Heikki Ketoharjun puheenvuoro SKP:n Keskuskomitealle.
Maailma on murroksessa, media on murroksessa ja meidän liikkeemme on murroksessa. Maailma on murroksessa siksi, että on epäselvää, miten jatketaan: jatkuuko uusliberalismin aikakausi ennallaan, vai muuttuuko kapitalismi jotenkin? Toisaalta ympäristökriisi lähettää selvän viestin: tulossa on joka tapauksessa laajoja taloudellisia muutoksia.
Media on murroksessa myös. Paperisten lehtien tilauskanta on rapistunut, ja rinnalle on noussut internet, sosiaalinen media ja etenkin mobiililaitteiden käyttö. Vaikka murros on ollut nähtävissä jo pitkään, silti moni on edelleen sen edessä aika ymmällään. Monien lehtien toimittajat eivät oikein tiedä, mitä tämä kaikki uusi digitaalisuus oikein tarkoittaa.
Meidän liikkeemme on myös murroksessa. Se näkyy selvästi siinä, että kaikilla tasoilla etsitään töiden jatkajia, ja myös samalla kysytään, mikä on kestävää ja tärkeää, mikä taas sellaista, joka pitää vaihtaa uuteen.
Millainen on tulevaisuuden kommunistinen lehti? Jotta voidaan nähdä tulevaisuuteen, pitää kysyä joltakulta, joka näki. Sellainen on lahjakas herra Lenin. Mutta mihin lehteä tarvitaan?
Leninin lähtökohta oli, että 1900-luvun alun Venäjän hajanainen liikehdintä eri puolilla maata on yhdistettävä voimakkaaksi vallankumoukselliseksi liikkeeksi, joka kykenisi syrjäyttämään sekä tsaarin että myös porvariston.
Leninin mielestä piti kohentaa näiden hajanaisten ryhmien tietoisuutta ja myös parantaa niiden organisaatiota. Leniniläinen puolueihanne syntyykin juuri tästä pyrkimyksestä: on koottava yhteen tietoisia ihmisiä, ja pyrittävä nostamaan myös muita tietoisiksi toimijoiksi.
Hajanaiset spontaanit kamppailut kaikkine paikallisine erikoisuuksineen on yhdistettävä. Niiden kamppailujen johtajat on saatava kysymään yleisempiä kysymyksiä: mistä asiat pohjimmiltaan johtuvat? Mikä on perimmäinen ongelma, joka tulisi ratkaista?
Lenin ei halveksu vaistonvaraista toimintaa. Hän vain pitää sitä riittämättömänä, ja on sitä mieltä, että tiukan paikan tullen vaistonvaraisuus ei riitä. On oltava tietoisia.
Oma väitteeni on, että Lenin ei tee eroa puolueen ja lehden välille. Ne molemmat ovat hänelle tietoisia keskuksia, ja itse asiassa yksi ja sama asia.
Oikeastaan lehti onkin juuri käytännön työkalu leniniläisen puolueihanteen toteuttamiseksi. Se yhdistää spontaanin paikallisen kamppailun ja tietoisen, valtakunnallisen tason. Se myös yhdistää erityyppiset kamppailut: taloudelliset kamppailut työpaikoilla, poliittisen kamppailun valtiovallasta ja teoreettisen kamppailun: millä aatesuunnalla on vahvin ideologia? Voittaako marxilaisuus vai porvarilliset teoriat?
Nämä kaikki erilaiset kamppailut yhdistäessään lehti myös kehittää organisaatiota. Ja kun lehti on valtakunnallinen, organisaatiosta tulee paikallisestikin vahvempi: yksittäisen paikkakunnan takaiskut tai jopa suoranainen organisaation lakkauttaminenkaan eivät ole niin raskaita, kun lehden ympärille voi pian jo ryhmittyä uusi joukko.
Lenin määrittelee lehdelle kuuluisat kolme tehtävää:
Propaganda
Agitaatio
Organisaatio
Lehti siis kohottaa tietoisuutta, innostaa ja muovaa organisaatiota. Propagandaa ovat erilaiset tilastot, oma teoriamme, mutta myös käytännön kautta kerätyt tiedot siitä, miten jollakin tietyllä paikkakunnalla jokin määrätty asia on. Vaikkapa millaiset työolot jollain työpaikalla vallitsevat.
Lehti organisoi ihmisiä kamppailuun näyttämällä kamppailun paikkoja ja kutsumalla mukaan. Mutta lisäksi lehti organisoi, koska sen ympärille voidaan järjestää paikallista toimintaa: lehden levittämistä, sen avustamista, tilaushankintaa ynnä muuta.
On tärkeää ymmärtää myös, että leniniläinen politiikka on kokonaisvaltaista. Niin tulee olla myös lehden sisällön. Kommunistit ovat valmiita puolustamaan paitsi työväestöä, myös mitä hyvänsä muuta sorron kohteeksi joutuvaa joukkoa. Kommunistit myös sekaantuvat kaikkiin asioihin. Olipa kysymys liittokierroksesta, eläkeläisten asemasta, transihmisten oikeuksista, siivoojien työoloista tai vaikka maanviljelijöiden lomitusjärjestelyistä, leniniläinen lähtökohta on, että asiaan perehdytään ja kantaa otetaan.
Sitä etujoukko leniniläisestä näkökulmasta lopulta tarkoittaa: tietoista ryhmää, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta, ja joka ottaa selvittääkseen minkä tahansa asian juuret ja perusteet. Tämä kaikki myös tehdään samalla kertoen avoimesti, mitä viime kädessä tavoittelemme. Kommunistit eivät milloinkaan väitä, etteikö heidän perimmäinen tavoitteensa olisi koko nykyisen kapitalistisen tuotantotavan kumoaminen.
Kaikkiin asioihin sekaantuessaan tämä joukko myös kärjistää ristiriitoja, ja kaivaa esiin yhteiskunnan perimmäiset ongelmat. Se nostaa yhä uusia spontaaneissa kamppailuissa mukaan tulleita ihmisiä osaksi tietoista liikettä.
Millainen siis on tulevaisuuden kommunistinen lehti? Kun maailma on murroksessa, media murroksessa ja me kommunistit itse murroksessa, tarvitaan joustava ja ketterä organisaatio, joka voi reagoida tämän muutoksen oloissa.
Tarvitaan valtakunnallinen mediaprojekti. Olen sitä mieltä, että ”lehtiprojekti” ei oikein hyvin kuvaa sitä, mistä Leninin hankkeessa viime kädessä on kyse. Alkuperäiselle lehdelle asetetut tehtävät eivät enää tänä päivänä toteudu samoilla keinoin. Osa lehtiprojektin tavoitteista on nykyään mahdollista saavuttaa muiden medioiden kautta.
Lenin innostui aikanaan radiosta ja elokuvista. Mistä hän innostuisi tänään? Mitä hän mahtaisi ajatella, jos kuulisi että on rakennettu koko maan kattava verkko, joka siirtää tekstiä, kuvia, ääntä ja elokuvaa joka puolelle maata silmänräpäyksessä? Ja että kaikki sen toteuttamiseen tarvittava laitteisto mahtuu taskuun tai olkalaukkuun?
Todennäköisesti hän oivaltaisi välittömästi, mikä merkitys sellaisella on propagandan levittämisessä tai ihmisten agitoimisessa.
Tilastokeskuksen verkonkäyttötutkimuksen mukaan käytännössä kaikki alle 55-vuotiaat käyttävät internetiä. Myös 55-75 -vuotiaista enemmistö on käyttänyt internetiä.
Itse asiassa huomattava enemmistö suomalaisista käyttää internetiä jopa useita kertoja päivässä. Tyypillisin laajakaistaliittymä ei tänä päivänä enää olekaan kotiin ostettava yhteys, vaan kännykkäliittymä. Internetiä käytetään hyvin yleisesti kännykällä kodin ja työpaikan ulkopuolella. Tämän voi jokainen busseissa tai junissa matkustanut helposti todeta: kaikenikäiset ihmiset istuvat siellä nenä ruudussa.
