Runo Natalia

Suuret kirjailijat, runoilijat ja filosofit saattavat ajoittain esittää tuotannossaan sellaisia kuvauksia ja analyysejä, jotka ”osuvat” paitsi menneen ja oman aikansa ongelmiin myös tuleviin tapahtumiin. Niitä koskevat kuvaukset saattavat toistua yllättävän tarkkoina kokonaan uusissa ja alkuperäiselle lähtökohdalleen jopa aivan vastakkaisissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa tilanteissa.

Suurten ajattelijoiden ajatukset ikään kuin liukuvat historian kulussa poliittisten ja ideologisten raja-aitojen yli pysähtyen hetkeksi haukankatseisen linnun tavoin seuraamaan jotakin kulloinkin menossa olevaa tapahtumaa. Uusi hämmentynyt lukija tai lukijakunta saattaa äkkiä voimattomana huokaista, että hupsista, tämähän on juuri tätä päivää, jota me parhaillaan elämme.

Tällaisen ahaa-elämyksen koin kun tämän päivän Ukrainan sodan syntyhetkellä palautin mieleeni ja kaivoin runohyllystäni esiin runoilija Elvi Sinervon (1912-1986) vuonna 1944 Pilvet- kokoelmassa ilmestyneen runon Natalia. Runon historiallisesta lähtökohdasta voidaan sanoa, että kansainvälisesti 1930 luku merkitsi fasismin voimakasta etenemistä. Toinen maailmansota alkoi ”virallisesti” syyskuussa 1939 Saksan hyökättyä Puolaan. Eräänä tuon sodan seurauksena Ukraina oli ajoittain saksalaisten ja romanialaisten miehittämä vuosina 1941-43.

Runoilija Elvi Sinervo joutui Suomessa jatkosodan aikana monen muun rauhaa ja ystävyyttä kannattaneen kirjailijatoverin (mm. Arvo Turtiaisen ja Jarno Pennasen) tavoin vankilaan. Sinervo sai poliittisista syistä neljän vuoden kuritushuonetuomion vuonna 1941. Natalia–runo on kirjoitettu oletetulle ukrainalaiselle sellitoverille Hämeenlinnan naisvankilassa. Ukraina oli tuolloin saksalaisten miehittämä.

Seuratessamme tänä päivänä helmi-maaliskuussa 2022 Ukrainan kamalia tapahtumia miehityksen edetessä ja kuolleiden, haavoittuneiden ja pakolaisten määrän kasvaessa, Elvi Sinervon aikoinaan kirjoittama runo tuntuu täsmäosuvan meneillään olevaan tapahtumiseen. Natalia-runon ensimmäinen säkeistö kuluu:

Maa vieras on ja kylmä kevät sen./

Natalia,/

sua paleltaa./

Niin kaukana on ikäväsi maa./

Jo tuoksuu yössä aistit huumaten /

akaasia.

Kolmannessa säkeistössä viha täyttää Natalian mielen:

Vaan silmäis sinen viha tummentaa,/

Natalia,/

kun muistat taas:/

on vieras hävittänyt armaan maas./

Vain koirat raunioita samoaa./

Oi Ukraina!

Viidennessä eli viimeisessä säkeistössä ollaan yhä kaltereiden takana Suomessa aamun hitaasti sarastaessa. Samalla toivo paremmasta tulevasta ja jopa lopullisesta voitosta kohoaa esiin:

Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon./

Natalia,/

oi kuuletko: /

soi yössä rakentajain laulut jo./

He palaavat, ja silloin vapaa on /

taas Ukraina .

Natalia–runon on säveltänyt Kaj Chydenius vuonna 1970 ja sen on levyttänyt lauluyhtye Agit-Prop vuonna 1972. Elvi Sinervo ei ollut tyytyväinen kaikkiin hänen runoistaan tehtyihin sävellyksiin siksi että, kuten hän kirjoitti, niissä tehtiin hänestä ”pieni hento kärsimyksen marttyyri”. Natalia oli kuitenkin poikkeus. ”Nataliassa on minusta sellainen sävellys kuin runoon sopii, siinä on kaikki mennyt kohdalleen,” runoilija kirjoitti elokuussa 1977.

2.3.2022/ SR

Tässä kirjoituksessa on käytetty pääasiallisena lähteenä teosta Elvi Sinervo , Runot 1931-56 kirjan lopussa olevine ”Runoista ja runoilijasta” kertovine liitetietoineen (Love Kustannus Oy Helsinki 1977).