Menneenä kesänä kävin Karl Marx -seuran kesäkoulussa. Siellä olikin tarjolla uutuusherkkua: nyhtökauraa. Erehdyttävästi paistettua sianlihaa muistuttanut murkina teki kauppansa, ja kokit saivat kiitosta. Mietin, että kauas on tultu siitä, kun nenärenkaaseen ja rastoihin sonnustautuneet kokit väänsivät vegaanisen vaihtoehdon niille muutamalle Prometheus-leiriläiselle, jotka eivät sekasyöjiä olleet. Nyt keski-iän ylittänyt keittiöhenkilökunta paistoi sujuvasti nyhtökaurat koko seminaaripoppoolle, eikä nurinaa kuultu.
Kasvissyönti on räjähtänyt tänä vuonna käsiin. Yle kirjoitti viikolla, miten vihis - kasvisversio lihapiirakasta - villitsi kansaa alkuvuodesta. Sitten tuli nyhtökaura ja loppukesästä härkis. Tiukkaa kasvissyöntiä yleisempää on flexaus - siis se, että suositaan kasviksia tai pidetään vaikka kotona kasvisruokapäiviä. Jos vegaaneja onkin vain noin prosentti suomalaisista, moni varmaan miettii lihansyönnin eettisyyttä ja sen ilmastovaikutuksia: kuvat huonosti kohdelluista eläimistä ovat levinneet mediassa viime vuosina.
Ja kas: kauppojen hyllyt ovatkin täynnä lihan korvikkeita! Onko siis yrityksiin iskenyt eettisyyden puuska? Onko tuotekehityksessä havahduttu eläinten huonoihin oloihin? Raadollisempi vastaus lienee tämä: sitä tehdään, mikä kaupaksi käy. Yrityksiä ohjaa tarve myydä mahdollisimman paljon, mahdollisimman suurella voitolla. Jos siinä pari eläintä pelastuu, on se enemmänkin mukava sivuvaikutus.
Facebookiin on syntynyt rennolle kasvissyönnille oma ryhmänsä: sipsikaljavegaanit. Idea on aika nokkela: eläintuotantoa vastaan isketään kuluttajavaikuttamisen keinoin. Veganismista tehdään trendikästä, ja sosiaalisen median kautta annetaan niin risuja kuin ruusujakin firmoille. Mainiota toimintaa, jota omastakin mielestäni on hauska seurailla sivusta.
Jokin tässä kuitenkin kaihertaa. Mitä tapahtuu sitten, kun trendi vaihtuu? Entä jos nyhtökauran jälkeen palataan taas nyhtöpossun pariin? Eläin on kapitalismissa vain voitontavoittelun välikappale. Joskus mietin sitäkin, onko ihmisen - siis työläisen - osa paljonkaan hehkeämpi.
Itse toivoisinkin, että syntyisi uusi joukko: sipsikaljasosialistit. Heimo, joka nostaa esiin kapitalistisen tuotantotavan perimmäisen epäoikeudenmukaisuuden: sen, että myyntituotteen pakkausmerkinnöistä riippumatta taas kerran siellä kapitalisti luontoa riistää ja työläistä kyykyttää. Tällainen kritiikki voisi saada aikaan konkreettisia lainsäädännön muutoksia, esimerkiksi eläinlain ajantasaistamisen, ja sitä kautta parannuksia tuotantoeläinten asemaan. Kuluttajavaikuttaminen on hyvä alku, mutta se vaatii kaverikseen myös muutoksia rakenteisiin.
Mikäpä olisi parempi muutosten ajaja kuin järjestelmän epäkohtia rennosti ja huumorilla arvioiva joukkio? Ryppyotsaisten kasvissyöjien sijaan kannattaa ottaa mallia sipsikaljavegaaneista. Sitä odotellessa taidan käräyttää mikrossani vielä ainakin yhden vihiksen.
Heikki Ketoharju on SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen ja SKP:n Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja. Hän on ollut jo vuosia aktiivinen kommunisti: takana on yksi kausi SKP:n pääsihteerinä – Suomen nuorimpana puoluesihteerinä – ja lisäksi Kommunistisen nuorisoliiton johtotöitä muutaman vuoden ajan.
Heikki on myös ollut aktiivinen useissa kansalaisliikkeissä, kuten Suomen sosiaalifoorumin järjestelyissä ja TTIP-verkostossa. Poliittinen toiminta alkoi lapsuuden rauhanmarsseilla.