Vieraantuneet bodarit

Kulttuuriantropologi Taina Kinnunen julkaisi vuosituhannen alussa väitöskirjatutkimuksen kehorakennuskulttuurista. Pyhät bodarit -kirja kertoo kuntosalien sankareista, joille täydellisen vartalon tavoittelu verhoutuu uskonnonkaltaiseen hartauteen, itsekuriin ja pieteettiin.

Bodarit ovat Kinnuselle ikään kuin moderneja nunnia ja munkkeja, joiden askeettinen, rutiinien ja kurin sävyttämä arki ei näyttäydy ulkoisen jumaluuden vaan oman itsensä pyhäksi asettamisena, jopa palvomisena. Rituaalien menestyksellisen suorittamisen voi itse kukin havaita vaa’alla ja peilistä.

Taina Kinnusen tutkimat kehonrakentajat ovat vain ääriesimerkki nykyään muodikkaasta itsen tarkkailusta, oman toiminnan kyttäämisestä, säätelemisestä ja hallinnasta. Ihmiset valvovat älylaitteilla ja sovelluksilla niin liikkumista, päivittäisiä rutiineja, ruokavaliota kuin vaikkapa yöunen laatua.

Itsensä tarkkailu ja sen korostaminen ovat seurausta jälkimodernille yhteiskunnalle tyypillisestä vieraantumisen muodosta.

Taustalla oleva tekijä, mihin Kinnunenkin viittaa, on paradoksaalisesti oman elämän ja kaikkeen siihen liittyvän hallinnan menettämisen tunne. Moni ihminen kokee, että tekijät, jotka ovat arjelle keskeisiä – esimerkiksi asuminen, perhe, toimeentulo, työura, tulevaisuus – määrittyvät ulkopuolelta niin, että niihin ei voi itse paljoakaan vaikuttaa. Tunne vaikutusmahdollisuuksien vähyydestä johtaa siihen, että kaventuvaa valtaa käytetään asioihin, jotka vielä toistaiseksi ovat omassa hallussa: arjen rutiinit, käyttäytyminen, keho ja ruokavalio.

Aiemmin eri kautta toteutuneet yhteisöllisen vallankäytön ja osallistumisen tavat koetaan menetetyiksi. Jokapäiväiseen elämäämme vaikuttavat tahot kuten valtakunnantason politiikka, kapitalistisen talouden oikut ja vaikkapa Euroopan unionin tasolla tapahtuvat päätökset tuntuvat kaukaisilta ja vierailta. Vieraantumisen tunnetta kompensoidaan ottamalla haltuun edes jotakin: oma keho, arkinen elämä ja käyttäytyminen.

Ranskalainen ajattelija Michel Foucault on tutkinut, miten aikaisemmin ihmistä ja hänen käyttäytymistään valvoivat ulkoiset voimat: maallisen tai taivaallisen vallan edustajat, kapitalismin noustessa tehdaspamput ja heidän pomolakeijansa.

Modernin yhteiskunnan kehittymisen myötä valvontakoneisto on sisäistetty: ulkoisen painostuksen asemesta me itse asetamme yhä enemmän itsellemme tavoitteita, rajoja, tehokkuusvaatimuksia, erilaisia menestyspaineita. Digitalisaation ja sosiaalisen median aikakaudella itsen valvonta ja kuri ovat saavuttaneet sellaiset mittasuhteet ja syvyyden, joita tuskin Foucaultkaan olisi kyennyt ennakoimaan.

Kun edustuksellisen poliittisen järjestelmän perusta murtuu ja luokkien määrittämä tuotannon maailma hämärtyy ja pirstaloituu, jäljelle jäävät vieraantuneet yksilöt hakevat epätoivoisesti jotain vaikuttamisen mahdollisuuksia. Keskiöön nousevat oma itse, keho ja kulutusvalinnat. Se voimaantumisen ja vallankäytön tunne, jota aiemmin koettiin vaikkapa uskonnollisen -, ay-liikkeen

tai poliittisten puolueiden toiminnan parissa, saavutetaan nyt yksilöllisesti oman itsen hallinnan, muokkaamisen ja arkisten rutiinien hiomisen parissa.

Lue lisää:

Taina Kinnunen: Pyhät bodarit: yhteisöllisyys ja onni täydellisessä ruumiissa. Gaudeamus 2001.

Michel Foucault: Tarkkailla ja rangaista. Suom. Eevi Nivanka. Otava 1980.