Ollaan marxilaisia ja muutetaan maailmaa

Marx, kulttuuri ja taide - rooli ja merkitys luokkataiselussa

Vastavirta-festivaalilla 26.8. käsitetaiteilija, SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen osallistui kulttuuripoliittiseen keskusteluun yhdessä  teatteriohjaaja ja tuottaja, kansainvälisen taidetoimikunnan puheenjohtaja ja Cultural Left- verkoston ja Kreikan taidetoimikunnan perustajajäsen Lontoossa vaikuttavan kreikkalaisen Panayiotis Neufeltin, kiilalaisen kuvataitelijan Minna Hernikssonin ja teatteriohjaaja ja kirjailija Raija-Sinikka Rantalan kanssa. 

Pu Pu  Piduu - kun sanon vielä lisäksi kaksi sanaa Marilyn ja Monroe aiheuttaa se  varmasti meissä kaikissa hyvin erilaisia kuvia. Jollain alkaa heti soida korvamatona I wanna be loved by You! Happy Birthday Mr President, Voi valta! Tiedän- jotkut Herrat pitävät vaaleaveriköistä. Voi itsemurha. Andy Warhole. Pop taide.  Voi propaganda. Voi kaupallinen kulttuuri. 

Kun Marilyn Monreo esiintyi 100 000 Yhdysvaltalaliselle sotilaalle 1954 Koreassa oli Marilyn Monroe varmasti monelle sotilaalle ihana ääni joka kertoi kotimaasta, lohdutti ja lämmitti. Kaupallisen kulttuurin voimasuhteilla Marilyn on monen suomalaisen silmissä edelleen länsimaisen demokratian ääni jännässä joukossa, jota tänään johtaa Donald Trump. Free democracy – Vapaa demokratia – kansanvalta. Amerikkalainen unelma – Dream - Vaatii kykyä ylittää eräs mielikuvien muuri, jonka eräs jenkki-imperialismi on rakentanut ihmisen älyn ja tunteen välille. On onneksi kuitenkin ihmisiä, jotka pystyvät näkemään Marilynin ja Trumpin verisen ja sodanvihaisen imperialismin äänen - Näkemään valkoisen kuvan väkivallasta. 

Miksi olen onnellinen, että väkivalta tulee näkyväksi? Olen siksi onnellinen, että meillä on vielä lukutaitoa ja kulttuurista ymmärrystä nähdä valkoinen valkoisena, vaikka sitä meille mustana myydään. Jonkun aikaa vielä ajattelin hankkia kotiin Andy Warholin Marilynin koska onhan se ihana. Pop. Värikäs ja trendikäs. Hyvin on kapitalisti omansa brändännyt 

Vapaustaistelu 

Luokkataistelu tarkoittaa tänään ihan samaa mitä se on aina tarkoittanut. Taistelua työn ja pääoman ristiriidan ratkaisemiseksi. Luokkataistelu tarkoittaa työväenluokan vapautumistyötä alistajastaan suurpääomasta ja sortajastaan rahanahneesta porvarista.  

Hyvät toverit, missä näkyy työväenluokan kamppailu tänään? Kuka on luokkamme ääni?  

Vaurastunut Suomi on vaurastuttanut vasemmistokin. Mun junamiehen perheessä lähdettiin maailmalle Pieksämäeltä rintamamies-talosta, jonne ei tullut lämmintä vettä, ei ollut suihkua, oli laskiämpäri ja alkuun ulkovessa. Sitten kaikki kuusi pääsivät ylioppilaiksi, opiskelivat ammatit ja melkein kaikki tekivät pitkät työurat melkein saman työnantajan leivissä. Jälkimmäiset ovat joutuneet kertomaan aikaisimmille mitä pätkätyö tarkoittaa. Taiteilijaksi opiskellut ja ulkomaillakin korkeakouluttanut listasi kerran työpaikkoja ja työtehtäviä. Niitä on jo yli 30 erilaista hommaa - työtä duunia ja tehtävää.   

