Ämärin ärhentelijät

Suomi on EU:n jäsenenä Stubbin kokoomushallituksen johdolla käytännössä viety mukaan uusmuotoiseen kauppa- ja propagandasotaan Venäjää vastaan ja EU:n kautta rahoittajaksi Ukrainan länsimielisen hallituksen sotaponnisteluille omassa sisällissodassaan, jota Ukrainan johto pitää pääosin Venäjän käymänä sotana Ukrainan hallitusta vastaan. Suomen hallitus- ja muut eduskuntapuolueet ovat luovuttaneet merkittävän osan puolustuspoliittista itsenäisyyttämme hyväksymällä viime syyskuussa Nato:n kanssa ns. isäntämaasopimuksen, jossa Suomi pyydettyään ensin apua Nato:lta sallisi sen sotavoimien käyttää Suomen lentokenttiä, satamia ja maaperää ynnä ilmatilaa sotilaallisen apunsa toteutukseen, mitä se sitten olisikaan ja ketä vastaan tuo apu suuremman operaation osana toimisikaan. Ja kuka sitä sotilaallista apua voisikaan Suomen puolesta pyytää, siinäpä kysymys, ainakin käytännön tasolla muodollisuudet unohtaen ja ulkopuolisten silmissä?

Vaikka EU-jäsenvaltioilla on oikeus itsenäiseen ulkopolitiikkaan, on vaikeaa objektiivisesti nähdä, että Suomen hallitus, urheasta ulkoministeristään huolimatta, olisi enää Ukrainan kriisiin ja Venäjään liittyen harjoittanut johdonmukaista omaa ulkopolitiikkaansa, vaan se on vajonnut sananhelinän saattelemana alistumaan EU:n johtajien sanelemaan Venäjän vastaiseen offensiiviin.

Neuvostoliiton hajottua on Suomea pitkäjänteisesti pyritty kokoomuksen ja osin demareitten toimin viemään pois hyvästä naapuruudesta ja puolueettomuusasemasta kohti kiinteäksi ja tahdottomaksi osaksi USA:n johtaman lännen poliittista, kauppapoliittista ja sotilaspoliittista leiriä. Tämä Suomen aseman ja ulkopolitiikan muutos on tapahtunut pala palalta kuluneen runsaan 20 vuoden aikana.

Kun nyt Suomen sotilaskoneita on amerikkalaiskenraalin suullisella ”aseveljelle” osoitetulla pyynnöllä houkuteltu osallistumaan USA:n hävittäjäyksikön Viron Ämärin lentotukikohdassa Viron vähäisten asevoimien kanssa pitämään harjoitukseen, on pyyntö ja sen saama julkisuus osa tätä Suomen aseman muuttamista ja sitomista lännen sotilasleiriin, oli Suomi sitten muodollisesti Nato:n jäsen tai ei. Pyynnöllä on pyritty tekemään tällaisesta aseidenkalisteluyhteistyöstä jokapäiväisen arkista ns. käytännön miesten välistä yhteistyötä, joka ei tarvitse mitään poliittisia lupia tai päätöksiä.

Näin sanottua Suomen isäntämaasopimuksen soveltamista käytännön tasolla yritetään johtavan Nato-maan eli USA:n toimesta muokata sellaiseksi, että Suomen alueen, lentokenttien jne. käyttö voisi Nato:n hyväksi tapahtua nopeasti ja mutkattomasti tapahtua maitten sotilaitten välisellä viestinnällä ilman mitään poliittisia lupia tai päätöksiä. Kun se onnistuisi ensin yhden ja sitten toisen kerran, voitaisiin sen jälkeen kansalaisten rauhoittamiseksi vedota propagandasumutuksessa siihen, että näin on ennenkin tehty, sehän on käytäntöä, ei tässä mikään ole muuttunut, mehän vain harjoittelemme, että osaamme käyttää kalliisti lännestä ostettua sotilaallista kalustoa. Nyt tätä rutiinitemppua yritettiin jo ennen kuin muste oli edes ehtinyt kuivua sanotun isäntämaasopimuksen hyväksymisestä.  Harjoitteluahan kaikki sotilaallinen toiminta on ennen kuin sota julistetaan tai vihollisen tappamisen yritys todella alkaa. Mutta ketä vastaan harjoitellaan.

Venäjän lahkeissa ärisevien Baltian maitten Venäjän vastaisen suunsoiton jatkuminen tukeutuu kuvitelmaan, että Nato ja USA takaisivat niiden sotilaallisen koskemattomuuden. Se on toistaiseksi vaikeaa ja jopa epäuskottavaa ja sen toteuttaminen vaatisi melko todennäköisesti Suomen ja Ruotsin lentokenttien, satamien ja maaperän sekä ilmatilan käyttämistä.

Lännen saartorenkaan rakentaminen Venäjää vastaan on pohjoisessa vielä puolitiessä ja siksi Suomea yritetään saada vakaasti mukaan tähän renkaaseen. 

2. maailmansodassa Saksa tarvitsi hyökkäykseensä itään useita sillanpääasemia, pelkkä Ukrainan sillanpää ei silloinkaan maasodassa riittänyt, käytettiin myös pohjoista ja eteläistä sen lisäksi. Nyt pohjoisen ulottuvuuden merkitys arktisten alueitten öljynkin vuoksi on kasvamassa entisestään.

Lännen kauppasodan ja sotilasleirin johdosta Suomelta kaivataan paitsi veronmaksajien rahoja lännen sotakaluston ja sotavoimien valtaviin kustannuksiin

ja suomalaisia yrityksiä pois kilpailemasta vapaakaupan markkinoilta, myös laajempaa kansalaistensa mielipidemuokkausta ja osallistumista Venäjän vastaiseen informaatiosotaan, jottei se jäisi vain Helsingin Sanomien, joka ei koskaan ole lakannut käymästä 2. maailmansotaa itäistä naapuria vastaan, päivittäisten hyökkäilyjen varaan.

Suomen osallistumisen Ämyrin” harjoituksiin”, oikeammin sodan valmisteluihin, tiimoilta jää myös nähtäväksi onko Suomen puolustusvoimien poliittisessa johdossa vain seurustelu-upseereita vai pystytäänkö asiassa huolehtimaan maan pidemmän tähtäimen ulkopoliittisista ja taloudellisista eduista, kun Suomea ei kuitenkaan voida siirtää Venäjän naapuruudesta minnekään.

Tulevissa eduskuntavaaleissa on myös kysymys Suomen kansainvälisen aseman ja ulkopolitiikan linjasta eli annetaanko sen nykyisten eduskuntapuolueitten linjan mukaan vajota EU:n nöyräksi vasallivaltioksi, joka vie omilta kansalaisiltaan vaikka viimeisenkin sentin, lähettääkseen sen EU:n pankki- ja muitten kriisien hoitamiseksi kansainvälisille kapitalisteille ja pelimiehille, vai muutetaanko suuntaa täällä asuvien ihmisten asioitten paremmaksi hoitamiseksi ja uhkaavan suursodan torjumiseksi.