Saamelaissopimus ja ILO 169

Saamelaiskäräjälaki ja siihen sisältyvä saamelaismääritelmä, ILO 169 ja Pohjoismainen saamelaissopimus ovat tällä hetkellä suomalaisen alkuperäiskansakeskustelun ydin. Tätä kysymystä eivät suomalaiset kuitenkaan voi eivätkä saa ratkaista. Se päätös kuuluu saamelaisille itselleen.

Suomessa on pitkä perinne saamelaisten yli päättämisestä. Sen sijaan, että annettaisiin saamelaisten itse käsitellä ja ratkaista heitä ja heidän asuinaluettaan koskevia asioita, suhtaudutaan heihin usein kuin lapsiin. Lapsiahan on heitä koskevissa asioissa kuunneltava, mutta juridisesti he eivät ole samalla viivalla aikuisten kanssa.

Saamelaisiltakin saatetaan kysyä kohteliaasti mielipidettä vaikkapa Jäämeren rataan, mutta jos se mielipide ei sovi hallituksen ja eduskunnan suunnitelmiin, se ohitetaan. Pääoman ääni painaa vaakakupissa enemmän kuin niiden ihmisten, joiden perinteinen elämäntapa on uhattuna ja joiden elinpiiriin tuo rata tuo muutokset.

Toki sama pätee yhteiskunnassamme moneen muuhunkin asiaan. Silti juuri saamelaisten kohdalla tämä menettely herättää ikäviä kaikuja kolonialismista. Sellaisia, joita ei mieluumin enää nykypäivänä kuulisi missään.

Tässä kohtaa suomalaisten olisi hyvä siirtyä sivuun ja antaa päätökset muun muassa siitä, miten saamelaisuus määritellään, saamelaisille itselleen. Ulkopuolelta sen päätöksen tekeminen on paitsi mahdotonta myös äärimmäisen holhoavaa ja mitätöivää.

Itse näkisin ILO 169 sopimuksen ratifioimisen järkevänä ja kohtuullisena, mutta en halua ottaa tässä määrääjän roolia. Saamelaiset, jos tarvitsette liittolaista, olen täällä. Mutta jos ette tukeani tarvitse hyväksyn senkin. Yhteistyö voi lähteä vain kunnioituksesta ja sen rakentaminen vaatii tilan antamista ja ottamista molemmin puolin.