Iranin ohjushyökkäys Israelia vastaan osoittaa, että varoituksemme sodan syttymisestä ovat oikeita. Euroopan vasemmisto tuomitsee hyökkäyksen vastuuttomana askeleena kohti eskaloitumista ja vaatii vihollisuuksien välitöntä ja kattavaa lopettamista.
Ajankohtaista
- 26.09.2024
SKP:n rauhanryhmä tuomitsee jyrkästi Suomen sotapolitiikan. Aivan erityisesti korostamme sitä, että ydinaseiden tuonnin Suomeen on edelleen pysyttävä kiellettynä. Armeijan ei myöskään tule osallistua ydinaseiden käyttämistä tai niillä uhkaamista koskeviin sotaharjoituksiin.
- 19.09.2024
Tiedonantaja-festivaali kokoaa jälleen eri alojen aktivisteja, tutkijoita, poliitikkoja, artisteja ja kansainvälisiä vieraita etsimään vaihtoehtoisia ulospääsyjä sodista, ympäristökriisistä, median yksipuolisuudesta ja politiikan vaihtoehdottomuudesta.
- 12.09.2024
Suomalaiset veronmaksajat joutuvat maksamaan tuhat miljoonaa euroa muille Euroopan unionin maille. Syynä ovat Suomen metsäyhtiöiden suuret hakkuut, joiden seurauksena metsät ovat muuttuneet hiilinielujen sijasta päästölähteiksi. Arvion mukaan Suomessa elävistä kasveista ja eläimistä 2 667 lajia on uhanalaisia. Suurin osa näistä tarvitsee metsiä selviytyäkseen.
- 05.09.2024
Hallitus kasvattaa elinkustannuksia, heikentää ostovoimaa, leikkaa sosiaaliturvaa, keskittää lähipalveluita suuriin keskuksiin kauas ihmisistä ja vaikeuttaa maahanmuuttaneiden elämää. Työn päivä kutsuu toimimaan yhdessä työntekijävastaisen politiikan pysäyttämiseksi sekä oikeuksien ja hyvinvoinnin näivettämisen lopettamiseksi.