Home >> Artikkelit >> Nationalismi ja rasismi pidettävä kurissa Euroopassa

Nationalismi ja rasismi pidettävä kurissa Euroopassa

27.05.2019 - 15:30
(updated: 27.05.2019 - 15:50)

Suomessa lähes kaikki pienpuolueet kärsivät tuntuvat tappiot suhteessa eduskuntavaaleihin. SKP:n tulos noudatti samaa kaavaa. Tämä äänimäärien jatkuva lasku on puolueen kannalta huolestuttava kehitys, jota ei onnistuttu nytkään kääntämään.

Huoli äärioikeiston ja nationalismin noususta sekä ilmastonmuutoksesta saivat monet äänestämään todennäköisempiä vasemmiston ja vihreiden läpimenijöitä. SKP ei myöskään onnistunut tuomaan laajasti esiin sitä, että olimme vaalien ainoa vasemmistolainen EU-kriittinen puolue. Myös puolueen rooli sosialimia nykyoloissa kehittävänä toimijana on jäänyt suurimmalta osalta äänestäjiä huomaamatta. SKP:n saaminen laajemmin esille mediassa ja linjamme kirkastaminen, on välttämätön edellytys tulevissa vaaleissa menestymiselle.

Parlamentti paikat uusiksi

Tällä hetkellä näyttää siltä, että demarit saivat 150 paikkaa ja Yhtyneen vasemmiston GUE/NGL 39. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että vasemmiston vaikutus europarlamentissa heikkee.

Eniten paikkoja kuitenki hävisi oikeiston EPP, johon kokoomuskin kuuluu. Se menetti 42 paikkaa. Eniten paikkoja lisäsivät äärioikeisto ja nationalistit. Yhteensä nämä kolme ryhmää saivat noin 174 paikkaa, missä lisäystä 54 paikkaa. Liberaali Alde ylsi 107 paikkaan, missä lisäystä 40 ja huomattavan lisäyksen saivat vihreät, jotka 20 uudella paikalla nousivat peräti 70 paikkaan.

Miten eteenpäin?

Nyt on laajan keskustelun ja vaalianalyysin aika, ei pelkästään täällä meillä Suomessa, vaan myös Euroopan tasolla. Euroopan vasemmiston puheenjohtaja Gregor Gysi ehdottaa omassa kannanotossaan uudenlaisen verkostoitumisstrategian luomista Euroopan vasemmistolle.

Meidän kommunistien on helppo yhtyä yhteistyön järjestämisen ja joukkojärjestötyön tehokkaamman organisoimisen tavoitteeseen. Sekä paikallisesti että Euroopan tasolla.

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista