Kulttuuriammattilaisilla samat oikeudet
Usein näin musiikinopiskelijana, esimerkiksi erilaisissa juhlatilaisuuksissa, kuulen usein kysymyksen, ”voisitko soittaa jonkun pienen kappaleen?”. Ymmärrän kyllä, ettei kysyjä yleensä ehdotuksellaan pahaa tarkoita. Kuitenkin välillä mietityttää, miksi minun täytyisi harjoittaa omaa, osittain jo nykyistä, erityisesti tulevaa ammattani, ilmaiseksi?
Luultavasti sama ihminen, joka pyytää muusikkoa soittamaan, ei pyydä siivoojaa käydessään siivoamaan, tai sähkömiestä korjaamaan pistorasiaa.
Muusikoiden liiton yleisohjeena on, ettei ammattimuusikon pitäisi lähteä keikalle alle 100 euron korvausta vastaan. Äkkiseltään toki noin viidentoista minuutin pienestä esiintymisestä moisen summan, kenties suuremmankin korvauksen, maksaminen kuulostaa suurelta. Kuitenkin on syytä huomioida se, ettei keikka-aika roudauksineen, odotteluineen ja matkoineen, suinkaan kestä muusikolle pelkästään esiintymiseen käytettyä aikaa, puhumattakaan useamman tunnin harjoittelusta pienempääkin keikkaa varten.
Näin ollen tuntipalkkausta ajatellen 100 euron pyytäminen pienestäkin esityksestä ei ole kohtuutonta. En halua osoittaa ketään syyttävällä sormella, ja kieltää heitä pyytämästä muusikkoa juhliinsa soittamaan. Olen itsekkin useissa juhlissa soittanut ilmaiseksi, usein ennalta sovitustikkin.
Kyse on siitä, että oikeasti Suomessa, niin klassisen ja erityisesti kevyenmusiikin alalla, keikkailu on se asia, josta elantoa saadaan. Näin ollen palkan pyytäminen soittamisesta ei ole sen oudompaa kuin missään toisessakaan ammatissa työnsä tekeminen.
Puhun toki tässä omasta alastani, eli musiikista. Todennäköisesti sama koskee kuitenkin kaikkia muitakin taiteen ja kulttuurin aloja.
Emme me ilkeyttämme palkkaa pyydä, vaan samasta syystä, kuin muutkin oman ammattilaisensa osaajat: saadaksemme toimeentulomme. Siispä, seuraavan kerran kun kuulet muusikon palkkapyynnön, tai näet taidegalleriassa kallishintaisen taulun, niin muista, että kyseisen taitelijan on hankittava elantonsa työllään, siinä missä muidenkin.