Tiistaina 2.12. voimme
ihailla Guggenheimin arkkitehtuurikilpailun jatkoon päässeitä töitä Helsingissä Lasipalatsissa.
Arkkitehtuurikilpailu ja sen wow-hankkeet ovat Guggenheim-Helsinki museon uuden
tulemisen näyttävä yritys.
Olen esittänyt Helsingin
kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa kulttuurin määrärahoja
nostettavaksi lähemmäksi kahta prosenttia kaupungin kokonaisbudjetista.
Kaupungin kulttuuribudjetti on tänään vain 0,69 % kokonaisbudjetista.
Poliittinen viestini on voimakkaasti kyllä taiteelle ja kulttuurille.
On
selvää, että en kannata Guggenheimin rakentamista nykyisen suunnitelman mukaan,
jossa Helsingin kaupungin rooliksi jää lähes pelkästään kansainvälisen taidebisneksen
hankkeen rahoittajan ja taloudellisen vastuunkantajan rooli.
Olen tavallisista
kaupunkilaisista, kulttuurin kuluttajista, taiteilijoista ja
kulttuurivaikuttajista koostuvan Guggenheimin vastaisen verkoston kanssa samaa
mieltä siitä, että Guggenheimin museota ei saa rakentaa helsinkiläisten
verorahoilla. Juuri siksi Guggenheimin vastaisessa banderollissa lukee "Ei meidän rahoilla"
Arkkitehtuurikilpailun
jälkeen käärmettä pyssyyn ajavat luonnollisesti sanovat, ettei ole Helsingin
etu torjua maailmanluokan arkkitehtuurin mukanaan tuomaa kansainvälistä
näkyvyyttä.
Arkkitehtuurikilpailun
jälkeen Guggengheim-laskua ollaan taas varmasti lähettämässä väärään
osoitteeseen, jokaisen meidän kotiosoitteeseen, vaikka laskun oikea osoite on
1071 Fifth Avenue, New Yorkissa.
Guggenheimin vastainen verkosto FB:ssa