Home >> Leikkauspolitiikka eteni Ruotsin vaaleissa

Leikkauspolitiikka eteni Ruotsin vaaleissa

10.09.2018 - 16:30
(updated: 10.09.2018 - 17:01)
  • Ruotsin hallitusneuvotteluista on tulossa hyvin mielenkiintoiset.

Ruotsissa pidettiin 9.9. parlamenttivaalit, joiden jännittävimmäksi kysymykseksi nostettiin Suomen mediassa ruotsidemokraattien mahdollinen ”jytky”. Tämä ei kuitenkaan toteutunut. Monet arvelevat nyt äärioikeiston uhan väistyneen, mutta tämä ei pidä täysin paikkaansa, arvioi SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg.

Ruotsin vaalijärjestelmä ja sen vaikutukset hallituksen kokoamiseen poikkeavat aika paljon suomalaisesta. Maassa on tavattu mennä joko punavihreällä tai porvarihallituksella aina vaalituloksen mukaan. Nyt tulos näyttää jäävän niin tasoihin, että edessä voisi olla näiden blokkien purkaminen, pohtii Sandberg.

Vaikka pahimmalta äärioikeiston vyörytykseltä vältyttiin, edessä saattaa edelleen olla tilanne, jossa ruotsidemokraatit otetaan mukaan hallitukseen. Suunnilleen samoin kuin perussuomalaiset onnistuivat lähtemään mukaan hallitukseen Suomessa 2015.

Hallitusneuvotteluista tulee vaikeat ja se saattaa johtaa siihen, että aletaankin perinteisten blokkien sijaan katsoa puolueiden paikkoja parlamentissa. Silloin ruotsidemokraatit voisivat päästä hallituksen apupuolueeksi. Sosialidemokraatit ovat aikaisemmin irtisanoutuneet yhteistyöstä, mutta porvarihallituksessa sellainen paikka voisi olla tarjolla, eikä sekään ole aivan varmaa millaisiin lehmänkauppoihin sosialidemokraatit voivat vielä olla valmiita.

Myös Ruotsissa ollaan jo pitkään menty oikeistolaisen politiikan ehdoilla hyvinvointiyhteiskuntaa purkaen. Valitettavasti näissäkään vaaleissa ei nähty käännettä tämän suhteen, joten tapahtui hallitusneuvotteluissa mitä tahansa, leikkauspolitiikan kannattajat päässevät edelleen ajamaan agendaansa.

 

Korkea äänikynnys ongelmana

Ruotsin vaaleissa nähtiin paitsi odotettua parempi tulos vasemmistopuolueelta, mikä on ilahduttavaa kehitystä, myös harmillisia putoamisia parlamentista.

Feministinen aloite ei noussut parlamentiin ja juuri nyt näyttää todennäköiseltä sekin, että ympäristöpuolue voi menettää paikkansa. Tämä johtuu Ruotsin Suomea korkeammasta vaalikynnyksestä, joka asettuu 4 prosentin tasolle. Se on äärimmäisen korkea kynnys pienemmille puolueille ja tekee niille vaikeaksi saada edustajia parlamenttiin. Suomessa tilanne ei ole kovin paljon parempi.

Pääsihteeri katsoo, että toimivassa demokratiassa pitäisi keinotekoisten esteiden muodostamisen sijaan pyrkiä tekemään edustajien saamisesta nykyistä helpompaa.

Demokratia ei tarkoita vain sitä, että saa valita nykyisistä vaihtoehdoista mieleisensä. Sen pitäisi tarkoittaa myös vaihtoehtojen lisäämistä ja monimuotoista keskustelua, jossa erilaisten eduskunnan ulkopuolistenkin ääni pääsisi nykyistä paremmin kuuluville.

Sandberg haluaa myös onnitella Ruotsin kommunistista puoluetta reippaasta kampanjoinnista, vaikka se ei vielä realisoitunutkaan kannatusnousuna.

Olen heidän kanssaan samaa mieltä siitä, että joka tapauksessa Ruotsissa ollaan jonkin uuden edessä ja oli ilahduttavaa että vasemmistopuolue vahvisti asemiaan laajan vasemmiston kentällä. Sen viesti puri paremmin kuin sosialidemokraattien. Joka tapauksessa hallitusneuvotteluista on nyt tulossa kiinnostavat.

Ajankohtaista