Ns. taitettu indeksi
Suomen nykyisessä eläkepolitiikassa koetaan eläkeläisten
keskuudessa yhdeksi epäoikeudenmukaisimmaksi menettelyksi niin sanottu taitettu
indeksi. Vuoden 1996 alusta käyttöön otettu työeläkkeitä koskeva taitettu indeksi merkitsee sitä, että
maksussa olevia työeläkkeitä korotetaan vuosittaisissa indeksitarkastuksissa vain 20 prosentin painoarvolla ansiotason noususta ja 80 prosentin painolla
kuluttajahintaindeksin mukaan.
Tämän seurauksena eläkkeet ovat jääneet tasollisesti
huomattavasti, jopa dramaattisesti jälkeen ansio- ja palkkakehityksestä. Sama
eläke, joka taitetun indeksi käyttöönoton aattona vuonna 1995 oli 60
prosenttia henkilön tuolloisesta palkasta oli painunut reaalisesti vuonna
2012 enää vain noin 46 prosenttiin vuoden 2012 vastaavasta saman henkilön
palkkatasosta.
Alussa oli toisin
Alkuperäisissä
työeläkelaeissa 1960-luvun alussa eläkkeiden ostovoima sidottiin
kokonaisuudessaan eli 100-prosenttisesti palkkojen eli palkankorotusten
kehitykseen. Tämä käytäntö oli voimassa vuosina 1963 – 1976. Tästä
käytännöstä siirryttiin ns. Miettusen hätätilahallituksen aikana puoliväli-indeksiin
(50/50), jossa eläkkeitä korotettiin vuosittain fifty-fifty periaatteella
eli puoliksi palkka- ja puoliksi hintakehityksen mukaan. Tämä menettely oli
pääpiirteissään käytössä vuosina 1977-1995.
Puoliväli-indeksi oli sekin jo selvä heikennys aikaisempaan,
yksinomaan palkkakehitykseen nojanneeseen korotusmenettelyyn, sillä eläkkeet
heikkenivät nyt palkkoihin nähden 0.4 prosentin vuosivauhdilla.
Eläkeläisten kannalta oli kuitenkin tulossa vielä pahempaa.
Vuoden 1996 alusta siirryttiin taitettuun indeksiin,
jossa eläkkeitä korotetaan enää vain 20 prosenttisesti palkkojen nousun
mukaan.
Kiistojen aihe
Taitettu indeksi
(20/80) nousi erääksi eduskuntavaalien keskeiseksi kiistan aiheeksi keväällä
2011. Helsingin Sanomat kysyi tuolloin asiaa vaalikoneessaan ja yli
kolmannes kysymykseen vastanneista kansanedustajaehdokkaista oli valmis
palaamaan taitetusta indeksistä ns. puoliväli-indeksiin (50/50). Jyrki Kataisen (kok) hallitus asetti työryhmän
arvioimaan indeksin muutostarpeita eli pohtimaan sitä, olisiko syytä siirtyä
puoliväli-indeksiin vaiko pysyttäytyä nykyisessä taitetussa indeksissä (20/80).
Työryhmän vetäjäksi kutsuttiin Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka
Rantala.
Tammikuun alkupäivinä 2013 Rantalan
ryhmän taholta ilmoitettiin, että työryhmä päätyi nykyjärjestelmän jatkamiseen,
siis edelleen eläkeläisiä kurittavan taitetun indeksin käytäntöön. Työryhmässä
mukana olleet kolme eläkeläisjärjestöjen edustajaa jättivät päätökseen eriävän
mielipiteen, jota ei kuitenkaan sen kummemmin huomioitu.
Elinaikakerroin
Tällä hetkellä nuorempia ikäluokkia uhkaa taitetun
indeksin ohella myös eläkkeitä heti lähtötasossaan alentava elinaikakerroin. Elinaikakerroin sisällytettiin
vuoden 2005 eläkeuudistukseen ja sen tarkoituksena on pienentää väestön
ikääntymisestä aiheutuvaa eläkkeiden ”menorasitusta”. Erityisesti tulevia
eläkeläisiä tavallaan rangaistaan siitä, että ihmiset elävät aikaisempaa
pitempään (sitäkin voisi kysyä, eikö eliniän piteneminen voisi olla pikemminkin
palkitsemisen kuin rankaisemisen arvoinen asia ?)
