Home >> Blogit >> Pasi Tervo >> Aseidenriisunta kannattaa

Aseidenriisunta kannattaa

16.03.2015 - 12:05
(updated: 02.06.2016 - 15:08)
  • Pasi Tervo
Pasi Tervo / kuva SKP arkisto

 

Sotaa käydään monenlaisin asein. Salakavalampia niistä ovat mm maamiinat ja biologiset aseet. Biologisten aseiden kieltosopimuksesta julistamisesta tulee 26.3. kuluneeksi 40 vuotta. Silti niitäkin edelleen käytetään. Sota ei tunne sääntöjä ja sopimuksia, ne on tehty vain rikottaviksi. Kieltosopimuksen ulkopuolella on mm. Andorra ja Israel. Kansainvälisen yhteisön tulisi ponnekkaammin ryhtyä toimimaan aseidenriisunnan puolesta.

Sodat maksavat. USA sotii, vaikka on tähtitieteellisissä veloissa. Samaan aikaan USA:n omat köyhät kärsivät velkaisina ja asunnottomina ruokajonoissa. Sodilla tuhotaan luonnonvaroja, kuten öljyä. Mittavat määrät polttoaineita menee sotalaivojen, -lentokoneiden, -ajoneuvojen ja muiden härveleiden pyörittämiseen. Tämäkään ei tue kestävää kehitystä, jossa kunnioittaisimme luonnonvarojemme riittävyyttä.

Ilman sotaa meillä ei olisi sotapakolaisia. Kaikki he, jotka esimerkiksi Suomessa meluavat vähäisten kiintiösotapakolaisten ottamista vastaan, tulisivat liittyä SKP:hen,  jotta voisimme ajaa yhdessä rauhan vaatimusta, joka lopettaisi samalla sotien sivutuotteet eli pakolaiset. Tuomitsemme jyrkästi sodankäynnin. Olemme velvollisia ottamaan sotapakolaisia niin kauan kuin olemme mukana eri sotilasoperaatioissa. Ja vielä sen jälkeenkin, osoittaaksemme solidaarisuuden hädänalaisille, kuten itsekin saimme viime maailmansodassa.  Sodat tuottavat kuoleman lisäksi vammautuneita, niin siviileissä kuin sotilaissa. Inhimillinen kärsimys pakolaisleireillä ilman ruokaa ja juomaa kulkutautien jyllätessä jättää ikuiset arvet muistoihin. Esimerkiksi isoisäni näki kuolemaansa asti painajaisunia sodasta, kun haavoittui vakavasti sodassa. Mitä maksavat nämä veteraanien kuntouttamiset, sairaanhoidot, avustamiset pakolaisleireille sekä sotapakolaisten massavirrat. Kaiken kaikkiaan sodista aiheutuvilla kustannuksilla olisimme voineet poistaa samalla summalla koko maailmasta esim. nälänhädän ja tuottaa terveyspalvelut kaikille.

Irvokkainta on se, että sotien menestyksellisempään tuottamiseen on perustettu mm NATO. Siinä kootaan innokkaita jäseniä mukaan, jotta onnistumisprosentti sotilasoperaatioille olisi suurempi.

Suomea ollaan hivuttamassa koko ajan lähemmäksi sotilasliitto NATOA. Islannin ilmatilan valvonta oli  yksi esimerkki siitä. SKP tuomitsee jyrkästi kaikenlaisen yhteistyön sotilasliiton kanssa ja nykyisistä kumppanuussopimuksista tulisi välittömästi erota. Meitä ei uskoakseni uhkaa mikään. Jyrki Häkämies hoki aikoinaan käydessään USA:n kiertueella, että Suomen suurin turvallisuusuhka on Venäjä, Venäjä, Venäjä. Sotia käydään usein myös luonnonvarojen hallitsemiseksi. Meillä ei ole öljyä eikä maakaasua. Muita luonnonvaroja olemme lahjoittaneet ja myyneet niitä ulkomaalaisille sijoittajille. Venäjän intressi siis ainakin luonnonvarojen hallitsemiseksi on poissuljettu ajatus.

Tekijä

Kirjoittajan blogipostaukset