Suomalaiset veronmaksajat joutuvat maksamaan tuhat miljoonaa euroa muille Euroopan unionin maille. Syynä ovat Suomen metsäyhtiöiden suuret hakkuut, joiden seurauksena metsät ovat muuttuneet hiilinielujen sijasta päästölähteiksi. Arvion mukaan Suomessa elävistä kasveista ja eläimistä 2 667 lajia on uhanalaisia. Suurin osa näistä tarvitsee metsiä selviytyäkseen.
metsät
-
12.09.2024
-
15.08.2024Ympäristöministeriö on julkaissut hallituksen esityksen vanhojen metsien kriteereiksi lausuntoja varten. SKP:n ympäristöryhmä yhtyy ympäristöjärjestöjen kritiikkiin ja vaatii asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.
-
22.03.2023Pelkkään pääministerikysymykseen takertuminen typistää politiikan kahden suurimman puolueen peliksi, jossa vaihtoehtoja on vain kaksi. Demokratiaa voi jokainen juuri nyt vahvistaa äänestämällä parasta vaihtoehtoa rohkeasti ilman turhaa laskelmointia.
-
24.01.2023Suomessa eniten metsiä omistava ja hallinnoiva metsähallitus on merkittävässä asemassa strategian tavoitteiden toteuttamiseksi. Toistaiseksi metsähallitus on kuitenkin keskittynyt suojelun ja ennallistamisen sijasta hankkimaan mahdollisimman paljon rahaa laajoilla hakkuilla.