Elinaikakerroin leikkaa raskaasti erityisesti
nuorempien ikäluokkien tulevia eläkkeitä. Elinaikakerroin on vuoden 2010
alusta alkanut vaikuttaa ensimmäiseen eli vuonna 1948 syntyneiden
alkaviin eläkkeisiin noin yhden prosentin alenemalla bruttoeläkkeen
määrästä. Sosiaali- ja terveysministeriön vuodelle 2013 vahvistaman
elinaikakertoimen mukaan vuonna 1951 syntyneiden alkavia vanhuuseläkkeitä
pienennetään runsaalla kahdella prosentilla.
Kerroin syö sitten vuosi vuodelta
yhä nuorempien ikäluokkien eläkkeitä yhä enemmän siten, että (mikäli väestön ikääntyminen etenee
nykyiseen tapaan) vuonna 1980 syntyneiden alkavista eläkkeistä
arvioidaan vähennettävän jopa 17 prosenttia, minkä voi korvata tekemällä
lisätyötä 25 kuukautta eli runsaat kaksi vuotta.
Eläkeikää vaaditaan nostettavaksi ylöspäin
Eräs ajankohtainen asia ja erityisesti työnantajapuolen
(EK:n) vaatimus koskee vanhuuseläkkeen
alaikärajan korottamisesta
nykyisestä 63 vuodesta 65 ikävuoteen.
Vaatimusta perustellaan keinona valtion ja kuntien
talouden kestävyysvajeen ratkaisemiseksi. Keskustelua asiasta on käyty
kiihtyvään tahtiin helmikuusta 2009 lähtien, jolloin tuolloinen
pääministeri Matti Vanhanen (Kesk.)esitti Rukan hiihtoretkellään mainitunlaista eläkeikärajan korotusta.
Eräs keskeinen vastaväite edellä mainitulle
vaatimukselle on, että mainittu eläkeiän korotus voisi käytännössä alkaa
toteutua aikaisintaan vasta vuoden 2017 alusta, joten sillä ei olisi
tähän nykyisin vallitsevaan kestävyysvajeeseen käytännössä juuri mitään
vaikutusta.
Kansan päätä käännetään
Yle uutiset kysyi vuoden 2012 lopulla tuhannelta
suomalaiselta, mikä olisi paras keino pidentää työuria. Vastaajista vain
vajaat kaksikymmentä prosenttia olisi ollut valmis nostamaan eläkeikää (Yle
uutiset 26.12.12).
Kestävyysvajeeseen ja 100 miljardia hipovaan valtionvelkaan
( joka sälytetään tavallisten kansalaisten ja veronmaksajien syyksi)
viittaamalla ja vetoamalla työnantajapuolen propaganda on mennyt kiitettävän
nopeasti läpi myös tiedotusvälineissä.
Nyt elokuussa 2013 Ylen Taloustutkimuksella teettämän
kyselyn mukaan pieni enemmistö kansalaisista hyväksyisi myös eläkeiän
alarajan noston 65 ikävuoteen yhtenä ”kymmenestä eniten julkisuudessa
olleesta rakenteellisesta uudistuksesta” (Yle Uutiset 18.8.13). Kun
vaihtoehdoksi tarjotaan kyselyssä vain toinen toistaan huonompia
”rakenteellisia” vaihtoehtoja, niin jokuhan niistä on kyselyyn osallistujan
valittava vaikka vasten tahtoaankin.
Farssin piirteitä
Eläkeikää koskevassa keskustelussa on farssin piirteitä.
Eläkeasioissa harhaanjohdetusta ja
monista yksityiskohdista pimennossa pidetystä ”kansasta” ollaan nyt
tekemässä eläkeasioiden ylintä asiantuntijaa ja auktoriteettia, jonka
käsiin jätetään talouden kestävyysvajeen ”ratkaiseminen” eläkeikäkysymyksen
avulla. Eläkeasioiden
ratkaisumallit on ulkoistettu
tutkijoilta ja asiantuntijoilta ”kansalle”. Tämä lienee eräänlainen
entisaikojen kansankokousten huutoäänestyksen moderni versio.
Erityisesti keskusta ja oikeisto eivät tietenkään jätä
tällaista tilaisuutta hyodyntämättä. Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujusen
johdolla opastetaan sormi pystyssä erityisesti demareita, että noudattakaapas
nyt kansan tahtoa ja nostakaa eläkeikää!
