50-luvulla, kun vanhempani olivat nuoria, tapahtui ihmeellisiä asioita: eräänä päivänä apteekista saatavat lääkkeet eivät maksaneet enää paljon mitään. Oli otettu käyttöön lääkkeiden Kela-korvausjärjestelmä.
Minun, 90-luvun laman kynnyksellä syntyneen sukupolven edustajan, on hankala kuvitella, millaista on kun maailma ympärillä kuplii tulevaisuuteen katsovaa mielialaa ja eteenpäin menemisen tuntua. Lapsuuteeni ei kuulu paljon muuta kuin jatkuvasti kurjistuva julkisten palvelujen verkko, paitsi ehkä alati suurenevat marketit jatkuvasti kasvavine hyllymetreineen ja jatkuvasti laajenevine valikoimineen. Lisää tavaraa, ja entistä vähemmän rahaa sitä ostaa.
Meillä nuorilla kommunisteilla ja radikaalilla vasemmistolla on aivan toisenlainen tilanne kuin niillä, jotka 50- ja 60-luvuilla kasvoivat ja radikalisoituivat. Meillä ei ole eteenpäin menemisen tunnetta, vaan jatkuvasti kurjistuva yhteiskunta, heikot kamppailut ja koko ajan nurkan takana vaaniva kyynisyys.
Itsekin aina välillä mietin, miten paljon helpompaa tämä kamppailu olisi, jos tietäisimme, miltä voittaminen tuntuu. Poliittisia voittoja on ollut viime vuosina perin kitsaasti jaossa, ja ne ovat olleet suurimmaksi osaksi symbolisia tai sitten jonkinlaisia välieriä.
***
Vuodenvaihteen jälkeen monet tuntuvat ajattelevan, että tässä se oli: syksyn kamppailuissa tuli turpiin. Totta kyllä: hävisimme useimmat matsit. Hallitus voitti nämä erät, ja leikkaukset pantiin toimeen.
Siitä huolimatta, että tällä kertaa kärsittiin tappioita, ei ole minun mielestäni mitään syytä lannistua kokonaisuudessaan. Voittaminen ei oikeastaan ole palkintosijalle astumista, vaan jatkuvaa työtä ja puurtamista kohti maaliviivaa: paremmin ja nopeammin kuin muut. Ja siinä meidän on oltava erinomaisen sitkeitä.
Tämä hallitus on erittäin epäsuosittu, se menettää jatkuvasti suosiotaan, ja sen asema heikkenee. Sen ministerit säheltävät itsekin miten sattuu, ja yllättäviä tilaisuuksia etenemiseen voi ilmetä. Nyt ei siis kannata luovuttaa. Maaliskuussa hallitus kokoontuu kehysriiheen sopimaan uusista leikkauksista, ja sitä ennen pöydälle tulevat myös pakkolait.
Nykyisellä hallituksellamme ei ole eväitä tämän laman nopeaan selättämiseen, mutta meiltä niitä löytyy. Meidän on omalla kamppailullamme synnytettävä vaatimus toisenlaisesta talouspolitiikasta ja saatava aikaan suunnanmuutos. En usko, että monikaan lukijoista tietää, miltä voittaminen tuntuu, enkä tiedä minäkään. Mutta tiedän, että haluan tietää, miltä se tuntuu. Ja se on mahdollista vain sille, joka voiton saa.
Heikki Ketoharju on SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen ja SKP:n Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja. Hän on ollut jo vuosia aktiivinen kommunisti: takana on yksi kausi SKP:n pääsihteerinä – Suomen nuorimpana puoluesihteerinä – ja lisäksi Kommunistisen nuorisoliiton johtotöitä muutaman vuoden ajan.
Heikki on myös ollut aktiivinen useissa kansalaisliikkeissä, kuten Suomen sosiaalifoorumin järjestelyissä ja TTIP-verkostossa. Poliittinen toiminta alkoi lapsuuden rauhanmarsseilla.