, että maailman kahdeksan rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin puolet koko ihmiskunnasta eli enemmän kuin maailman 3.7 miljardia köyhintä (näistä miljardeista ei näköjään pääse eroon!). Nyt on alettu pitää mahdollisena, että ennen pitkää maailman rikkain ihminen omistaa yksin yhtä paljon kuin puolet koko ihmiskunnasta (Tommi Niemisen kirjoitus ”Laulu kahdeksasta miehestä”, HS 22.1.2017). 

Edellä todettu epäsuhtainen kehitys ei ole vain mahdollinen vaan jopa todennäköinen nykyisen talouden lainalaisuuden jatkuessa. Omistajien näkökulmasta voiton suhdeluvulla ei ole varaa laskea joten sitä on jatkuvasti pyrittävä nostamaan.  

Karl Marxin paljastama laki voiton suhdeluvun laskutendenssistä on nerokas havainto. Sen mukaan kapitalistinen järjestelmä suorastaan pakottaa pääomanomistajat kohottamaan voiton suhdelukua ja siis voittojen määrää. Tämä siksi että voittotason kääntyminen laskuun merkitsee nykytilanteessa mm. pörssikurssien kääntymistä laskuun kaikkine myös pääoman kannalta kielteisine seurauksineen.  

Osa II 

Maailman uudet johtajat 

Maailman rikkaimmalla ihmisellä, joka omistaa puolet ihmiskunnan varallisuudesta voi olla enää vain yksi päämäärä ja se on valloittaa koko maailma (siitä Raamatun varoituksesta välittämättä, että saisi sielullensa vahingon). Pääomien kasautuessa yhä harvempiin käsiin tulevat ilmeisesti esiin uudella tavalla myös maailman uudet johtajat. Pääomien keskittyminen on kuin herrahissi tällaisille henkilöille. Nuo johtajat ovat niin suuria, että vastaavasti kuin pääomien johdannaiset, he eivät oikein tahdo mahtua tähän maailmaan.  

Johtajuus heijastumaa talouskehityksestä 

Karl Marx tarkasteli Pääoman kolmannessa kirjassa (27.luku: ”Luoton rooli kapitalistisessa tuotannossa”) historiallista kehitystä, jossa tuotantoelämässä toimiva kapitalisti muuttuu pelkäksi (yritys)johtajaksi ja toisaalta varsinaiset pääomanomistajat muuttuvat pelkiksi rahakapitalisteiksi.  

Marxin mukaan luoton (Kredit) avulla pääoman uusintamisprosessi kiihdytetään äärimmilleen, koska vieraalla pääomalla operoivat rahakapitalistit ”panevat aivan toisella tavalla toimeksi kuin omistaja, joka…punnitsee arasti (oman) yksityispääomansa rajoitettuja mahdollisuuksia”.  

Uudentyyppiset johtajat eivät tyydy globalisaatioon  

Rahalla rahaa synnyttävät (R-R’) johdannaiset ylittävät globalisaation rajat. Samaan aikaan uudentyyppiset valtionjohtajat ”panevat aivan toisella tavalla toimeksi” kuin globalisaation ”ahtaaksi käyneisiin rajoihin” sitoutuneet ja niitä puolustavat johtajat.  

Tämänhetkinen kapitalismin uusin vaihe tuo mukanaan johtajia, jotka eivät piittaa taakseen jättämästä globalisaatiosta eivätkä sen rajoittavista säännöistä ja määräyksistä Nuo uudet johtajat suuntaavat katseensa globalisaation ulkopuolelle, ehkä kohti galakseja.  

Johdannaispolitiikkaa 

Tätä uusinta vaihetta voisi sanoa johtamispolitiikan sijaan johdannaispolitiikaksi. Johtaminen tavallaan irtoaa tai loittonee globalisaation määrittämästä todellisuudesta jotenkin vastaavasti kuin johdannaiset irtoavat reaalitaloudesta. Tärkeitäkin päätöksiä saatetaan nyt tehdä paljolti sen mukaan mitä johtajan mieleen kulloinkin johtuu eli juolahtaa. 

