Tänään vuoden 2015 naistenpäivänä tuntuu kovin kaukaiselta menneisyydeltä
aika, jolloin naiset eivät voineet äänestää tai asettua ehdolle vaaleissa.
Naisten äänioikeuden historia on vaiheikas, 1800-luvun lopulla sen puolesta
puhui Minna Canth. Mutta vielä 1904 porvarisääty hylkäsi esityksen yleisestä ja
yhtäläisestä äänioikeudesta perustellen, ettei ”naista ole luotu julkiseen
elämään ja että naiset ovat äärimmäisyyksiin taipuvaisia”.
Työväenluokalle äänioikeus oli poliittisesti keskeinen tavoite, joka
toteutuessaan poistaisi sosiaalista eriarvoisuutta. 1900-luvun alussa osa
työväenluokan miehistäkin oli vailla äänioikeutta, sillä se perustui suurelta
osin maaomistukseen. Naisjärjestöt olivat mukana maanalaisessa toiminnassa
sortokaudella ja suurlakon aikana, ja aktiivisesti puurtaneilla
naisjärjestöillä ja rohkeilla naisilla oli merkittävä rooli äänioikeuden
saavuttamisessa. Muistan lukeneeni, että senaatissa naisten äänioikeutta
käsiteltäessä olisi mm. mainittu, ettei poliittisesti aktiivisia naisia olisi
milloinkaan useita.
Ensimmäisenä Euroopassa suomalaiset naiset saivat äänioikeiden 1906, vain
Uudessa-Seelannissa ja Australiassa tätä aiemmin. Suomessa naiset saivat
ensimmäisinä maailmassa myös vaalikelpoisuuden, eli oikeuden asettua ehdolle
vaaleissa. Samassa yhteydessä yleisen, yhtäläisen ja salaisen äänioikeuden
toteutumisen kanssa korvattiin säätyvaltiopäivät eduskunnalla. 1907 pidetyissä
vaaleissa uuteen eduskuntaan valittiin 19 maailman ensimmäistä
naiskansanedustajaa. Olihan siinä jo koko liuta poliittisesti aktiivisia
naisia! Naiskansanedustajat ovat kautta vuosien olleet aktiivisia
sosiaalilainsäädäntöä ja naisten asemaa koskevissa asioissa. Naiset ovat
toimineet ministereinä ja presidenttinä.
Nykyinen sosiaaliturvamme on pitkälti perua naisten lapsilisätaistelusta,
joka alkoi 1950-luvulla. Hallitus aikoi tuolloin kassakriisin vuoksi supistaa
sosiaalietuuksia, joista ensimmäisenä leikkauslistalla olivat lapsilisät. Äidit ympäri
maata nousivat puolustamaan oikeuttaan lapsilisiin mielenosoituksin ja
kirjelmin. Hallitus joutui luopumaan aikeistaan ja äidit voittivat
lapsilisätaistelun. Ammattiyhdistysliike
jatkoi äitien aloittamaa liikehdintää tavoitteena koko sosiaalituvan
parantaminen. Uudistus saatiin aikaan kansalaistoiminnalla, joka kumpusi
yhteiskunnan rakennemuutoksesta ja kansalaisten tarpeesta selvitä muuttuneissa
olosuhteissa.
Vastaavaa naisten liikehdintää kaivataan taas uudistamaan sosiaaliturvaa ja
turvaamaan kansalaisten perusoikeuksia. On aika ryhtyä uuteen lapsilisätaisteluun,
on kamppailtava vastikkeettoman sosiaaliturvan puolesta. Työelämän
tasa-arvokysymys on nostettava naisten toimesta framille, on vaadittava
ammattiyhdistysliikettä ja työnantajia toteuttamaan palkkatasa-arvo. Tuloeroja
on kavennettava ja nuorisotakuu on saatava toimimaan. Hyvinvointivaltion on kannettava vastuunsa
kansalaisistaan ja syrjäytyminen on estettävä. Ihmisten on saatava
peruspalvelut läheltä asuinpaikkaansa, eikä hädänalaisia saa syyllistää.
Naiset, miehet, lapset ja vanhukset on nähtävä ihmisinä, joilla on
huomattavasti suurempi arvo kuin mitä markkinavoimat myöntävät. Ei ole
mahdollista olla vauvasta vanhuuteen tuottava yhteiskunnan jäsen, ihminen ei
ole kone. Hän syntyy vallitseviin oloihin voimatta itse niihin vaikuttaa, hän
syntyy geeniensä ja ympäristötekijöiden määrittämänä joko tavallisena tai
erilaisena. Rotuaan, yhteiskuntaluokkaansa, äidinkieltään, sukupuoltaan tai
terveydentilaansa hän ei pääse valitsemaan.
Näin naistenpäivänä haastan naisia tarttumaan toimeen paremman tulevaisuuden,
työn, rauhan, perusturvan ja yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden puolesta.
Naisten äänestyspäätöksillä on suuri merkitys. Naiset voivat muuttaa rahaa
kumartavan politiikan suuntaa käyttämällä äänioikeuttaan inhimillisten arvojen
ja tasa-arvon puolesta.