Palestiinan tilanne on osoitus siitä miten maailman valtiot ovat jättäneet vastuunsa hoitamatta. Näiden maiden kansalaiset ovat kuitenkin lähteneet liikkeelle ja heidän varassaan on nyt muuttaa asioita, totesi SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg Palestiina-solidaarisuustapahtumassa 26.11.
Ajankohtaista
- 27.11.2023
Suomen kommunistinen puolue onnittelee 45 vuotta täyttävää Kurdistanin työväenpuoluetta, kunnioittaa sen edistyksellistä toimintaa sekä toivoo sille pitkää ikää ja uusia suuria saavutuksia!
- 20.11.2023
Hannele Kivistö ja Mervi Grönfors, SKP:n rauhanryhmän vetäjinä ja äiteinä pyytävät, että ihmiset ympäri maailmaa huutavat Gazan lasten hädän kuuluviin kaikkien maailman päättäjien korviin. Sota voidaan lopettaa aikuisten päätöksillä, lapset vain kärsivät sen keskellä.
- 20.11.2023
Työntekijät, työttömät ja opiskelijat ovat suurten heikennysten ja leikkausten kohteena. Orpon ja Purran sinimusta hallitus aikoo laittaa vähävaraiset ihmiset maksamaan rikkaiden veronkevennykset ja yhä kasvavan militarismin. Totuus on kuitenkin se, että hoitajien tuomitseminen ikuiseen palkkakuoppaan ei ratkaise hoitajapulaa eikä potkujen antamisen helpottaminen paranna työllisyyttä. Hallitus on hyvin tietoinen toimiensa tuhoisista vaikutuksista ihmisten toimeentuloon, arjesta selviytymiseen ja työelämän turvaan - ja haluaa ne siksi toteuttaakin.
- 15.11.2023
Suomen kommunistinen puolue tuomitsee ehdoitta Israelin hyökkäyksen al-Shifan sairaalaan ja sen potilaiden hengen ja terveyden vaarantamisen. Israel on pakotettava lopettamaan ihmisoikeusrikkomukset ja Suomen on katkaistava diplomaattiset suhteet Israeliin, kunnes se pysäyttää hyökkäyksen.