Maahanmuuttajan ei tarvitse kuin Suomen rajalla sanoa ”Assylum” ja heti pääsee maahan. Näin tuhahti viitisen vuotta sitten Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen. Oli hämmentävää seurata, miten tuttavistani nekin, joita politiikka ei normaalisti juuri kiinnostanut, havahtuivat Perussuomalaisten jytkyn seurauksena ottamaan asioihin kantaa. Moni naureskeli Hakkaraisen ”Neekeriukko”-lausunnoille.
Kaksi vuotta sitten tasavallan presidentti Niinistö totesi eduskunnassa valtiopäivien avauspuheessa, ettei maahanmuuttajan tarvitse kuin Euroopan ja Suomen rajalla sanoa ”Asylum” ja heti pääsee maahan. Kohun sekin herätti, mutta nyt osa samoista tutuista puolusteli presidenttiä, ja valisti minua, että Niinistön puhe oli ymmärretty väärin.
Sauli Niinistön korkeaa kannatusta on vaikea ymmärtää. Miten on mahdollista, että 70 prosenttia Suomalaisista kannattaa presidenttiä, joka ajaa selvälinjaisen oikeistolaista politiikkaa? Olipa kysymys työttömiä kyykyttävän ”aktiivimallin” hyväksymisestä tai minkä hyvänsä hallituksen muun leikkauksen puolustamisesta, Niinistö sen kyllä tekee.
Jotkut tuntuvat kannattavan Niinistöä siksi, että saataisiin rauhaa ja vakautta Suomeen. Niinistön presidenttikaudella on solmittu Suomen ja Naton välinen isäntämaasopimus. On puhjennut Ukrainan kriisi, jossa Suomi on EU-jäsenyytensä kautta joutunut osaksi länsileiriä.
Kävin viikonloppuna Ay-väen rauhanpäivillä kuuntelemassa Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuron turvallisuuspoliittisen katsauksen. Puheensa välissä Kangaspuro huomautti kuivasti, että muutakin pitäisi itämeren rauhan eteen tehdä kuin vaatia transpondereita lentokoneisiin. Se onkin yksi harvoja konkreettisia tekoja Sauli Niinistöltä Itämeren vakauden eteen. Yhdysvallat on lisännyt merellä joukkojaan, ja järjestänyt useampia sotaharjoituksia Suomessa, eikä presidentiltä ole poikkipuolista sanaa kuulunut.
***
Presidentti Urho Kekkonen osallistui 1918 sotaan valkoisten puolella. 17-vuotias nuorimies ilmoittautui ensimmäisten joukossa suojeluskuntaan. Sodan alettua hän lähti Kajaanista matkaan, ja osallistui sissinä taisteluihin. Myöhemmin keväällä Haminassa Kekkonen oli mukana teloittamassa punaisia – myös siviilejä.
Miksi 40 vuotta myöhemmin sama mies presidentin virassa vastusti Maalaisliiton hallituspolitiikkaa, ja piti leikkauslinjaa epäviisaana? 60-luvulla Kekkonen puolestaan kannatti SKDL:n – myös kommunistien – ottamista hallitukseen.
Oma arveluni on, etteivät Kekkosen perimmäiset näkemykset niin paljoa muuttuneet. Sen sijaan muuttui hänen käsityksensä siitä, mikä on poliittisesti mahdollista. 1950- ja 60-luvuilla kommunistien täysi syrjäyttäminen yhteiskunnallisesta elämästä ei ollut Kekkosen näkökulmasta mahdollista.
Samasta on mielestäni kysymys nykyään, kun tasavallan presidentti vaatii EU-tasolla tehtäväksi nopeutettuja käännytyksiä ”tosiasioiden tunnustamisen” nimissä. Kun presidentti sanasta sanaan julistaa, että ”Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta kansainvaellusta.”
Samoin on muuttunut poliittisesti mahdolliseksi järjestää laajoja sotaharjoituksia yhdessä Yhdysvaltojen kanssa. Venäjän rajamailla.
Tämä kaikki on tapahtunut ajankohtana, jolloin rasistinen ja muukalaisvihamielinen oikeisto on noussut ”kansallismielisyyttä” vaatien. On kuvaavaa, että istuva presidentti on kyllä omaksunut tämän oikeiston asenteet maahanmuuttopolitiikassa, mutta ”kansallismielisyyden” vaatijoita ei kiinnosta lainkaan Suomen lähialueiden vakaus ja rauha.
Tällainen puhe on muuttunut poliittisesti mahdolliseksi ennen muuta maahanmuuttovastaisen oikeiston määrätietoisen toiminnan vuoksi. Taustalla on vuosia kestänyt uusliberalistinen leikkauspolitiikka, jonka keskeinen arkkitehti Suomessa Sauli Niinistö itse on ollut.
Samoista syistä minusta tuntuu niin falskilta Paavo Väyrysen kampanjointi maahanmuuttovastaisten, ja rasististen ehdokkaiden kanssa, sekä hänen suomalaisilta uusnatseilta, kuten Olavi Mäenpäältä vastaanottamansa avoin tuki. Viime viikolla Tiedonantajassa siteerattiin kommenttejani, joissa viittasin syihin, miksi Väyrystä on tänään niin vaikea äänestää. Näihin minulla ei ole mitään lisättävää, mutta haluan vielä tarkentaa kantaani:
Niin kauan kuin koko poliittinen vasemmisto on kyvytön muotoilemaan oman poliittisen vaihtoehdon ja rakentamaan kunnollisen poliittisen liikkeen Suomen liittoutumattomuuden puolesta, ei voida olettaa, että liittoutumattomuuden kannalle asettuvat porvarilliset edustajat sen enempää Keskustasta kuin Kokoomuksestakaan ovat muuta kuin jäänne historiasta.
Kirjoituksesta on julkaistu lyhennetty versio Tiedonantaja-lehdessä.
Heikki Ketoharju on SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen ja SKP:n Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja. Hän on ollut jo vuosia aktiivinen kommunisti: takana on yksi kausi SKP:n pääsihteerinä – Suomen nuorimpana puoluesihteerinä – ja lisäksi Kommunistisen nuorisoliiton johtotöitä muutaman vuoden ajan.
Heikki on myös ollut aktiivinen useissa kansalaisliikkeissä, kuten Suomen sosiaalifoorumin järjestelyissä ja TTIP-verkostossa. Poliittinen toiminta alkoi lapsuuden rauhanmarsseilla.