Valtiovarainministeriön ylijohtajan Jukka Pekkarisen
johtama työryhmä kartoittaa tämän vuoden loppuun mennessä edellisen vuonna 2005
voimaan tulleen suuren eläkeuudistuksen vaikutukset. Ihmetystä herättää se,
että melko äskettäin (2005) toteutetun suuren eläkeuudistuksen jälkeen
seuraavan ”suuren eläkeuudistuksen” pitäisi uusine heikennyksineen tulla
voimaan jo viimeistään vuoden 2017 alusta. Voimakkaana taustalla esiintyvänä
motiivina tuntuu olevan eläkeläisten saavutettujen etujen leikkaaminen.
Eläkeiän nosto ei ratkaise kestävyysvajeen ongelmaa
Valtion ja kuntien talouden kestävyysvajeen
ratkaisemisessa on keskeisessä
asemassa kansantalouden työllisyys eli mitä korkeampi on
työllisyysaste, sitä parempi on julkisen talouden tila. Eläkevakuutusyhtiö
Ilmarisen johtajan Jaakko Kianderin mukaan (nettikolumni 23.2.2012) kestävyysvaje häviäisi lähes kokonaan,
jos työllisyysaste saataisiin nykyisestä 69 prosentista nousemaan
vähitellen yli 75 prosentin tasolle. Uusia työpaikkoja
tarvittaisiin tämän tavoitteen saavuttamiseksi nettomääräisesti noin 250 000.
Maan hallituksen tulisi yleisen vanhuuseläkeikärajan
nostamistavoittelun sijaan keskittää voimat uusien työpaikkojen luomiseen erityisesti
nuorille työntekijöille. Huippukorkealla olevaa nuorisotyöttömyyttä ei
torjuta sillä, että yritetään väkisin ja mekaanisella lain
muutoksella pysyttää töissä ikääntyneet ja sairaat työntekijät.
Työuria lyhentäviä keskeisiä tekijöitä ovat työttömyys
ja työkyvyttömyys sekä pitkä opiskeluaika. Työurien pidentämistä
ajatellen parannusta pitäisi saada aikaan nimenomaan näillä osa-alueilla. Työkyvyttömyyseläkkeelle
jäädään Suomessa nyt keskimäärin 52-vuotiaina, eikä tätä tosiasiaa voida muuksi
muuttaa millään yleisellä vanhuuseläkkeen alaikärajan korotuksella
63:sta ikävuodesta ylöspäin.
Ainoa parannuskeino tässä suhteessa on huomion
kiinnittäminen työolosuhteiden parantamiseen sekä työterveyshuollon ja
yleisen terveydenhoidon tason kohottamiseen. Erityisesti nuorten
työllisyysasteen kohottaminen on tärkeää myös mielenterveysongelmien,
syrjäytymisen (syrjäyttämisen) ja
ennenaikaisen eläköitymisen torjumiseksi. Opiskeluaikojen lyhentämistä
ei edistä esimerkiksi hallituksen vaatimus opintotuen alentamisesta.
Suomessa on jo käytössä elinajanodotteeseen perustuva eläkeikä
Vuoden 2005 eläkeuudistuksessa
otettiin käyttöön eläkkeitä heti lähtötasossaan alentava elinaikakerroin. Kertoimen käyttöönottoa perusteltiin väestön
ikääntymisellä. Ensimmäinen ikäluokka, jonka eläkkeitä tuo kerroin
pienentää ovat vuonna 1948 syntyneet,
joiden alkavia eläkkeitä leikataan noin yhden prosentin alenemalla.
Elinaikakerroin leikkaa tulevien eläkeläisikäluokkien
alkavia eläkkeitä (mikäli väestön ikääntyminen jatkuu nykyisellä tasollaan) sitä
jyrkemmin mitä nuoremmista ikäluokista on kysymys. Niinpä
Eläketurvakeskuksen arvion mukaan vuonna 1967 syntyneiden (jotka tulevat
63 vuoden ikään vuonna 2030) alkavia eläkkeitä leikataan 11
prosentilla. Tuon aleneman voi korvata tekemällä lisätyötä 16 kuukautta.
Vuonna 1977 syntyneiden (jotka ovat eläkeiässä vuonna 2040)
eläkkeitä leikataan 15 prosentilla ja heidän pitäisi tehdä lisätyötä 23
kuukautta eli noin kaksi vuotta eliminoidakseen elinaikakertoimen
alentavan vaikutuksen.
