Home >> Euroopan kriisit ovat pääoman kriisejä

Euroopan kriisit ovat pääoman kriisejä

22.06.2018 - 13:15
(updated: 23.06.2018 - 18:15)
  • Euroopan vasemmiston työryhmä työstää EU-vaaliohjelmaansa Roomassa.

Finanssikriisin jälkeen Euroopan unionin johtajat ja instituutit olivat kykenemättömiä tarjoamaan konkreettisia ja reiluja vastauksia ihmisille. Vaikka EU:n talous kasvoi, ei sitä käytetty köyhyyden ja työttömyyden hoitamiseen. Sen sijaan lähdettiin hyödyntämään leikkauspolitiikkaa aseena sosiaaliturvan ja julkistenpalveluiden romuttamisessa.

Euroopan vasemmiston vaaliohjelman mukaan EU:n johtajat ja instituutit ovat vastuussa kuluneesta hukatusta vuosikymmenestä. Ne keskittyivät kahmimaan vaurautta pankeille ja pörssipelureille kun huomio olisi pitänyt kohdistaa Euroopan unionin asukkaiden ongelmiin. Valta on edelleen pääomapiirien käsissä, leikkauspolitiikan seuraukset ovat nähtävillä ja viimeaikaiset takaiskut demokratialle ovat kaikkien muistissa.

Leikkauspolitiikan ei ole nähty ratkaisseen yhtään keskeisistä ongelmista, vaan se loi niitä lisää. Unionissa lisääntyivät niin sosiaalisten oikeuksien kuin muidenkin ihmisille keskeisten palveluiden polkumyynti. Työläisten oikeuksien, hyvinvointipalveluiden ja kaikkien sosiaalisten oikeuksien kimppuun käytiin leikkauksilla, eikä näiden puolustamiseen edelleenkään löydy tahtoa.

Sen sijaan tämä uusliberaali linja on päätetty ottaa ainoaksi vaihtoehdoksi. Juuri tästä pakkomielteisestä tarttumisesta yhteen vaihtoehtoon johtuu Euroopan vasemmiston analyysin mukaan suurin osa nykyisistä ongelmista.

Ratkaisun avain löytyy Euroopan vasemmiston vaaliohjelman mukaan unionin sopimusten uudelleen neuvotteluista ja niistä irtaantumisesta. Niiden perustana ovat nyt kilpailukyky, sääntelyn purku ja markkinavoimien vapauttaminen. Tämä tilanne voidaan ratkaista demokraattisesti vain näiden sopimusten muuttamisen kautta. 

Euroopan tulevaisuuden on oltava demokraattinen niin, että ihmiset ottavat vallan pääomalta. Jos näin ei tehdä, ei voida vapautua nyt kärsimistämme ongelmista.

Lisää kapitalismin kritiikkiä

SKP:n käsitys on, että tämän edellä esitetyn tavoitteen saavuttamiseksi on luotava eurooppalaisen vasemmiston yhteistyötä niin Europarlamentissa olevien kuin muidenkin kommunististen ja vasemmistolaisten puolueidenkin välillä Euroopassa. Pääoma on niin suuri vihollinen, että sitä vastaan ei voi käydä kuin yhdessä. Toivottavasti myös tulevissa vaaleissa voimme vahvistaa tätä yhteistyötä kaikkien mainittujen tahojen kanssa.

– Tässä kokouksessa tein SKP:n edustajana esityksen voimakkaamasta kapitalismin kritiikistä, etenkin ympäristökysymyksien suhteen. Nostin myös mukaan kysymykset esikouluista osana laadukasta koulujärjestelmää, sekä Länsi-Saharan kalastussopimukset esimerkkinä räikeästi ihmisoikeuksia rikkovista kauppasopimuksista, kertoo SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg, joka osallistui kokoukseen puolueen edustajana.

– Olisi hienoa, mikäli voisimme hyödyntää parhaat palat tästä vaaliohjelmasta omaan EU-vaalikampanjointiimme. Toki Suomessa on paljon kysymyksiä, joita tulee käsitellä myös erillään EU-politiikasta, mutta unionin suurissa linjoissa kamppailemme kaikki samojen kysymysten kanssa. Haluamme lisää työpaikkoja, lyhyemmän työajan, irti Natosta ja unionin sisäisestä puolustusyhteistyöstä, sekä toimivan perusturvan ja terveydenhuollon. Nämä ovat tärkeitä kaikille Euroopassa asuville.

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista