Suomalainen media arvostelee kärkkäästi muita maita demokratian puutteista. Vähemmän puhutaan siitä, miten heikoissa kantimissa demokraattiset periaatteet Suomessa lopultakin ovat.
Demokratia on enemmistön päätäntävaltaa yhteisistä asioista. Samalla siihen sisältyy usko, että enemmistö osaa tehdä itselleen parhaita päätöksiä esillä olleista vaihtoehdoista.
Mutta jos kaikkia vaihtoehtoja tai niitten sisältöä ei päättäjille ole saatavilla, eivät demokratian edellytykset toteudu, koska silloin päättäjät eivät voi kaikkia vaihtoehtoja edes harkita. Lähes samaa merkitsevät tilanteet, joissa vaihtoehtoja on paljon, mutta päättäjien tulee ensin osata hakea ne jostain, vaikkapa netistä, (esim. YLE:n ehdokasgalleria), tai vaihtoehtoja on niin paljon, etteivät päättäjät ehdi tai paremminkin viitsi kaikkien vertailua suorittaa tai hakea esiin.
Vielä pahemmin vaihtoehtojen harkinta kaventuu ja estyy, jos vaihtoehdot tuodaan esille pääosin tai lähes yksinomaan kaupallisesti. Eli jos esimerkiksi vaaleissa puolueella ei ole varoja ostaa kallista televisio- lehti- tai sosiaalisen median mainontaa, eivät puolueen ehdokkaat tällöin ole mukanakaan äänestäjien suorittaessa valintaansa. Demokratian keskeinen edellytys näin puuttuu, kun valinta käytännössä tapahtuu vain osasta ehdokkaita, joilla on ollut rahaa mainostaa itseään. Demokratian keskeinen edellytys on kaupallistamalla ja yksityistämällä tällöin poistettu tai typistetty olemattomiin. Koska ihmiset eivät juurikaan hakeudu tarkastelemaan vaaliehdokkaita harvalukuisilla julkisilla vaalitaulupaikoilla tai vasta äänestyskopissa pienellä präntillä kopin seinässä olevasta yhteislistasta, jossa ovat pelkät nimet ja numerot, eivät nämä kaikki vaihtoehdot esiintuomaan tarkoitetut
viralliset esiintuonnit riitä. Ne eivät palauta demokratian toimivuuden keskeistä edellytystä eli kaikkien ehdokkaitten esittelyä päätöksentekijöitten käyttämissä oikeissa harkintatilanteissa, vaan tämä virallinen esittely jää paremminkin eleeksi ja näennäiseksi touhuiluksi, jota sitäkin vuosi vuodelta kustannussyitten varjolla on supistettu. Vaalitauluihinkin ehdokasesitteitten laittaminen on niin kallista, että kaikilla ehdokkailla ei ole siihenkään varoja.
Suomen vaaleissa tapahtuu juuri näin. Isot vallassa olevat puolueet pääsevät televisioon ilmaiseksikin esittelemään tavoitteitaan, mutta pienemmät eivät. Isot voivat verovaroista saamillaan tukirahoilla lisäksi ostaa näistä medioista toimivaa lisänäkyvyyttä, joka iskee katsojan ja lukijan silmille, joka nurkan takaa.
Nämä valtapuolueitten televisioväittelyt avautuvat kaikille katsojille suoraan silmille televisiosta parhaaseen katseluaikaan. Katsojan ei tarvitse erikseen etsiä näitten puolueitten tavoitteita. Kun vallassa olevat eduskuntapuolueet vielä jakavat verovaroista puolue- ja vaalitukea vain itselleen, ei eduskunnan ulkopuolisille, ei uusilla eduskuntaan yrittävillä voimilla ole läheskään samoja demokratian edellytyksiä vaaleissa saada vaihtoehtonsa äänestäjien näkyville.
Vallassa olijat rahalla, ja osin vielä verorahalla ikään kuin säätiöivät valtansa. Ei ihme, että vallassaolijat voivat ilkkuen jo etukäteen pyrkiä estämään ja vakuuttamaan äänestäjiä, että uusien yrittäjien saamat äänet menisivät kuitenkin hukkaan, ei niitä kannata äänestää, kun niillä ei ole varaa käydä kaupallista isoa vaalikamppailuakaan.
Kuka sen sijaan osaa varta vasten internetistä etsiä ja tulostaa juuri pienpuolueen tai eduskunnan ulkopuolisen puolueen ehdokkaan tai tämän tavoitteet ja tehdä saman myös muitten puolueitten osalta vertailua suorittaakseen. Kaikilla ei edes ole tarvittavia välineitä tällaiseen etsimiseen tai taitoa sen tekemiseen.
Yksityistäminen ja kaupallistaminen supistaa muillakin tavoin kuin vain vaalikamppailuissa, merkittävästi demokratian edellytyksiä. Esimerkkejä tästä niin
kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla ovat julkisen vallan tekemät ns. yksityisoikeudelliset sopimukset. Julkisen vallan tekemien sopimusten voimassa ollessa niiden sisällöstä ei saisi demokraattisesti valittu uusi hallituskaan päättää toisin, jos pidetään yksisilmäisesti kiinni periaatteesta, että sopimusten tulee sitoa. Jos sopimus on pitkäaikainen, niin demokratia on siltä osin sivuutettu pitkäksi aikaa. Tekemällä sopimuksia vanha hallinto voi demokratiaa polkien estää demokratiaa toteutumasta.
Tästä juuri on kyse esimerkiksi Kreikan kohtuuttomien lainaehtojen muuttamisessa. Uusi hallitus on muka sidottu edellisen tekemiin sopimuksiin ja yksityistämisiin, vaikka kansa on nimenomaan halunnut nyt valtaan sellaisen hallituksen, joka ei sellaisia sopimuksia olisi tehnyt.
Demokraattiset vaalit ovat muuttuneet Suomessa tynkädemokratiaksi, kun demokratian keskeinen edellytys, vaihtoehtojen esilletuonti ennen päätöksentekoa, on yksityistämällä ja kaupallistamalla rajattu todellisuudessa vain harvojen valtapuolueitten käsiin. Pienpuolueet eivät saa tavoitteitaan ja ehdokkaitaan äänestäjien näkyviin. Suomen poliittinen eliitti jatkaa niskoitteluaan eikä halua korjata Euroopan Neuvoston korruption vastaisen toimielimen CRECO:n viime eduskuntavaaliemme yhteydessä antamia moitteita demokratian edellytysten puuttumisesta.
