Ympäristö ja ihmiset vaativat rauhaa ja turvallisuutta

SKP:n edustajakokous 2025
Rauhanasiakirja

YMPÄRISTÖ JA IHMISET VAATIVAT RAUHAA JA TURVALLISUUTTA

Rauhaa ei saada sotimalla eikä sotaan varustautumalla. Rauha perustuu ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, ristiriitojen ratkaisemiseen väkivallattomin poliittisin keinoin sekä yhteistyöhön ja luottamukseen nojaavan yhteisen turvallisuuden rakentamiseen.

Rauha ei ole vain sitä, että sotaa ei ole. Rauha ja turvallisuus merkitsevät oikeudenmukaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa jokaisen perustoimeentulo, asuminen, koulutus ja terveydenhoito on taattu ja jossa ihmiset voivat vaikuttaa itseään ja koko yhteiskuntaa koskeviin päätöksiin. Tällaisessa yhteiskunnassa naapureihin kohdistuvan vihanpidon, sotavalmistelujen ja sotimisen ilmapiiri ei menesty. Rauhaa rakentava yhteiskunta ei tuhlaa voimavaroja asevarusteluun eikä anna tukea imperialistiselle kilpailulle, jossa maailmaa, luonnonvaroja, työläisten työn tuloksia ja tieteen saavutuksia jaetaan rikkaan vähemmistön ja suurten yhtiöiden hyväksi.

MAAPALLO JA IHMISET EIVÄT SELVIÄ ILMAN RAUHAA

Tilanteesta

Maailmalla on menossa useita vakavia sotia ja konflikteja valtioiden välillä ja valtioiden sisällä. Uppsalan yliopiston konfliktitietokannan mukaan vuonna 2023 sodissa ja konflikteissa kuolleita oli 154 626 henkeä ja Sudanin sisällissodan vuoksi noin 14 miljoonaa henkilöä on joutunut pakenemaan kodistaan. Gazassa on kuollut kymmeniä tuhansia ja miljoonat palestiinalaiset elävät maanpaossa. Ukrainan sodassa kuolleiden ja haavoittuneiden määrä lasketaan sadoissa tuhansissa.

Sodat aiheuttavat tuhoa, kuolemaa ja pakolaisuutta. Massiivisia tuhoja aiheuttavan ydinsodankin uhka on kasvanut. Usko mahdollisuuksiin edistää aseiden voimalla poliittisia tavoitteita ja ratkoa kansainvälisiä ristiriitoja sodan keinoin on voimistunut maailmassa vaarallisella tavalla.

Tilannetta kärjistää USA:n talouden kriisiytyminen ja pyrkimys säilyttää johtava asemansa sotilaallisella voimalla. Kylmän sodan aikainen maailmanjärjestelmä ja sitä seurannut yksinapainen järjestys on murtumassa Kiinan ja BRICS-yhteistyön haastaessa Yhdysvaltojen ylivallan.

Kärjistyvä ympäristökriisi (ilmastonmuutos, luontokato, saastuminen) aiheuttaa joidenkin alueiden muuttumista asuinkelvottomaksi, toisten alueiden joutumista veden alle ja synnyttää ruokapulaa, epätoivoa, näköalattomuutta ja pakolaisuutta.

Ympäristökriisin ratkaiseminen edellyttää nopeita, radikaaleja ja koko maapalloa koskevia yhteisesti sovittavia toimenpiteitä. Näiden toteuttamiseksi tarvitaan valtioiden yhteistyötä sotien ja jyrkkien vastakkainasettelujen sijaan. Asevarusteluun käytettiin maailmassa vuonna 2024 noin 2 400 miljardia euroa. Näillä varoilla voitaisiin toteuttaa YK:n globaalien kehityksen ohjelmien keskeiset tavoitteet.

Yhteistyön välttämättömyydestä huolimatta sotiminen ja sotaan valmistautuminen kuitenkin jatkuu. Sodalla uhkaamalla ja sotimalla suurpääoman ohjailemat isot valtiot ja kansainväliset suuryhtiöt valtaavat hallintaansa luonnonvaroja, jakavat markkinoita ja hakevat itselleen lisää määräysvaltaa muiden maiden ja maailman asioihin. Asevarustelu ja muu sotaan varustautuminen kuluttaa rajallisia luonnonvaroja, synnyttää kasvihuonekaasupäästöjä ja pilaa ympäristöä. Varsinainen sotiminen puolestaan on suorastaan ympäristökatastrofi.

Mitä on tehtävä

Ympäristökriisin hillitsemiseksi ja yhteiskuntien rauhanomaisen kehityksen mahdollistamiseksi tarvitaan rauhaa ja asiallisia yhteistyösuhteita valtioiden välillä. Yhteistyöhön on pystyttävä, vaikka joidenkin valtioiden hallintoa ja tapaa hoitaa omia asioitaan inhottaisiinkin. Ympäristökriisin hillitsemiseksi tehtävä yhteistyö on omiaan lieventämään jännitystä ja vastakkainasettelua ja siten vähentämään asevarustelua.

Suurpääoman ja oligarkkien omien itsekkäiden pyrkimystensä toteuttamiseksi ohjailemia poliitikkoja ja valtioita ei saada yhteistyöhön kauniisti pyytämällä eikä asiallisesti perustelemalla. Tarvitaan maailman kansalaisten laajaa painostusta tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi. Siksi on lisättävä tietoa ja tietoisuutta ympäristökriisistä ja tuettava ja voimistettava rauhanliikkeitä ja parannettava niiden yhteistyötä. Rauhaprosesseja ja eri tahojen yhteistyötä ohjaamaan ja sovittavien toimenpiteiden valvontaa suorittamaan tarvitaan nykyistä vahvempaa ja arvovaltaisempaa YK:ta. Tarvitaan myös rakenteellisia muutoksia, joilla rajoitetaan aseteollisuuden ja muiden suuryhtiöiden valtaa, turvataan ihmisten ja kansojen perusoikeuksia, muutetaan kansainvälistä järjestelmää oikeudenmukaisemmaksi ja puretaan sotilasliittoja.

EUROOPASTA RAUHAN JA VAKAUDEN MAANOSA

Eurooppa muuttui suuresti 1990-luvun alussa tapahtuneen Neuvostoliiton hajoamisen ja itäisen Euroopan valtioiden kapitalismiin siirtymisen myötä. Siirtymisiin liittyi pääomien rosvouksen lisäksi avointa sotimistakin. Jugoslavian hajottamissotien seurauksena Naton joukot ovat vieläkin entisen Jugoslavian Kosovossa.

Neuvostoliiton ja Varsovan sotilasliiton lakattua USA:n johtama Nato laajeni nopeasti itään päin vastoin lännen johtajien antamaa suullista lupausta olla laajentamatta Natoa. Viimeisimpinä mukaan on otettu entisestä Jugoslaviasta irtautuneet Kroatia (vuonna 2009), Montenegro (2017) ja Pohjois-Makedonia (2020). Ukrainalle ja Georgialle luvattiin toistaiseksi toteutumaton Naton jäsenyys vuoden 2008 huippukokouksessa ja Ukrainan Javoriviin perustettiin Naton suuri koulutuskeskus jo vuonna 2007. Sittemmin Suomi liittyi Natoon vuonna 2023 ja Ruotsi vuonna 2024.

Läntisten suurvaltojen - Yhdysvaltojen, Naton ja EU:n - ja toisaalta Venäjän intressit törmäsivät Ukrainassa. Monien taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien sekä venäjänkielisten asemaan, oligarkkien valtaan ja korruptioon liittyvien ongelmien vaivaaman maan poliittiset ristiriidat kärjistyivät väkivaltaisiksi mielenosoituksiksi, vallanpitäjien vaihtamisiin ja sotaan itäisessä Ukrainassa. Länsi tuki Ukrainan liittymistä EU:n ja Naton jäseneksi.

Vuonna 2014 Ukrainassa toteutetun vallankaappauksen jälkeen valtion itäiset alueet (Donetsk ja Luhansk) julistautuivat itsenäisiksi kansantasavalloiksi. Ukraina kävi sotaa näitä vastaan vuoden 2022 Venäjän hyökkäykseen asti.

Vuoden 2021 lopulla Venäjä ehdotti neuvotteluja kaikkien Euroopan valtioiden yhtäläisen turvallisuuden takaavista ei-sotilaallisista järjestelyistä, mutta länsi vastasi tavalla, joka sulki neuvottelutien. Valtioiden tasa-arvoa, pidättymistä voimankäytöstä, rajojen kunnioittamista ja ristiriitojen rauhanomaista ratkomista korostanut Venäjän johto syyllistyi itse niiden rikkomiseen laajamittaisella hyökkäyksellä Ukrainaan vuonna 2022. Itsenäiseksi julistautuneet neljä itäisen Ukrainan aluetta liitettiin osaksi Venäjän federaatiota, johon Krim oli liitetty jo vuonna 2014.

Naton laajentumisen ohella Euroopassa on merkittävää USA:n otteen tiukentuminen. Ennestään Euroopassa olleiden USA:n tukikohtien joukkoon on tullut Pohjoismaihin perustettavat 45 uutta USA:n sotilastukikohtaa. Tämä nostaa Euroopan maissa olevien USA:n sotilastukikohtien määrän yli kolmeensataan (tarkalleen 322).

Arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämisen helpottumisen merkitys USA:n strategiassa näkyy tukikohtien määrässä. Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa tulee olemaan yhteensä 42 USA:n sotilastukikohtaa, asevarastoa ja muuta sotilaallista aluetta. Suuressa Puolassa on vain seitsemän tukikohtaa ja Espanjassa 4. Ranskassa niitä ei ole yhtään eikä tietenkään puolueettomissa Irlannissa ja Itävallassakaan.

Mitä on tehtävä

Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 50 vuotta Helsingissä järjestetystä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksesta (ETYK). Silloin oli mahdollista sopia yhteisesti merkittävistä jännitystä lievittävistä, turvallisuutta parantavista ja yhteistyötä lisäävistä toimista. Oli virhe, että kylmän sodan päättyessä ei sovittu Ety-prosessia jatkavasta yhteisestä eurooppalaisesta turvallisuusjärjestelystä, vaan alistuttiin USA:n pyrkimykseen laajentaa etupiiriään Naton ja sotilaallisen vastakkainasettelun avulla.

Vaikka tilanne Euroopassa ja maailmalla on nyt aivan toinen, vastaaviin vakaviin neuvotteluihin on pyrittävä nytkin. Aluksi on saatava aikaan tulitauko Ukrainaan ja neuvoteltava kummallekin osapuolelle kelpaava rauhansopimus.

Kun aseet ovat hiljentyneet, on käynnistettävä neuvottelut sellaisen koko Eurooppaa koskevan turvallisuusjärjestelmän aikaansaamiseksi, joka mahdollistaa tarpeellisen yhteistyön ja estää sotilaallisen voiman käytön tulevaisuudessa.

VIIMEINKIN RAUHA LÄHI-ITÄÄN

Tilanteesta

Osmanien valtakunnan ja sitä seuranneen imperialististen valtioiden miehityksen jäljiltä Lähi-itä on ollut pitkään levotonta aluetta. Tälläkin hetkellä alueella on vuosikymmeniä kestäneitä edelleen ratkaisematta olevia ja ajoittain aseellisiksi leimahtavia ristiriitoja. Tällaisia ovat erityisesti usean valtion alueella asuvien kurdien tilanne sekä Israelin palestiinalaisiin kohdistama vaino.

Merkittävä epävakauden aiheuttaja alueella on USA:n tuella aggressiiviseksi sotilasmahdiksi kasvanut Israel. Israelin toimintaan ei ole puututtu, vaikka YK:n kansainvälinen tuomioistuin on useampaan kertaan todennut sen palestiinalaisiin kohdistamat toimet laittomiksi. Palestiinalaisten oikeuksien vuosikymmeniä jatkunut polkeminen ja laajeneva miehitys ovat luoneet maaperää Hamasin siviilihallinnosta erillisen sotilaallisen siiven tarttumiselle väkivaltaan ja vuoden 2023 lokakuun terrori-iskuihin. Vaikutusvaltaisten USA:n ja EU:n puuttumattomuus on jatkunut syksystä 2023 alkaneen Gazan väestöön kohdistuvan kansanmurhaksi todetun massiivisen ja jatkuvan tuhoamisen aikanakin.

Israel pitää myöskin oikeutenaan puuttua naapurimaiden ja vähän kauempanakin olevien maiden asioihin ja toteuttaa muun muassa pommituksia ja murhatekoja niiden alueella.

Israelin laajamittainen hyökkäys Iraniin kesäkuussa 2025 laajentaa Lähi-idän konfliktia entistä vaarallisemmaksi. Pommittamalla Iranin ydinlaitoksia, sotilastukikohtia ja siviilikohteita Israel syyllistyy taas uusiin sotarikoksiin.

Ulkoministeri Valtonen on kiirehtinyt taas tukemaan Israelia ja perustellut sen hyökkäystä itsepuolustuksella Iranin ydinaseuhkaa vastaan. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ei ole kuitenkaan todennut Iranin valmistelevan ydinasetta, vaikka sen rikastetun uraanin varastot ovat kasvaneet. Käynnissä ovat olleet Iranin ja Yhdysvaltojen neuvottelut Iranin ydinenergiaohjelmasta, mutta nyt nekin uhkaavat katketa. Ydinaseita alueella on nimenomaan Israelilla, joka ei ole suostunut allekirjoittamaan ydinsulkusopimusta.

On häpeällistä, että Israel saa toistuvasti tehdä rikoksia, joita Suomen hallitus ja EU eivät hyväksyisi minkään muun valtion tekeminä. Iraniin on jo kohdistettu pakotteita. Nyt tarvitaan pakotteita myös Israelin hyökkäysten ja palestiinalaisten kansanmurhan pysäyttämiseksi. Suomen hallituksen on tuomittava Israelin hyökkäys ja vaadittava kaikkia osapuolia välttämään uusia kostonkierteitä.

