Home >> Artikkelit >> Array >> Palestiinan valtio on tunnustettava

Keywords:

Palestiinan valtio on tunnustettava

08.08.2024 - 12:00
  • Palestiina tukimielenosoitus Helsinki Porthania 12.6.24 Kuva Toivo Koivisto
Palestiinan tukimielenosoitus Helsinki Porthanialla 12.6.24. Kuva Toivo Koivisto

Israelin Gazassa parhaillaan toteuttaman kansanmurhan myötä vuosikymmeniä jatkunut Palestiinan kriisi on kärjistynyt ja vaatii nopeita toimenpiteitä.
 
Palestiinan valtion tunnustaminen on yksi keino painostaa Israelia lopettamaan Gazan kansanmurha ja vuosikymmeniä jatkunut Palestiinan kansan sortaminen. Palestiinan tunnustamista esitetään hallituksen tuoreessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossakin (Valtioneuvoston julkaisuja 2024:33). Selonteon mukaan ”keskeisintä on ratkaista Israelin ja palestiinalaisten konflikti kestävällä tavalla”. Ratkaisun lähtökohdaksi selonteossa esitetään kahden valtion malli. Suomen osalta Palestiinan valtion tunnustaminen vielä puuttuu; Israelinhan Suomi on tunnustanut jo vuonna 1949.
 
Toimintaan velvoittaa myös Haagin kansainvälisen tuomioistuimen heinäkuun 19. päivänä antama YK:n yleiskokouksen pyytämä lausunto Israelin miehitystoimien oikeudellisista seurauksista. Lausunnon mukaan Israelin valtion jatkuva läsnäolo miehitetyillä palestiinalaisalueilla on laitonta. Tuomioistuin vaatii, että Israelin on lopetettava mahdollisimman pian sen laiton läsnäolo miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Uusien siirtokuntien perustaminen on lopetettava ja kaikki siirtokunnat miehitetyillä alueilla on tyhjennettävä.
 
Tuomioistuimen lausunnon mukaan kaikkien valtioiden velvollisuus on olla hyväksymättä Israelin laitonta läsnäoloa miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Mitkään valtiot eivät myöskään saa avustaa tai tukea nykyistä tilannetta, joka on syntynyt Israelin valtion jatkuvasta palestiinalaisalueiden miehittämisestä.
 
Suomen kommunistisen puolueen rauhanryhmä vaatii Suomen hallitusta toimimaan kansainvälisen tuomioistuimen esittämän velvoitteen ja oman ulko- ja turvallisuuspoliittisen selontekonsa mukaisesti: Palestiinan valtio on tunnustettava välittömästi ja kaikki yhteistyö Israelin kanssa on lopetettava.

SKP:n rauhanryhmä 5.8.2024
 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista + Kannanotot