Toimivaan kunnan ja palvelujen väliseen yhteistyöhön

Sosiaalityö on yhteiskunnallisesti merkittävä ammatti, oman työkuvan, että asemansa puolesta. Julkiselta sektorilta käsin toteutettuna se on merkittävä osa Suomalaista sosiaalipolitiikkaa ja edustaa ennemmin korjaavaa, kuin ennaltaehkäisevää työtä, koska sosiaalityön ydintehtävä on kaikista vaikeimmassa asemassa olevien kansalaisten aseman edistäminen.

Työ perustuu koulutuksen kautta saatuun ammatillisuuteen ja yhteiskunnalliseen oikeutukseen toimia julkisen vallan toteuttajana. Tänä päivänä julkista sektoria on purettu siten, että julkinen sektori lähinnä järjestää ja tilaa palveluita muilta, useimmiten yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta.

Palveluiden järjestäminen perustuu Euroopan Unionin asettamaan kilpailutusdirektiiviin, joka velvoittaa asettamaan kilpailutettavat palvelut julkiseen hakuun ja samalla antaa oikeuden jokaisen osallistua kilpailuun. Kilpailussa merkittävintä ovat palvelut, joita asetetaan kilpailutettavaksi, sekä kriteerit, jotka tulee kilpailun voittavan palveluntuottajan täyttää.

Tällainen tilaaja-tuottaja-asetelma aiheuttaa, ei ainoastaan vastakkainasettelua tuottajan ja tilaajan välille, vaan myös yhteistyösuhteen, joka on etenkin asiakkaan näkökulmasta katsottuna merkittävä palvelun toimivuuden edellytys. 

Oleellisinta kunnan palveluita järjestettäessä on se, että arkityössään asiakastyötä tekevien virkailijoiden sanalla tulee olla painoarvoa. Heillä tulee olla todellinen mahdollisuus vaikuttaa kunnan palveluverkostoon, koska he ovat tekemisissä samojen ongelmien ja palveluita tarvitsevien asiakkaiden kanssa arkityössään.

Sosiaalityön ydintehtävää ei ainoastaan ole asiakastyö ja palvelunohjaus, vaan tämän lisäksi rakenteellinen sosiaalityö, jonka tarkoituksena on asiakkaiden tarpeiden ja kunnan yleisen tilanteen esiin tuominen julkiseen keskusteluun ja sille tasolle, jossa päätös tehdään.

Työntekijöiden valta kilpailutusasetelmassa mahdollistaa myös asiakkaan kuulluksi tulemisen. Asetettaessa kriteerejä palvelulle ainoastaan halpaa hintaa ei voida pitää riittävänä kriteerinä, vaan sitä tärkeämpää on kunnan tarpeen ja palvelunsisällön kohtaaminen. Tämä on palvelun tarpeen ehto.

Sen lisäksi kunnan tulisi suosia ensisijaisesti järjestöjä, jotka toimivat jonkin ryhmän etujärjestönä, edistäen ryhmän jäsenten toimintaa yhteiskunnallisilla areenoilla. Järjestöjen lisäksi tulee suosia pieniä paikallisia toimijoita, suurten ja etenkin monikansallisten yritysten sijaan. Paikallisten, pienempien toimijoiden suosimisella on myös kunnan taloutta ja vetovoimaisuutta edistävä tekijä, jolla edistämme myös paikallista kysyntää.

Tällä hetkellä päätöksenteko on useimmissa kunnissa sijoitettu kauaksi todellisesta käytännön työstä, jolloin kunnan tarpeet ja palvelut eivät kohtaa. Tästä syystä päätöksentekoa kuntatasolla tulisi hajauttaa siten, että viestit työkentältä tavoittavat päätöksentekijät ja edistävät toimivaa kunnan palveluverkostoa. Hajautettu päätöksenteko kunnan palveluverkostossa tulisi koskea myös muita aloja kuin sosiaalityötä.