Matkapuhelin on siis se alusta, johon meidän kannattaa tähdätä. Ja mitä ihmiset verkossa tekevät? 74% ihmisistä seuraa verkkomedioiden nettisivuja. 56% käyttää Facebookin kaltaisia yhteisöpalveluita. 38% lukee blogeja.
Internet on nykyään poliittinen voima. Sitä kautta leviävät yhteiskunnalliset käsitykset, tieto uusimmista käänteistä politiikan saralla, ja siellä myös järjestäydytään erilaisiin kamppailuihin.
Meille kommunisteille internet ei ole mikään uusi asia. Me osaamme jo työskennellä siellä, ja tiedämme miten homma toimii. Puuttuu vain työn suunnitelmallista johtamista.
Pari vuotta sitten Joukkovoima-kansanliikkeen onnistumiseksi tarvittiin monenlaisia olemassaolevia paikallisia työväenjärjestöjä ja toimintaryhmiä. Mutta nämä paikalliset järjestöt kytki yhteen internet, ja ennen muuta Facebookiin perustettu Joukkovoima-ryhmä.
Se yhdisti spontaanit kamppailut tietoiseen vastarintaan.
Tämä kokemus on meille tärkeä. Sieltä löytyy avain kamppailujen järjestämiseksi, meidän toimintamme voimistamiseksi ja lehtiprojektin rakentamiseksi.
Verkko soveltuu erinomaisesti agitaatioon. Sen mahdollisuudet käyttää tekstin ja kuvan ohella myös ääntä ja videota ovat tietysti tärkeitä, mutta tärkein agitaatiota vauhdittava piirre on verkon vastavuoroisuus. Kommentoiminen, tykkääminen ja jakaminen laittavat jokaisen itsekin osallistumaan mieltä liikuttavaan sisältöön.
Mutta miten verkossa organisoidaan? Tämä on tärkeä kysymys, jota olen itse paljon pohtinut ja josta minulle on myös kommentoitu. Kuinka internetin kautta organisoidaan? Minulla ei ole tähän valmista vastausta, joten esitän kolme kehittelyvaiheessa olevaa ajatusta.
Ensinnäkin oman seuraajakunnan rakentaminen on hyvin tärkeä tehtävä. Meillä kommunisteilla jokaisella on verkossa omia kanaviamme ja profiilejamme. Sinne voimme rakentaa seuraajakunnan omille päivityksillemme. Kun sitten jaamme yhteisen mediaprojektimme sisältöä, se leviää näiden seuraajakuntien välityksellä laajemmalle.
Toiseksi on tärkeä muistaa erilaiset pikaviestipalvelut. Facebookin Messengerin ohella tällaisia ovat Whatsapp, Telegram ja Discord. Niissä voi keskustella yksittäisen toverin kanssa, tai luoda pienen ryhmän keskustelua, linkkien jakamista tai toiminnan organisoimista varten. Nämä ovat hyvin tehokas kanava, joita monet järjestöt ovat alkaneet käyttää. Miten me voisimme käyttää tätä osana mediaprojektiamme?
Kolmanneksi on syytä järjestelmällisesti myös haastaa verkossa toimivia muita tahoja. Kommentit postausten alle, vastineet verkkolehtien yleisönosastoihin tai vaikka sitten Youtubessa julkaistavat kommenttivideot ovat keino rakentaa omaa yhtenäisyyttämme ja myös testata argumentointikykyämme.
Lenin puhuu paljon siitä, miten lehden on tehtävä paljastuksia, jotka kertovat ihmisille poliittisista epäkohdista, ja innostavat heidät tarttumaan toimeen ja viime kädessä myös osoittavat koko järjestelmän ongelmat.
Paljastaminen on paitsi keino innostaa ja yhdistää, myös hajottaa vastustajien rivejä. Paljastusten tekeminen on propaganda- ja agitaatiotyötä parhaimmillaan.