Puuttumattomuus ja vähintäänkin hiljainen tuki Israelille näkyy monilla muillakin tavoilla. Israelin sallitaan olla esimerkiksi edelleen mukana urheilussa kaikilla tasoilla. Euroopassakin Israel on mukana euroopanmestaruuskilpailuissa ja euroviisuissa, vaikka se ei edes maantieteellisesti kuulu Eurooppaan.

Mitä on tehtävä

Samalla tavalla kuin Euroopassa, myös Lähi-idässä on pyrittävä kaikki alueen maat ja kansat (myös kurdit ja palestiinalaiset) kattavaan sopimukseen turvallisuudesta ja yhteisyöstä. Kestävään sopimukseen pääseminen edellyttää valtioiden pääsemistä irti USA:n sekaantumisesta alueen asioihin ja irti öljy-yhtiöiden ja muiden kansainvälisten suuryhtiöiden määräysvallasta.

Alueella maiden välillä ja maiden sisällä käynnissä oleva aseellinen sotiminen on saatava loppumaan. Siihen tarvitaan laajaa kansainvälistä painostusta, jossa Suomenkin on oltava mukana.

Suomen on 

• tunnustettava Palestiinan valtio
• lopetettava kaikki kaupankäynti ja sotilaallinen yhteistyö Israelin kanssa niin kauan kun Israel jatkaa miehitystä ja sotarikoksia
• tuettava kansainvälisen tuomioistuimen Israel-tuomioiden täytäntöönpanemista
• tuettava YK:n ja muiden järjestöjen humanitaarista apua.

RAUHA MUUALLEKIN MAAILMAAN

Euroopan ja Lähi-idän lisäksi valtioiden välisiä ja valtioiden sisäisiä sotia käydään Afrikassa ja muuallakin maapallolla. Myös nämä sodat on saatava loppumaan käymällä neuvotteluja ja sopimalla kaikille osapuolille hyväksyttävistä turvallisuus- ja yhteistyöjärjestelyistä.

SUOMI AKTIIVISEKSI RAUHAN RAKENTAJAKSI

Tilanteesta

Hyviä ja huonoja aikoja

Suomen maantieteellinen asema suuren Venäjän naapurina on aina vaikuttanut olennaisesti Suomen asemaan ja suomalaisten elämään. Välillä on pidetty vihaa ja sodittukin ja välillä maiden kesken on ollut hedelmällistä yhteistyötä.

Suomen ja Venäjän välit muodostuivat kiinteiksi vuonna 1809 Ruotsin ja Venäjän välisen rauhansopimuksen seurauksena. Silloin Suomesta tuli Venäjän tsaarin alaisuuteen kuuluva kohtalaisen autonominen suuriruhtinaskunta, jolle rakennettiin oma valtiokoneisto ja hallintojärjestelmä. Sitä ennen Suomi oli koostunut Ruotsin itäisistä lääneistä, joilla ei ollut mitään erityisasemaa.

Suomi irtaantui Venäjästä vuonna 1917, kun Neuvosto-Venäjän kansankomissaarien neuvosto hyväksyi 31.12.1917 Suomen aikaisemmin joulukuussa yksipuolisesti päättämän eroamisen Venäjästä.

Itsenäistymisen jälkeen suomalaiset poliitikot suhtautuivat vihamielisesti kommunistisen puolueen johtamaan Neuvosto-Venäjään, sittemmin vuonna 1922 perustettuun Neuvostoliittoon. Taloudellinen ja muu yhteistyö naapurin (”ryssän”) kanssa oli lähes olematonta. Kansainvälinen tilanne ja Suomen johtajien neuvotteluhaluttomuus johti ensin talvisotaan vuonna 1939 ja sitten natsi-Saksan kumppanina kesän 1941 hyökkäykseen Neuvostoliittoon "Suur-Suomi" -tavoittein.

Saksalaisten karkottamiseen keväällä 1945 Suomen osalta päättyneiden sotien kokemukset saivat monet merkittävät suomalaiset muuttamaan suhtautumistaan naapurina olevaan Neuvostoliittoon. Vaikka porvaripuolueista valitut presidentit (kokoomuksen Paasikivi ja maalaisliiton/keskustan Kekkonen) vierastivat sosialismin rakentamiseen pyrkivän Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmää, he osasivat ottaa oppia käytyjen sotien kokemuksista ja pyrkivät rakentamaan asialliset ja luottamukselliset suhteet naapurimaahan.

