Home >> Blogit >> Pauli Schadrin >> Työväen ja nuorten puolue

Työväen ja nuorten puolue

20.07.2013 - 19:38
(updated: 02.06.2016 - 15:08)

Skp:n uudistuminen on alkanut. Johto on merkittävästi nuorentunut ja vaihtunut. Uudet tuulet puhaltavat virtaa toimintaan.

Valinnoissa on huomioitu alueellisuus ja piirien esitykset joiden perusteella tehtäviä jakautui tasapuolisesti ympäri maata.

Ehkä merkittävä muutos on myös se, että ammattiyhdistysliike on mukana puolueen ylimmässä johdossa eikä näin ollen juuria työväenliikkeessä ole unohdettu. Kommunistinen liike on saanut alkunsa juuri työväenaatteesta.

Valinnat sattuivat siitäkin syystä sopivaan aikaan, kun entiset työväenpuolueet istuvat porvarihallituksessa ja myyvät valtion omaisuutta niin kunnissa kuin valtion taholla. Kuin ihmeen kaupalla samaan aikaan porvari hyökkää työväestöä vastaan kaikin mahdollisin keinoin.

Palvelut kunnissa ollaan ajamassa alas ja ulkoiset kalliit palvelut tulevat tilalle. Pienistä kunnista ollaan tekemässä syrjäkyliä. joista on matkustettava isoihin asutuskeskuksiin palveluja saadakseen.

Kuntasektorilta ollaan vähentämässä pitkällä tähtäimellä kymmeniä tuhansia naisvaltaisia työpaikkoja ja väitetään ettei palvelut heikkene.

Ilahduttavin piirre tässä päivässä on se kun ihmiset alkavat jo tosissaan miettiä nykyisen markkinatalouden raadollisuutta ja sitä, kuinka ihmisestä on tehty tuotantoväline jota järjestelmä voi riistää mielin määrin keinoja kaihtamatta.

SKP on aina vastustanut valtion omaisuuden yksityistämistä se tuntuu yhtä hyvältä kuin laskisi talvella housuihinsa ja vähän ajan päästä huomaakin ettei se lämmittänyt kuin sen hetken.

Viime laman valtionyhtiöiden myyntituloilla piti maksaa valtion velkaa, mutta näin ei kuitenkaan käynyt ja nyt se sitten näkyy kun ei ole tuloja niistä yhtiöistä ja velat on maksettava. Siitä on seurannut työväestöön kohdistuva ajojahti, jossa verotuksen painopiste on siirtynyt palkkatyöhön ja elinkustannuksiin. Yritykset ja niiden omistajat eivät enää osallistu oikeudenmukaisesti aiheuttamiensa kulujen maksumieheksi edes verojen muodossa.

Onneksi moni palkkatyötä tekevä ja pientä työeläkettä saava eläkeläinen on asian oivaltanut, kunhan vielä muistaisivat vaaleissa antaa äänensä moista peliä vastustaville eikä suurten lupausten jakajille. Työttömiä tuskin tarvitsee tässä yhteydessä mainita sillä he näkevät hallituksen toimet työvoimaviranomaisten pakeilla.

TE- keskuksista on tullut yrityspalvelijoita joiden ainoa tehtävä on suunnitella yrityksille ja yrittäjille ilmaista työvoimaa ja tämä uudistus on tämän hallituksen todellinen floppi. Täysin käsittämätöntä, että työtön ei saa enää henkilökohtaista palvelua työvoimaviranomaisilta ja samaan aikaan lopetettiin joukkoilmoitusten vastaanotto siellä.

Työtön on ahdistettu koiran asemaan ja vielä entisen SAK:n puheenjohtajan toimesta. Ihalaisen pitää siirtyä takaisin eläkeläiseksi, jos on noin ulkona tämän päivän työelämästä!!!

Nuorissa on tulevaisuus sanotaan eli onko siis niin , että tulevaisuudessa vain osalle nuorista on töitä ja neljännes syrjäytyy.

Kommunistinen nuorisoliitto moista menoa vastustaa tosissaan ja siitä olen itsekin tyytyväinen. Näin pitääkin olla, nuorten on itse otettava ohjat omiin käsiin.
SKP:ssä näin tapahtuukin ja mikäs sen mukavampaa kuin olla tukemassa nuoria, jotka haluavat itse vaikuttaa tulevaisuuteen eivätkä jätä tulevaisuuttaan markkinoiden armoille.

Nuorille on muutenkin tärkeää päästä osallistumaan ja oppiin, ettei mikään etu yhteiskunnassa tai työelämässä ole tullut ilman merkittävää ay-liikkeen ja silloisten työväenpuolueiden roolia.

Asioista täytyy alkaa keskustella ja kertoa niitä vaihtoehtoja, joita meillä kommunisteilla on tarjota nykyisen menon lopettamiseksi. Tärkein vaihtoehto on pankki- ja vakuutussektorin kansallistaminen.

Jo nyt me maksamme erilaisten taloussektorien aikaansaamaa maailmanlaajuista finanssikriisiä. Päätä maksumiehen osalle ei näy ellemme yhdessä kansallisesti päätä suomalaisen pankki ja vakuutustoiminnan kansallistamisesta niin ettei niillä yksinkertaisesti voi keinotella.

Tekijä

Kirjoittajan blogipostaukset