Globalisaatio ei ole onnela 

Ennen kuin uusia ja uudentyyppisiä johtajia aletaan tuomita aikaisempiin ja nykyisiin globalisaatiojohtajiin verrattuina on syytä kysyä, mitä ”globalisaatio” tarkoittaa. Itse olemukseltaan se tarkoittaa ensisijaisesti kapitalismin johdolla suoritettavan maailmanlaajuisen talousjärjestelmän toteuttamista. Globalisaation keskeinen moottori on kapitalismi, joka merkitsee koruttomasti ilmaisten  palkkaorjuuden ylläpitämistä. Palkkaorjuus on historiassa orjuuden viimeinen muoto. Palkkaorjuuden poistumisen myötä ”päättyy ihmisyhteiskuntien esihistoria”(Marx, Kansantaloustieteen arvostelua. Suom.1970).  

Globalisaatio alistaa ja orjuuttaa 

Globalisaation ja markkinatalouden nimeen vannovat valtionjohtajat julistautuvat samalla itse asiassa yhä jatkuvan alistamisen ja suorastaan orjuuttamisen puolustajiksi. Markkinatalouden ja markkinaliberalismin puolustajana Euroopan Unioni edustaa palkkatyön alistamista pääoman vallan alle.  

Esimerkiksi Suomen hallituksen viimeaikaiset toimet työttömien painamiseksi yhä ahtaammalle samoin kuin erityisesti nuorten työntekijöiden pakottaminen väkisin työsuhteisiin muistuttavat eräiltä osiltaan orjakontrahteja. EU-komission, EKP:n ja IMF.n kuristustoimet näyttäytyvät yhä enemmän Kreikan kansan orjuuttamisena ja maan talouden painamisena kehitysmaatasolle.  

Britannia ulos EU:sta 

Jäämeri sulaa hyvää vauhtia. Huippuvuorten luona ei ole jäätä. Eteläisestä mannerjäätiköstä on juuri tulleen tiedon mukaan irronnut jättimäinen jäävuori, pinta-alaltaan 6 000 neliökilometriä eli Kymenlaakson suuruinen alue. Onnittelut Kymenlaaksolle, jos pysyy paikoillaan, mutta pysyykö ? (Maakuntauudistus on kysymysmerkki!). Euroopan Unionista on irtoamassa Britannian suuruinen lohkare. Poliittisen lämpötilan nousu Ranskassa voi aiheuttaa lisää rakoilua EU:n mannerjäähän. 

Britannian Brexit voidaan aiemmin sanottuun viitaten nähdä jostakin näkökulmasta vapautumispyrkimyksenä EU:n otteesta. Pääministeri Theresa May on maalannut briteille näkymän entistä vapaammasta kotimaasta brexitin jälkeen.   

Saksalaisen Frankfurter Allgemeine Zeitungin mukaan EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker oli todennut Britannian pääministerin Theresa May’n  olleen ”eri galaksilla” EU:n ja Britannian brexit-neuvottelujen suhteen (Pekka Mykkäsen artikkeli  Helsingin Sanomissa 3.5.-17).  

Torstaina 9.kesäkuuta 2017 pidetyissä parlamenttivaaleissa Mayn johtamat konservatiivit menettivät enemmistönsä Britannian parlamentin alahuoneessa. Tilanne mutkistuu niin Britannian kuin EU:kin kannalta erityisesti Brexit-neuvottelujen osalta.  

Suurvaltasuhteet 

Suurvaltajohtajat pyrkivät ilmeisesti johtamaan valtioita ja kansoja samaan tyyliin kuin suuryrityksiä johdetaan. Suomessa pääministeri Sipilää on moitittu siitä, että hän johtaa maata samaan tapaan kuin yksityistä yritystä johdetaan. Jatkuvan yksityistämisen tuloksena Sipilä johtaa (sikäli kuin johtaa) yritystä, jonka nimeksi sopisi Oy Suomi Finland Ab, kuten Esko Seppäsen jo kauan sitten ehdotti. Suurvaltajohtajat puolestaan näyttävät johtavan maita ja kansoja samaan tapaan kuin pörssiyhtiöitä johdetaan.  