Yhteistyö sekä asialliset ja luottamukselliset suhteet nähtiin laajemminkin välttämättömiksi entisen epäluulon ja vihanpidon sijasta. Asiallisten suhteiden ylläpitäminen naapuriin oli taloudellisestikin edullista Suomelle ja suomalaisille yrityksille. Silloin rahaa riitti muuhunkin kuin asevarusteluun; luotiin melkoisen hyvin voiva yhteiskunta.

Neuvostoliiton lakkaaminen vuonna 1991 ja Venäjän ja useimpien muiden neuvostotasavaltojen nopea siirtyminen kapitalistiseen riistotalouteen ryöpsäytti valloilleen monen porvarin sisimmässä kyteneen neuvostovastaisuuden. Vaikka kapitalistinen Venäjä on aivan eri asia kuin sosialismin rakentamiseen pyrkinyt kommunistisen puolueen johtama Neuvostoliitto, oikeistolainen neuvostovastaisuus muuntui nopeasti yleiseksi Venäjän vastaisuudeksi.

Neuvostoliiton ja Suomen välinen ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus (YYA) raukesi Neuvostoliiton lakattua. Tilalle neuvoteltiin asiallisesti aika tavalla saman sisältöinen sopimus Suomen ja Venäjän yhteistyöstä ja suhteista (säädöskokoelmassa numerolla 63/1992). Sopimusta ei ole kumottu, mutta sopimus on jo pitkään sivuutettu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Natoon mukaan jo ennen virallisia päätöksiä

Suomen Venäjän vastaisuus ja päättäjien suuntautuminen kohti Yhdysvaltojen johtamaa maailmanjärjestystä on saanut monia konkreettisia muotoja ilman, että niistä olisi käyty keskustelua tai päätetty eduskunnassa. Jo vuonna 1992 tehtiin hirmuisen kallis päätös Hornet-hävittäjien ostamisesta USA:sta. Naton kumppanuussopimukseen liityttiin vuonna 1995 ja isäntämaasopimus Naton kanssa tehtiin vuonna 2014. Naton operaatioihin osallistuttiin Kosovossa vuodesta 1999 (jatkuu edelleen) ja Afganistanissa vuosina 2003 … 2021. Samaan aikaan sotilaallinen yhteistyö Naton ja USA:n kanssa on koko ajan tiivistynyt. Sotaharjoituksia Naton ja USA:n kanssa on yhä useammin ja aseistus ja muu armeijan kalustus on muokattu Naton normien mukaiseksi.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 nosti Venäjän vastaisuuden ja sotaan valmistautumisen ilmapiirin Suomessa aivan uudelle tasolle. Tässä tiedotusvälineiden lietsomassa lähes hysteerisessä ilmapiirissä eduskunta pantiin nopeasti hakemaan Nato-jäsenyyttä toukokuussa 2022. Lopullisesti jäsenyydestä päätettiin eduskunnassa maaliskuussa 2023. Vastaan äänestäneitä oli vain seitsemän.

Samassa rytäkässä myös vuodesta 1809 asti puolueettomana pitäytynyt Ruotsi äänesti maaliskuussa 2023 Natoon liittymisestä. Vastaan olivat vasemmistopuolue (Vänsterpartiet) ja ympäristöpuolue (Miljöpartiet) yhteensä 37 äänellä.

USA:n armeija pysyvästi Suomeen

USA:n kanssa kesällä 2024 tehty sotilasyhteistyösopimus (DCA) sitoo Suomen vielä Natoakin tiukemmin osaksi USA:n kaikkialle maailmaan ulottuvaa sotapolitiikkaa.

Tulkinnanvarainen ja monia perusteettomia etuja (mm. vapautus kaikista veroista ja maksuista) USA:n armeijalle ja armeijan liepeillä Suomeen tulevalle siviiliväelle (perheenjäsenet, urakointifirmat…) antava sopimus luovuttaa merkittävästi päätösvaltaa USA:n armeijalle. Sopimukseen on erikseen kirjattu, että erimielisyyksiä ei voi viedä minkään ulkopuolisen elimen ratkaistavaksi. Erimielisyystilanteissa voittaa aina vahvempi ja röyhkeämpi – siis USA.

Kuvaavaa sopimukselle on se, että se ei anna Suomen viranomaisille oikeutta valvoa ja tarkistaa, millaista aseistusta USA:n joukot tuovat ja varastoivat Suomeen tai kuljettavat Suomen kautta. Sopimuksen Suomelle aiheuttamista kustannuksista ei ole mitään täsmällistä tietoa tai edes kunnollisia arvioita.

USA:n joukkojen, aseistuksen ja asevarastojen sijoittuminen Suomeen tekee Suomesta massiivisten pommitusten ja muiden iskujen mahdollisen kohteen sodan syttyessä. Silloin USA:n hallussa olevien kohteiden lisäksi osansa pommeista ja ohjuksista saavat myös liittolaisina olevat suomalaiset.

