Tänä keväänä olen lukenut Pentti Haanpään novellikokoelmaa Ilmeitä isänmaan kasvoilla. Upea 30-luvun lama-ajan kuvaus on täynnä teräviä pikku havaintoja yhteiskunnan tilasta. Ilmiöt eivät ole vahvasti sidoksissa aikaan, vaan niihin tuntuu tiivistyvän jotain oleellista ihmisluonteesta ja yleisestä laman kokemuksesta.
Erityisen kiinnostava on novelli turhista virkamiehistä. Kuulostaako tutulta?
En voi olla hämmästelemättä sitä vihaa, joka on noussut virkamiehiä ja ”turhia lakeja” kohtaan. Älkää käsittäkö väärin: en minäkään pidä virkamiesvallan lisääntymisestä päätöksenteossa tai tarpeettoman monimutkaisista laeista ja säädöksistä porsaanreikineen.
Kuitenkin niillä keskusteluissa vilahtelevilla turhilla virkamiehillä ja liioilla laeilla ei ole mitään tekemistä demokratian kaventumisen tai paperisodan lisääntymisen kanssa. Ne turhat virkamiehet, joista julkisuudessa puhutaan, aiotaan poistaa leikkaamalla. Lakien määrää halutaan mekaanisesti vähentää.
Ja kuitenkin Suomessa julkisen sektorin osuus kokonaistyövoimasta on pienempi kuin muissa pohjoismaissa. Ja virkamiehiä meillä on kaikista EU-maista vähiten: EU-komission mukaan Suomessa on unionin tehokkain julkinen hallinto. Vuodesta 1988 tähän päivään julkisen hallinnon työntekijämäärä on vähentynyt alle puoleen.
Siksi onkin niin kammottavaa kuunnella puhetta turhien virkamiesten ja lakien karsimisesta. Kun joku sanoo, että vähennetään virkamiehiä, potkut saa tosiasiassa siivooja ja keittäjä. Ja turhien lakien listalta löytyy taatusti niin ympäristön kuin työntekijöidenkin asemaa turvaavia lakeja.
Sääntelyn purkamisesta puhuvat myös Eu:n ja Yhdysvaltojen välisten TTIP-vapaakauppasopimusneuvottelujen puolustajat. Tuo sopimus onkin malliesimerkki demokratian kaventamisesta ja yritysvallan kasvattamisesta. Samaan tähtäävät myös hankkeet byrokratian purkamiseksi kotimaassa: ei ole sattumaa, että juuri EK ja Suomen yrittäjät lobbaavat byrokratian purkamisen puolesta.
Kaikista ikävintä kuitenkin on, että kun julkisen sektorin työntekijöitä potkitaan pois ja lainsäädäntöä karsitaan, ei tavallisen ihmisen näkökulmasta tunnu välttämättä lainkaan siltä, että byrokratia vähenee: hakemusten käsittelyajat kasvavat, aiemmin virkatyönä tehtyjä papereita joutuu laatimaan itse, tarpeelliset neuvontapalvelut lakkautetaan ja asiointimatkat kasvavat.
Ja entäpä mainittu Haanpään novelli turhista virkamiehistä? Siinä niitä olivat rautatieaseman työntekijät. Tarpeellisempaa palvelua on vaikea kuvitella.
Heikki Ketoharju on SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen ja SKP:n Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja. Hän on ollut jo vuosia aktiivinen kommunisti: takana on yksi kausi SKP:n pääsihteerinä – Suomen nuorimpana puoluesihteerinä – ja lisäksi Kommunistisen nuorisoliiton johtotöitä muutaman vuoden ajan.
Heikki on myös ollut aktiivinen useissa kansalaisliikkeissä, kuten Suomen sosiaalifoorumin järjestelyissä ja TTIP-verkostossa. Poliittinen toiminta alkoi lapsuuden rauhanmarsseilla.