Johdannaiskaupassa tehdään miljardien eurojen siirtoja muutaman sekunnin ajatustyöllä.  Samansuuntaista hektisyyttä muistuttavat suurvaltajohtajien (Trump tällä hetkellä näkyvimpänä esimerkkinä) poliittiset päätökset, jotka tviitataan nopeasti eteenpäin.  

Venäjä 

Eniten pohdiskelua ja arvailuja suurvaltasuhteissa ovat viime aikoina herättäneet Trumpin väitetyt Venäjä- kytkökset. Niiden yhteydessä on havaittavissa kaksinaismoralistisia piirteitä erityisesti läntisten kriitikoiden kohdalla. Mitä tuomittavaa on siinä, että kahden maailman johtavan ydinasevaltion johtajat parantelevat keskinäisiä suhteitaan? Pitäisikö heidän ”ajalla vaaran vaivan” ja ydinsodan uhatessa olla jyrkästi toisiaan vastaan?  

Suomen kohdalla voidaan kysyä, onko ulkopoliittinen johto täällä enemmän huolissaan Trumpin edesottamuksista yleensä vaiko siitä, että Yhdysvaltain ja Venäjän johtajat löytäisivät nykyistä rauhantahtoisemman tien, joka torjuisi kuvaa Venäjän väitetystä vaarallisuudesta ja uhkaavuudesta ja veisi pohjaa Suomen Nato-jäsenyyden haikailulta?   

Edelleen jatkuvassa ja jopa kiihtyvässä Trumpin Venäjä-suhteita koskevassa keskustelussa nousee mieleen kyyninen ajatus, koskeeko tuon ”keskustelun” ydin todella huolta Venäjän sotkeutumisesta USA:n presidentinvaaleihin vai onko olennaisempi huolenaihe se, että pelätään noiden kahden ydinasevaltion keskinäisten suhteiden paranemista.  

Ristiriitaista 

Sitä mukaa kuin Trumpin ja Putinin suhteet näyttäisivät kehittyvän myönteisempään suuntaan sitä enemmän täällä Suomessakin näyttäisi olevan määrätyn sotilaallisen pullistelun ja neulanpistopolitiikan harjoittamisen halua itäistä naapuriamme kohtaan. Eräänlaista poliittisen vieraantumisen huippua edustaa se, jos johtavat ydinasevallat yrittävät päästä keskinäisten suhteidensa osalta parempaan tulokseen ja samalla pienempien valtioiden poliitikot yrittävät pistää kapuloita rattaisiin tuolle yrittämiselle.  

Onko Suomen ulkopoliittiselle johdolle tärkeämpää Nato-jäsenyys (jota perustellaan Venäjä-uhalla, jota puolestaan tarpeettomasti lietsotaan) kuin pyrkimys naapurisuhteita edistämällä yleismaailmallisen turvallisuuden lisäämiseen ja ydinsodan torjumiseen?        

Osa III 

Ydinaseen varjossa 

Ydinsodan vaara on edelleen suuri.  Suurten johtajien kohdalla syntyy laajoissa kansalaispiireissä sellainen harhakuva, että nuo johtajat kykenisivät kaikissa tilanteissa pitämään ohjat käsissään ja estämään kiristyvän sotilaspoliittisen tilanteen liukumisen katastrofirajan yli. Todellisuudessa sodanvaara on saattanut kohota uudelle tasolle.  

Pohjois-Korea testasi äskettäin, Yhdysvaltain kansallispäivänä  4.7. 2017 mannertenvälistä ballistista ohjusta, jonka arvellaan voivan yltää Alaskaan saakka. Presidentti Trump ja ulkoministeri Rex Tillerson ovat viitanneet mahdollisuuteen, että Yhdysvallat saattaa ottaa Pohjois-Korean suhteen ratkaisun omiin käsiinsä. Tällainen ratkaisu veisi maailman ydinsodan partaalle, jopa ydinsotaan.  