Sodan uhkalla pelottelua ja militaristista ilmapiiriä

Riippumatta siitä millainen Suomen hallitus on ollut koostumukseltaan, aseistuksen lisäämiseen on käytetty koko ajan enemmän rahaa 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Tuhlaus aloitettiin Hornet-hävittäjillä 1992. Niiden tilalle on jo ehditty ostaa vieläkin kalliimmat F-35-monitoimihävittäjät. Uusien sotalaivojen rakentaminen yltää toiselle miljardille. Satojen miljoonien suuruisia kauppoja ja hankintapäätöksiä on vaikka kuinka paljon. Suomen sotilasmenot nousevat tällä vuosikymmenellä reilusti yli 10 miljardiin euroon vuodessa eli yli kolminkertaisiksi, kun USA:n ja Naton vaatimuksia asevarustelun ja muiden sotilasmenojen lisäämisestä toteutetaan. Oma lukunsa ovat vielä ne suomalaiset miljardit, jotka on käytetty Ukrainan sotaan.

Asehankintojen ja muiden sotilasmenojen rahoittamiseksi leikataan sosiaali-, terveys-, koulutus-, kulttuuri- ja muista kansalaisille tärkeistä palveluista. Hyökkäysuhkan alla olemisen ja jopa sotaan valmistautumisen ilmapiiriä lietsomalla on haettu kansalaisilta hyväksyntää miljardien siirtäminen asevarustelun paisuttamiseen. Tämä näkyy monin tavoin, esimerkiksi

• tiedotusvälineiden uhittelu Venäjälle (”Suomen osallistuminen ydinsotaharjoitukseen on viesti Venäjälle”)
• itärajan sulkeminen kokonaan
• kehotukset tarkistaa väestönsuojien kunto ja varustus
• ohjeet kolmen vuorokauden kotivaran hankkimisesta
• yhä massiivisemmat ja yhä useammin Suomen alueella pidettävät sotaharjoitukset yhdessä Nato-maiden joukkojen kanssa ja osallistuminen Naton harjoituksiin
• uusien ”toiminnallisten" ampumaratojen rakentaminen (”toiminnallinen” tarkoittaa, että harjoitellaan sotaa ja ihmisten tappamista)
• armeijan esittely kouluissa
• reserviläisten harjoitukset ja reservin ikärajan nosto 65 vuoteen
• jalkaväkimiinojen käyttöönotto
• ydinaseiden sallimisen esille nostaminen
• armeijan ja sotien esillä pitäminen koko ajan
• ehdotukset naisten asevelvollisuudesta
• verohelpotukset kotiin hankittavista sotaan kelpaavista aseista ja muista välineistä
• suunnitelmat rautateiden raideleveyden muuttamisesta ja liikenneväylien rakentaminen ja kunnostaminen muutenkin sotatarkoituksiin sopiviksi
• Ryhmyn ja Romppaisen ja muiden vanhojen sotaelokuvien ja sota-asenteita ja Venäjän vastaisuutta ruokkivien elokuvien toistuva esittäminen televisiossa
• television ja muiden merkittävien tiedotusvälineinen yksisilmäisyys; usein keskusteluihin ei oteta rauhasta ja yhteistyöstä puhuvia eikä sellaisia kirjoituksia julkaista.

Mitä on tehtävä

Vuodesta 1956 Suomen ulkopolitiikkaa presidenttinä johtaneen Urho Kekkosen vuoden 1943 Tukholman puheen johtopäätösten pitäisi olla edelleen toiminnan peruslähtökohtana. Kekkosen mukaan ”Suomen etu ei voi olla, että se on jonkin suurvallan äärimmäisenä, Venäjän rajalla alituisesti varuillaan olevana ja ensimmäisenä jalkoihin joutuvana liittolaisena. Suomen kansalliset edut eivät salli sitoutumista Venäjän vastaisen politiikan linjalle.”

Nato ja sotilasyhteistyösopimus (DCA)

Naton jäsenyys ja yhdysvaltalaisten sotilastukikohtien sijainti Suomessa tarkoittavat sitä, että Venäjän ja Naton (USA:n) välisen kansainvälisen kriisin mahdollisesti kärjistyessä Suomella ei ole itsenäistä mahdollisuutta vaikuttaa tilanteeseen. Venäjä pitää Suomea osana vihamielistä liittoutumaa ja mahdolliset hyökkäykset Suomen kautta Venäjälle päättää Suomen sijasta USA.

Suomen turvallisuus taataan puolueettomuudella ja pysyttelemisellä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Venäjän pitäisi voida luottaa siihen, että sitä ei voida uhata Suomen alueen kautta. Siksi toimintaa Natosta ja sotilasyhteistyösopimuksesta (DCA) irtautumiseksi on jatkettava.