Siis jo nykyisen käytännön vallitessa (jossa eläkeikä
on joustava ikävuosien 63-68 välillä) täyden eläkkeen saa ennusteen
mukaan vuonna 2060 vasta 67-vuotiaana. EU-komissio ja OECD ovat
vaatineet, että Suomessa täyteen eläkkeeseen oikeuttava vanhuuseläkeikä on sidottava
elinajanodotteeseen ja tämä ikä on asteittain nostettava 67 vuoteen.
Ilmarisen toimitusjohtaja Jaakko Kiander on todennut, että noille
järjestöille voitaisiin vastata, että
tämä vaatimus on täällä jo toteutettu vuoden 2005 eläkeuudistuksella.
Alaeläkeikärajan nostamisvaatimuksille ei ole nykyiseen
kuntien ja valtion talouden kestävyysvajeeseen juuri mitään vaikutusta.
Kaukaisempaa tulevaisuutta ajatellen on kohtuutonta vaatia eläkeiän nostoa
elinajanodotteeseen vetoamalla tilanteessa, jossa elinajanodote on jo
kertaalleen huomioitu. Eihän kaksinkertaista verotustakaan voida
hyväksyä. Tosin tässä suhteessa Suomessa on kaikki mahdollista, sillä työeläkkeen
saajiin sovelletaan itse asiassa kolminkertaista (kolmeen kertaan
tapahtuvaa) verotusta työeläkemaksun veroksi manipuloimisen keinoin.
Kansaneläkkeessä on jo 65 ikävuoden alaraja
Vanhuuseläkkeen alaikärajan nostamisvaatimukselta 65
ikävuoteen vie pohjaa myös se tosiasia, että kansaneläkkeiden kohdalla
on jo nyt voimassa 65 ikävuoden raja.
Kansaneläkkeen saajia oli maassa vuonna 2010 noin 676 000, joista noin
90 000 sai täyttä kansaneläkettä.
Kansaneläkkeen täysi määrä on tällä hetkellä
(v.2013) 630 euroa kuukaudessa. Parisuhteessa oleville se on 558 euroa. Täyttä
kansaneläkettä voi saada vain silloin kun saajalla ei ole lainkaan työeläkkeitä
tai työeläkkeiden bruttomäärä on enintään 55,62 euroa kuukaudessa. Jos työeläkkeitä on enemmän,
kansaneläke pienenee tai sitä ei saa lainkaan. Tuloraja, jolla ei enää saa
kansaneläkettä on 1302 euroa yksinäisellä ja 1160 euroa parisuhteessa olevalla
kuukaudessa.
Takuueläkettä maksetaan henkilöille, joiden kokonaiseläke
on pienempi kuin takuueläkkeen täysi määrä, joka viimeksi mainittu on (v.2013)
738,82 euroa.
Edellä todetut kansaneläkkeiden ja takuueläkkeiden tasot
ovat niin matalat ja niin paljon EU:n määrittämän köyhyysraja (1.150 euroa
kuukaudessa bruttona) alapuolella, että ainoa todellinen keino on pienten
eläkkeiden tuntuva tasokorotus. Mitkään nykyiset indeksitarkistukset eivät
tehoa köyhyyden vähentämiseen etenkin kun otetaan huomioon, että kansaneläkkeitä korotetaan vain
hintakehitykseen perustuvalla kansaneläkeindeksillä.
Eläkeikä ei jousta kansaneläkkeessä
eikä takuueläkkeessä
Väite, että Suomessa olisi joustava eläkeikä ikävuosien 63-68
välillä pitää paikkansa vain työeläkkeiden, mutta ei
kansaneläkkeiden osalta. Jos pientä työeläkettä saava kansaneläkkeensaaja
jää eläkkeelle 63-vuotiaana hänen kansaneläkettään pienennetään 0.4
prosentilla kuukaudessa eli 4.8 prosenttia vuodessa ja 9.6
prosenttia 65 vuoden ikään saavuttaessa. Alenema on pysyvä koko
eläkkeellä olon loppuajan. Tätä samaa käytäntöä sovelletaan myös ns.
takuueläkkeeseen.
Monet pienituloiset henkilöt
(erityisesti naiset, joiden työura on katkeillut synnytysten ja
lastenhoidon seurauksena) joutuvat eläkealeneman vuoksi jatkamaan vastoin
tahtoaan ja terveytensä vaarantaen työntekoa vielä 63 ikävuoden jälkeen.