Rahanvallasta kansanvaltaan  

Ydinaseen varjossa elävä ihmiskunta tuntuu olevan lähes mahdottoman tehtävän edessä. Ydinaseilla käytävä sota tulee välttää, mutta miten? Jotta tämä ongelma voitaisiin ratkaista on ratkaistava tuon ongelman rinnakkainen ongelma eli on estettävä ja pysäytettävä pääomien ja rikkauksien kasautuminen yhä harvempien omistajien käsiin sillä vain sitä kautta voidaan estää ”kurjuuden, sorron, orjuuden” kasautuminen yhteiskunnan toiseen osaan.  

Ongelman ratkaisu edellyttää reaalitalouden päälle muodostuneen kuvitteellisen pääoman purkamista. Tuo purkaminen saattaa olla yhtä vaikea tehtävä kuin ydinpommin purkaminen, mutta nuo molemmat ”purkamiset” ovat välttämättömiä ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Ydinaseista vapautuminen edellyttää pääoman eli rahavallan alaisuudesta vapautumista.  

Vaikea tehtävä 

Tehtävä on vaikea, mutta ei mahdoton. Ydinsodan vaarassakin on kyse ihmiskunnan itse itselleen asettamasta ongelmasta, eikä sitä voi ratkaista kukaan eikä mikään muu kuin ihmiskunta itse.  Marx toteaa hiukan arvoituksellisesti, että ”ihmiskunta asettaa itselleen aina vain sellaisia tehtäviä, jotka se voi ratkaista” ( Marx, Kansantaloustieteen arvostelua. Suom. 1970, s.18). Toivoa sopii, että tämä arvio pitäisi paikkansa myös ydinsodan uhkaamassa maailmassa.  

Ydinsodan välttäminen on keskeisesti riippuvainen siitä, onnistutaanko ratkaisemaan pääoman ja työn välinen ristiriita. Tämän ristiriidan ratkaiseminen avaisi ihmiskunnalle tien uudenlaiseen tulevaisuuteen. Tähän yhteyteen sopisivat sanat, joihin F.M. Dostojevskin teos ”Rikos ja rangaistus” päättyy: 

”Mutta tästä alkaakin jo toinen tarina – tarina ihmisen asteittaisesta uudistumisesta, hänen mielenmuutoksestaan, asteittaisesta siirtymisestään maailmasta toiseen, tutustumisesta uuteen, sitä ennen aivan tuntemattomaan todellisuuteen. Se sopisi uuden kertomuksen aiheeksi- mutta tämä kertomuksemme on nyt lopussa.” 

Olisiko tuon Dostojevskin aavisteleman uuden ajan kertomuksen aika nyt?   

Kansa kaduilla  

Seuraan kuvaruudulta massiivista rikkaiden maiden G20 kokousta vastustavaa mielenosoitusta Hampurin kaduilla. Mielenosoitus, johon on kokouksen päätöspäivänä osallistunut noin 100 000 ihmistä, on yltynyt väkivaltaiseksi. 20 000 mellakkapoliisia on yrittänyt vesitykein, kyynelkaasuin ja varoituslaukauksin ylläpitää järjestystä. Yli 500 poliisia on loukkaantunut, pari sataa mielenosoittajaa on pidätetty. Poliisin käyttämät otteet näyttävät osin rajuilta.  

Mietin, olemmeko sellaisen syvällisen yhteiskunnallisen muutoksen kynnyksellä, joka tulee ajankohtaiseksi ja mahdolliseksi silloin kun väestön ”pohjakerrokset” eivät halua vanhaa ja kun ”huippukerrokset” eivät voi elää vanhaan tapaan.  

17.7. 2017  Kansanvallan päivänä (SR)