Sotilaallisesta liittoutumisesta aiheutuvien turvallisuusuhkien esillä pitämisen ohella Naton ja USA:n sotilastukikohtien vastaista mielialaa on lisättävä tuomalla esille sopimusten muitakin vaikutuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi

• Suomen oman itsenäisen päätösvallan murentuminen
• suurien sotaharjoitusten haitat luonnolle ja muuallekin (panssarien rikki rouhimat tiet ja maasto, lintujen pesinnän, porojen vasonnan ja muun luonnon häiritseminen)
• liittolaisuudesta sekä lisääntyvästä sotilaallisesta harjoittelusta ja asevarustelusta aiheutuvat kustannukset
• merkittävät ilmasto- ja ympäristövaikutukset
• DCA-sopimuksen seurauksena kymmenien asukkaiden karkottaminen kodeistaan Rovaniemen, Kuopion ja Jyväskylän lentokenttien lähellä
• suomalaisten liikkumis- ja harrastustottumuksiin puuttuminen: suomalainen sotilaspoliisi käy hätistelemässä kalastajia ja ulkoilijoita USA:lle luovutettujen alueiden läheltä (ja aika kaukaakin)
• DCA-sopimuksen mukaan USA:n sotilaat ja joukkojen mukana olevat siviilit eivät ole rikosvastuussa törttöilyistään.

Asialliset suhteet naapuriin

Vaikka Natoa ja USA-sotilasyhteistyösopimusta vastaan toimitaankin, niistä ei kovin äkkiä päästä irti. Siksi on äärimmäisen tärkeää saada estetyksi sellainen konflikti taikka sodan syttyminen, jossa Suomi ja sen alueella olevat Naton ja USA:n joukot ovat mukana.

Jatkuva jännityksen ja vastakkainasettelun lietsominen ja Venäjän syyllistäminen kaikesta mahdollisesta (ja mahdottomastakin) saa aikaan tilanteen, jossa Venäjän on varauduttava Suomen kautta tapahtuvaan vihamieliseen toimintaan ja jopa sotilaalliseen hyökkäykseen. Mahdollisen konfliktin kärjistyessä Suomi on ensimmäisenä jäämässä jalkoihin ja saamassa pommeja ja ohjuksia niskaansa.

Tällaisen tilanteen estämiseksi Suomen ja Venäjän välille on saatava aikaan asialliset ja toimivat suhteet, jotka vähitellen synnyttävät luottamusta siihen, että Suomen kautta Venäjään suuntautuva uhka on vähäinen. Venäjän politiikkaa ja toimintaa ei tarvitse hyväksyä eikä erimielisyyksiä peitellä. Kommentoinnin on kuitenkin oltava asiallista ja asioiden käsittelyn on oltava tosiasioihin perustuvaa ja kiihkotonta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan voidaan - ja on syytä - todeta laittomaksi ja suureksi virheeksi, mutta samalla on haettava mahdollisuuksia edistää neuvotteluja ja sopimista sodan lopettamiseksi.

Asiallisten ja toimivien naapuruussuhteiden aikaan saamiseksi Suomen on pidettävä huolta siitä, että maamme itärajaa, pohjoisia alueita tai merialueita ei käytetä minkään tahon toimesta Venäjän vastaisiin sotilaallisiin operaatioihin. On rakennettava luottamusta, jonka perusteella myöskään Venäjällä ei ole syytä esimerkiksi hybridioperaatioihin.

Näin voidaan päästä siihen, että Suomen ja Venäjän federaation välillä sovitaan molemminpuolisista toimista, joilla pidetään huolta rajaturvallisuudesta, ehkäistään ns. välineellistettyä maahantuloa ja noudatetaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, joihin kuuluu myös oikeus hakea turvapaikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa etenemistä asteittain ja vastavuoroisesti siihen, että seuraavat toimenpiteet toteutetaan:

• itäraja on avattava ja kansalaisten normaali yhteydenpito ja kanssakäyminen tehtävä mahdolliseksi
• junaliikenne on palautettava Suomen ja Venäjän välille ja matkustaja- ja muu laivaliikenne Saimaan kanavalle
• on palautettava kaasun ja sähkön tuonti Venäjältä ja vähitellen palattava muutenkin normaaliin kaupalliseen ja taloudelliseen yhteistyöhön
• Venäjä on otettava mukaan tieteelliseen ja muuhun yhteistyöhön muun muassa Arktisessa neuvostossa ja muissa yhteistyöelimissä
• on vahvistettava, että Suomen alueella ei voi olla eikä sen kautta kuljettaa ydinaseita
• Suomen on liityttävä ydinaseiden kieltosopimukseen
• vähennetään (ja vähitellen lopetetaan) Nato-maiden osallistumista Suomessa pidettäviin sotaharjoituksiin
• lopetetaan mediassa militarismia ja sotaan lietsovien juttujen levittäminen, ja tarjotaan sen sijaan tietoa, joka auttaa ymmärtämään maailmaa ja löytämään keinoja edistää rauhaa
• mahdollistetaan suomalaisten yritysten toiminta Venäjällä sekä turismi ja muu ihmisten kanssakäynti venäläisten kanssa. Konkreettinen yhteistyö ja omakohtainen tutustuminen Venäjään ja venäläisiin vähentää ennakkoluuloja ja poistaa virheellisiä käsityksiä ja on omiaan luomaan luottamusta kansojen ja valtioiden välille.
• Suomi irtaantuu sellaisista Venäjälle asetetuista pakotteista, joilla ei ole selvää yhteyttä Venäjän sodankäyntiin
• Suomen presidentillä ja muulla poliittisella johdolla on oltava asiallinen ja toimiva yhteys Venäjän poliittiseen johtoon.

Suomen on toimittava Euroopan unionissa ja muissakin kansainvälisissä yhteyksissä niin, että EU tunnustaa oman osuutensa Ukrainan kriisin kärjistymisessä ja Venäjälle avataan näköala paluusta taloudelliseen ja muuhun yhteistyöhön, kun sotatoimet Ukrainassa lopetetaan. Jatkuvalla eristämisellä pidetään yllä epäluuloa ja jännitystä.

Suomesta jälleen rauhan rakentaja

Helsingissä vuonna 1975 järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous oli aikanaan merkittävä kansainvälinen tunnustus Suomen puolueettomuudelle ja rauhantahtoiselle politiikalle.

Samanlaista arvostusta ja tunnustusta ei ole aikoihin odotettavissa. Suomen on kuitenkin aloitteillaan, kannanotoillaan ja omalla toiminnallaan edistettävä jännityksen lieventämistä ja sotiin ja asevarusteluun käytettävien voimavarojen käyttämistä köyhimpien auttamiseen ja ympäristökriisin hillitsemiseen. Sen vuoksi

• asevaraisesta, Natoon ja USA:n ydinaseisiin nojaavasta turvallisuuspolitiikasta on palattava rauhanpolitiikkaan ja edistettävä aktiivisesti aseidenriisuntaa. Suomen ei pidä osallistua Naton ydinasepolitiikan suunnitteluryhmään eikä ydinaseharjoituksiin.
• Suomen on aktiivisesti toimittava ympäristökriisin ratkaisemiseksi tarvittavan yhteistyön edistämiseksi. Suomella on tästä erityinen vastuu saamelaisalueella, arktisella alueella ja Itämerellä.
• suomalaisia joukkoja voi käyttää ulkomailla vain YK:n valtuuttamiin rauhanturvaamistehtäviin. Kaikkien osapuolten on hyväksyttävä rauhanturvaajien paikalle saapuminen.
• Suomi ei osallistu Yhdysvaltojen kokoamaan liittoutumaan Kiinaa tai mitään muutakaan maata vastaan.
• hävittäjäkaupat USA:n kanssa ja muut kalliit aseistuksen lisäämishankinnat muun muassa Israelista on peruutettava tai purettava asevarustelun vähentämiseksi sekä F35-hävittäjissä todettujen toimintahäiriöiden ja Israelin sotarikosten vuoksi
• on määrätietoisesti korostettava rauhanomaisen toiminnan ja yhteistyön ensisijaisuutta ja kasvatettava nuoria rauhaan päiväkoti-ikäisistä lähtien.

SKP jatkaa sodan ja militarisminvastaisen työväenliikkeen perinteitä. Olemme osa Euroopan vasemmistoa ja kansainvälistä kommunistista liikettä, joiden toiminnassa rauha on keskeisenä tavoitteena. Samalla olemme mukana mahdollisimman laajan yhteisrintaman muodostamisessa sotaa, Natoa ja asevarustelua vastaan. SKP tukee rauhanjärjestöjä ja rauhantyötä ja puolueen jäsenet ovat mukana niiden toiminnassa.

Myös ammattiyhdistysliikkeellä on niin tahtoessaan merkittävä rooli rauhaa tavoittelevan ilmapiirin luomisessa ja mahdollisuus konkreettisestikin vaikuttaa esimerkiksi kieltäytymällä käsittelemästä kriisialueille tarkoitettuja sotatarvikkeita. SKP kannustaa ammattiyhdistysliikettä toimimaan aktiivisesti rauhan puolesta.

LOPUKSI: Maailmanrauha on kaukainen päämäärä, mutta se ei toteudu, ellei sen hyväksi tehdä työtä (Urho Kekkonen vuonna 1964).