Vastaava ilmiö
tultaisiin ilmeisesti näkemään vielä huomattavasti laajemmassa
mittakaavassa työeläkejärjestelmän piirissä, mikäli eläkkeen saamisen alaikäraja nostettaisiin
63:sta 65:een.
Työeläkevarat ja niihin liittyvät epäkohdat
Eläkejohtajien palkat ja bonukset
Eläkeyhtiöiden johtajien päätähuimaavista palkoista ja
palkkioista on vihdoinkin alettu puhua julkisuudessa edes vähän. Tässä on turha
ryhtyä pidempään luettelemaan noiden palkkioiden lukuja ja määriä, mutta
tulkoon mainituksi pari äskettäin esiin nostettua tapausta
Tuomo Pietiläisen kirjoitus ”Eläkejohtajille
lisäbonuksia” (HS 12.8.13) oli korutonta kertomaa. Kirjoituksen mukaan
Ilmarisen toimitusjohtajaa Harri Sailasta on päätetty palkita yhteensä
268 680 eurolla vuosien 2010-2012 saavutuksista. Tavallisia bonuksia Sailas on saanut mainitulta ajalta 387 000
euroa ja peruspalkkaa luontoisetuineen 1.5 miljoonaa euroa.
Eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Matti Vuoria on
saanut tavallisia bonuksia vuosilta 2010-12 yhteensä 758 000 euroa ja
peruspalkkaa luontoisetuineen 1.6 miljoonaa euroa. Lisäbonuksia
hän tulee nostamaan vuodesta 2013 lähtien vuosittain noin puoli miljoonaa
euroa.
Rahat yritysten ja työntekijöiden rahapussista !
Pietiläinen vahvistaa kirjoituksessaan, että palkat,
bonukset ja lisäbonukset maksetaan työeläkejärjestelmästä, jonne rahat
tulevat työnantajayritysten ja työntekijöiden rahapussista.
Työeläkejohtajille maksetaan myös tavallista työeläkettä paremmin karttuvaa lisäeläkettä,
joka niin ikään aiheuttaa lisäkustannuksia eläkejärjestelmälle.
Näistä eläkejohtajien bonuksista ja lisäpalkkioista on
puhuttu ja kirjoitettu jo pitkään, mutta mitään ei ole tehty asian korjaamiseksi.
Olisiko syytä pistää liikkeelle nimienkeräysadressi, jossa yritettäisiin
puuttua tähän huutavaan epäkohtaan ja epäoikeudenmukaisuuteen?
Juuri nyt voisi olla sellainen aika, että ko. adressi voisi
saada voimakasta tuulta siipiensä alle kun sadat tuhannet eläkeläiset
sinnittelevät pienten eläkkeidensä varassa päivästä päivään.
Eikö paikallaan olisi vaatimus, että eduskunta säätää lain,
joka estää ylisuurten palkkioiden maksamisen eläkejohtajille (ainakin
tällaisena taloudellisen kriisin aikana, jota nyt elämme) ? Eduskuntahan on
maan korkein lakiasäätävä elin, miksei se voi puuttua tällaiseen epäkohtaan?
Ellei eduskunta pysty tai ellei eduskunnan kautta pystytä vaikuttamaan
eläkeyhtiöiden ja niiden johtajien toimintoihin, herää kysymys, mihin eduskunta
ylipäätään voi puuttua vaiko mihinkään.
Eläkeläiset mukaan todelliseen
päätöksentekoon !
SAK on työehtosopimuspoliittisia
neuvotteluja käydessään viitannut usein miljoonajäseniseen voimaansa.
Voidaan kysyä, että eikö yhtä lailla eläkeläisten 1.4-miljoonaisella
joukolla ole vastaava oikeus vaatia pääsyä asioista todella päättäviin
neuvottelupöytiin? Tulopoliittisissa ratkaisuissa tarkastellaan ainoastaan
2,3 miljoonan palkansaajan ostovoimaa, mutta 1,4 miljoonan eläkeläisen asiat
pidetään lähes täysin pimennossa.
Eläkeläisillä on paitsi määrällinen myös laadullinen ja moraalinen
oikeutuksensa päättää omista asioistaan. Sanoihan akateemikko Paavo Haavikko monien viisaiden
ajatustensa ohessa myös tämän:
”Jos me saisimme seniorien senaatin, se voisi toteuttaa
parhaimmiston, siis parhaitten ajatuksia” (Haavikko, Paavo, EI. Siis kyllä.
WSOY. Helsinki 2006, s.33).