Tällaisia paljastuksia tulisi kyetä tekemään verkkomediassa. Ne voivat tietysti olla perinteisiä lehtiartikkeleita, mutta nykyisellään on mahdollista myös saada erilaisia julkisuuden henkilöitä tuoreeltaan kiinni oudoista some-lausunnoista. Nämä lausunnot tulee mediaprojektimme paljastaa.
Verkkosivuilla julkaistavat uutiset ovat hyvä perusmassa mediallemme. Uutisista meidän pitää periä maksua, mutta se myös edellyttää, että ne ovat ajankohtaisia ja mielenkiintoisia. Hyvästä kyllä tekee mieli maksaa.
Ajantasaiset jutut pitää myös laittaa kiertoon yhteisöpalveluihin. Niitä ihmiset lukevat laajasti, ja yhteisöpalveluihin voi kehittää myös muuntyyppisiä julkaisuja kuin vain linkkijakoja. Esim kuvat toimivat hyvin.
Videot ja livestreamaus: 16-54 -vuotiaista ihmisistä huomattavan moni, 86%, käyttää Internetin videopalveluita. Näissä hallitsevia tuntuvat olevan oikeistolaiset videobloggaajat. Nyt sisältöä tekevät paljolti teinit, mutta on helppo kuvitella, että aikuisvloggaajien määrä tulee todennäköisesti kasvamaan lähivuosina.
Verkon puheohjelmat eli podcastit ovat tulleet tänä syksynä huomattavan suosituiksi. Myös Tiedonantaja tarvitsee oman puheohjelmansa. Meillähän on jo nyt toimittajilla nauhurit, joilla he haastattelut nauhoittavat. Samalla laitteistolla onnistuu myös puheohjelman teko.
Laadukas paperilehti toimii edelleen projektimme rytmittäjänä, ja myös tietynlaisena henkisenä selkärankana. Haaste ovat kuitenkin resurssit. Kahta lehteä ei voida tehdä, ja toisaalta ajantasaisen verkkomedian ja toisaalta harvemmin ilmestyvän paperilehden formaatit ovat huomattavan erilaiset.
Harvemmin ilmestyvän lehden täytyy olla kattava ja mielenkiintoinen koonti kaikesta siitä, mitä on tehty verkkoon numeroiden välissä.
Kaiken tämän muutoksen keskellä voi osalle tulla ähky. Siitä ei kuitenkaan kannata lannistua: olihan bolsevikeilla sentään vastassa maailman suurin maa, ja sen lukutaidottomat työläiset. Sellaisessa tilanteessa Lenin esitti lehtiprojektin käynnistämistä. Varmasti sielläkin moni veti henkeä ja mietti, että mahtaako tästä tulla mitään.
Tekemämme politiikan sisältö ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään. Kyse on vain uudesta muodosta ja uusista välineistä, jotka meidän pitää tietoisesti omaksua. Välineiden muuttuessa on myös mahdollista palata juurille. Tiedonantaja on perinteisesti ollut työpaikkatason ääni, jossa tavalliset duunarit pääsevät ääneen.
Olisiko meidän mahdollista rakentaa media, jonne pääseminen on suoranainen kunnia-asia jokaiselle ay-aktiiville? Joka kokoaa kansalaisaktivisteja, tutkijoita ja vallankumoksellista väkeä osaksi elävää ja luokkatietoista liikettä?
HEIKKI KETOHARJU
Heikki Ketoharju on SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen ja SKP:n Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja. Hän on ollut jo vuosia aktiivinen kommunisti: takana on yksi kausi SKP:n pääsihteerinä – Suomen nuorimpana puoluesihteerinä – ja lisäksi Kommunistisen nuorisoliiton johtotöitä muutaman vuoden ajan.
Heikki on myös ollut aktiivinen useissa kansalaisliikkeissä, kuten Suomen sosiaalifoorumin järjestelyissä ja TTIP-verkostossa. Poliittinen toiminta alkoi lapsuuden rauhanmarsseilla.