Mitä se suomalainen proletariaatti oppi vauraustuessaan? Senkö että punaisen voi haalistaa sitä mukaa mitä paremmin itsellä menee vai, että koulutus ja viisaus estää näkemästä sen mistä Mikko Perkoila laulaa Avaruus laulussa “On tuolla maa, pallo sininen, yhteinen koti ihmisten ja eläinten, pinnalla sen yhtään rajaa näe en”- ei kai voi kutsua edistykseksi sitä, että vasemmistolla on vallankumouksellisen vision sijaan  varovainen visio  internationaalista ja  paremmasta maailmasta, solidaarisuudesta, maiden rajat yhdistävästä luokkataisteluista ei vain rikkaiden suomalaisten lasten puolesta vaan kaikkein köyhimmänkin natiaisen ihmisen oikeuksien puolesta. Koska me tiedämme sen, että maailmassa on rahaa ja varallisuutta, sillä yhdellä prosentilla ja muutamalla miljonäärimiehellä enemmän kuin meillä 99 prosentilla maailman ihmisistä. Mikä on estänyt, että emme yhteistyöllä tehneet sitä isoa kalaa viisaalla parvellamme ja nielaisseet ahneuden miljonäärit historiaan. Siksikö että joku on saanut jo vähän omaansa korjattua ja joku on pikkusen estänyt kokoomusta sen kaikkien leikkausten toteuttamisessa? 

Kulttuuria ei voi ostaa.  

Kulttuuria ei voi ostaa kaupasta- se tehdään porukalla 

Työväenkulttuuria on edistyksellinen toiminta, jossa liitytään tietoisesti sorrettujen puolelle – ollaan solidaarisia ja tasa-arvoisia toimijoita keskenään ja pyritään kohti vapautusta irti riistosta ja alistamisesta. ‘ 

Tämä on hienon mahdollinen tehtävä. Työväenkulttuuria on ymmärrys siitä, ettei kulttuuria voi ostaa vaan se tehdään itse ja porukalla. Työväenkulttuuri on kaupallisen kulttuuriin vastakulttuuria. Työväenkulttuuriin määrittelevät ne tekijät ja toimijat, jotka haluavat samaistua työläisten omiin asioihin, työläisten tapoihin ja työläisten aloitteisiin. 

Kaupallisella kulttuurilla on hegemoninen yliote, joka esittää työväenkulttuurin Suomileffojen historiallisena pellavan loukuttamisena, työväenlauluina ja historiaan pysähtyneenä. Se uskottelee meille, että meillä itsellämme ei olisi roolia oman kulttuurimme tekijöinä ja se esittää meille kuluttajan ja katsojan – passiivisen roolia. Syntyy pahaa jälkeä, apatiaa ja epäuskoa politiikkaan, kun kaupallisen kulttuurin luoma ihmiskäsitys yhdistetään poliittiseen kulttuuriin, jossa on pitkään uskottu siihen, että aina löytyy jostain joku joka tietää ja osaa kaikista asioista enemmän ja paremmin kuin tavallinen kuntalainen, kansalainen – sinä tai minä. Edustuksellisen demokratian harhalonkero tarkoittaa sitä, että me vaaleissakin ostamme jonkun puolestamme hoitamaan asioitamme.  

Väitän, että elämme nyt murrosaikaa jossa konsulttien ja poliittisten automaattien aika alkaa olla ohi, kun ihmiset haluat itse osallistua ihmisten omien asioiden hoitamiseen – itse vaikuttaa että omaa kirjastoa ei pureta ja itse vaikuttaa siihen, että puistosta ei tehdä ostoskeskusta.  

Työmiehellä, työnaisella - meillä työläisillä ja työyhteisöillä tulee olla oikeus hallita niitä tuloksia joita omalla työllä saadaan aikaan ja meille kuuluu se luonnollinen valta myös jakaa oman työn tuloksia.  Näin ei ole meillä tänään Suomessa - markkinadiktatuurissa ole.  

Työstä on tehty pakkotoimintaa johon in inhosuhde. Oikeiston luoma käsite paskaduunista on otettu hyvin vastaan. Työläinen on hyvin tietoinen siitä, että kahdeksan tunnin toimintaa jolla ei maksa leipää pöytään eikä kattoa pään päälle kutsutaan kuitenkin työksi.   

AY- liikkeellä, vasemmistolla ja meillä kommunisteilla on ikiaikainen aloite ja viisaus työn jakamisesta. Me proletaarit vasemmistolaiset kamppailemme kuuden tunnin työajan puolesta. Me kommunistit vaadimme työajan radikaalia uudelleen järjestämistä koska hyvässä yhteiskunnassa kaikilla on työtä. Kaikilla sopivasti. Ei liikaa eikä liian vähän. Sopivasti. Koska työ luo hyvinvointia ja perusturvaa.  

Kuuden tunnin työpäivän aloitteemme yksi argumenteista on näin vapautuva aika perheelle, ystäville, itsensä kehittämiselle ja kulttuurille. Kapitalismin irvikuvassa työläinen raataa aamusta iltaan ja lopulta ostaa itselleen viihdettä ja merkitystä elämälle.  

Työväenkulttuurissa me kaikki rakennamme omaa kulttuuriamme. Siksi vapaa-aika on tärkeää. Silloin voimme toteutua ja muokata sitä miksi elämää kutsutaan. Työväenkulttuurissa orjuussuhde työhön muuttuu vapaussuhteeksi. Jo pelkästään tämä muutos luo toteutuessaan ison kulttuurimuutoksen nykyisestä kaupallisesta kohti uutta edistyksellistä osallistuvaa kulttuuria. Työläisillä, työajan radikaalilla muutoksella ja työläisten uusilla valtaoikeuksilla on katalysaattorin rooli ja sortavien kahleiden katkojan rooli. Uuden työväenkulttuurin tavoite on kulttuurin, tieteen, tekniikan ja kokonaisvaltainen kehitys ihmisen hyväksi ja koko ihmiskunnan vapauden varmistamiseksi ja yhteiseksi resurssiksi. 

Edistys on ymmärrys siitä, että olemme kaikki osa jotain vähemmistöä. Hyvässä yhteiskunnassa, osallistuvassa demokratiassa ja ihmisten ja kansojen välisessä kunnioituksessa vähemmistöillä on oikeus omaan kulttuuriin. Se tarkoittaa käytännössä sitä konkretiaa mitä jäljen jättäminen ja läsnäolosta kertominen vaatii. Joillekin se tarkoittaa omaa lehteä, joillekin kulttuuri ja toimintakeskusta, edustajaa päätösrattaissa ja määrärahaa toiminnassa. Kaikille oikeus omaan kulttuuriin tarkoittaa sitä, että sinut ja kulttuurisi, luokkasi ja paikkasi sanotaan ääneen, huomataan, nähdään ja otetaan huomioon. 

Marx ei ole dogmi vaan toimintaohje, perspektiivi ja inspiraatio. Luokkataistelua on vaikea kuvitella ilman marxilaista työn ja pääoman ristiriidan politiikkaa. Luokkataistelua on vaikea kuvitella ilman työväenkulttuuria ja osallistuvaa demokratiaa.  

Suuresti arvostamani taitelija Ritva Sorvali totesi muutama päivä sitten eräässä haastattelussa, että taiteen tehtävä on muuttaa maailmaa ja antaa uskoa siihen, että asiat ovat muutettavissa. Allekirjoitan. Olen Sorvalin kanssa samaan mieltä. Olen myös sitä, mieltä, että taide on tekijänsä itsensä määrittämää toimintaa ja/ tai tulosta siitä. Tähän sisältyy se vapauden mukana tuoma haaste löytää oma paikka maailmassa, oma yleisö ja motivaatio minkään sanomiselle. 

Luokkatietoisuus saa eräät taiteilijat toimiin jossa taiteen välineellä myös muutetaan maailmaa. Marxilainen ideahan oli siinä, että ei vain puhuttaisi tai filosofoitaisi.  

On varmaan sitten niin että marxilainen taiteen tekeminen on asettumista luokkansa ääneksi, osaksi työväenkulttuuria maailmaa muuttamaan.