Yritystuet väärään osoitteeseen

Suomi - sivistysvaltio?

Suomi on perinteisesti laskettu pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin ja siihen käsitteeseen on aina liittynyt näkemys maastamme vankkana sivistysvaltiona, joka on ollut ylpeä koulutustasostaan, kulttuuristaan ja taiteestaan. 

Sen on katsottu olevan jakamatonta kansalaisomaisuuttamme ja suvereenin kansainvälisen vuorovaikutuksemme paras edellytys ja tae. 

On ollut veret seisauttavaa seurata, miten viimeaikainen taloudellinen päätöksenteko on kohdellut tätä oman kehityksensä perusedellytystä. Säästötoimenpiteet, leikkaukset ja alasajot ovat jatkuneet vuodesta toiseen niin kulttuurissa kuin koulutuksessa. Meille on näinä vuosina selvitetty, että Suomen talous pelastetaan talkoilla, joissa ihan kaikki joutuvat tinkimään vähästään.  

Silti yhtiöt jakavat omistajilleen ennätyksellisiä voittoja. Yritysmyönteinen valtiollinen johtomme on valinnut mantrakseen sanan yksityistäminen ja suuntaa voimansa prosesseihin, jotka tulivat Isossa Britanniassa tutuiksi jo Margaret Thatcherin aikaan. Tuottava talous pirstaloidaan myyntiin, julkinen talous ajetaan alas. Ylikansallisiin investointeihin suhtaudutaan kehitysmaiden lailla, iki-iloisina osaksemme tulleesta huomiosta ja piittaamatta siitä, kertyykö voitoista Suomelle edes verovaroja tai siitä tuhoutuuko hankkeissa haavoittuva luontomme tai maankamaraan sidottu kansallisomaisuutemme. Hyvinvointivaltion perustukset murenevat vauhdilla viimeaikaisen päätöksenteon perusteella. Sivistysvaltiolle käy samoin. 

Professori Risto Kuisma kiteyttää asian yksiselitteisesti toteamalla, että tämän kaiken ennustivat joKarl Marx ja Friedrich Engels Kommunistisen puolueen manifestissa: Kapitalismi jauhaa lopulta tieltään kaiken… ja muokkaa tielleen osuvat kulttuurit keskenään samankaltaisiksi. 

Meneillään on kuitenkin myös tälle kehitykselle vastavoima luova rakennemuutos 

Helsingin Sanomat julkaisi keväämmällä kolme artikkelia, joiden keskinäinen vertailu on kiinnostavaa:  

• Suurin työllistäjämme on edelleen suurteollisuus 8 %:lla työvoimasta.  

• Kulttuuri ja vapaa-aika on sektori, jolla työllisyysaste 2017 kasvoi nopeimmin. Ala työllistää nykyisellään 7 % työvoimasta. 

• Se kolmas mielenkiintoinen artikkeli kertoi valtion tarkastusviraston jo vuosia toistuneen moitteen: yritystuet (laskentatavasta riippuen 2-8 mrd) menevät edelleen väärään osoitteeseen eli suomalaiselle suurteollisuudelle, joka ei niitä käytä säädettyyn tarkoitukseen. Tukien alkuperäinen tähtäin on nimittäin ollut suuntautua tutkimukseen, innovatiivisuuteen ja työllistävyyteen.  

Siis suurteollisuus 8 % työvoimasta, kulttuuri ja vapaa-aika 7%, parlamentaarisen työryhmän yritystukipotti 2-8 mrd ja esittävien taiteiden valtiontukiuudistusta pohtineen työryhmän ehdotus taidealojen lisätukeen 10 miljoonaa euroa. Kumpi voitti? 

Parlamentaarinen komitea, joka oli nimetty käsittelemään tarkastusviraston moitetta, ilmoitti, että yritystuet menevät samaan osoitteeseen kuin ennenkin, koska yksimielisyyttä uusjaosta ei syntynyt. Liekö asiaan yhtään vaikuttanut se, että tuen saajien edustus istui mukana parlamentaarikkojen kokouspöydässä? 

Kulttuuriministeri Terho kertoi puolestaan ylpeänä saaneensa läpi, ei nyt sentään  

työryhmän ehdottamaa10 miljoonaa, vaan 1,5 miljoonaa ”teatterin vapaan kentän pelastamiseen”. 

Teattereiden todellisen tilanteen tunteva tietää, että 10 miljoonaa olisi jo alun perin ollut riittämätön korotus, jos vapaa kenttä olisi haluttu pelastaa puuttumatta laitos- teattereiden viime vuosien mittaan jo ennestään hiipuneisiin toimintaedellytyksiin. Kun tämä 7 miljoonan summakin haarukoidaan taidealojen väliseen jakosuunnitelmaan, siitä 4 miljoonaa solahtaa museoille ja 1,5 miljoonaa musiikille, eli siitä jää teatterin tanssin, sirkuksen ja esitystaiteen ryhmien pelastamiseen5 miljoonaa. Siinä sitä on taiteen edistämiskeskuksella jakamista tasapuolisesti satalukuiselle hakijajoukolle. 

On selvää, että ilman säätiöiden myötävaikutusta vapaata kenttää ei olisi. Erityisesti nuoret tekijät joutuvat sitoutumaan elämiseen satunnaisilla apurahoilla ja sen seurauksena nälkäpalkalla 

Entä miten nämä nykyisen vakinaisen valtiontuen piiriin kuuluvat teatterit ovat selviytyneet edeltäneet seitsemän raamatullista laihaa vuotta, joina määrärahoja on leikattu ja indeksikorotuksista luovuttu?  

On säästetty ankaralla kädellä, erityisesti vakinaisesta, ammattitaitoisesta taiteilijakunnasta.  

Suomessa on tällä hetkellä yli 350 Teatteriohjaajien ja dramaturgirn liiton jäsentä. 

Näistä reilut 20 eli 7 % on tällä hetkellä vakinaisessa työssä valtionavun piiriin kuuluvassa teatterissa. Loput 93 % hankkivat leipänsä käymällä armotonta kisaa mahdollisista vierailuohjauksista tai hakeutumalla alan liepeillä oleviin työtilaisuuksiin tai suorastaan kokonaan muihin töihin. 

Heidän sijastaan ovat viime vuosina moniaalla ohjanneet harrastajakentällä kannuksia ansainneet oman paikkakunnan pojat, johtajan hyvät tutut tai oman talon näyttelijät, mutta ennen muuta TV:stä tutut hauskat näyttelijät.  

Näistä kolmesta uusohjaajalajikeesta kaksi tulee halvemmaksi kuin työehtosopimusta noudattava vieraileva ohjaaja, mutta kolmas lajike, se TV:stä tuttu, ostetaan kalliimmalla, koska ilmeisesti oletetaan, että nimi ja hauskan miehen maine riittää, vaikkei substanssiosaamista olisikaan. 

Näyttämölle otetaan musikaalin päärooliin viihdejulkkis, ja muissa menoissa säästetään tätä varten niin, että eläkkeelle siirtyvän näyttelijän tilalle ei oteta uutta, vaan muutetaan vakanssi esimerkiksi harjoittelija-näyttelijä-kuiskaaja-tarpeistonhoitajan vakanssiksi.  

Ja kaikki tämä luvattoman usein talon taiteellisesta kehityksestä piittaamatta. Taiteellisia päätöksiä tekee nimittäin yhä useammin teatterinjohtaja, joka on nykyisin talon ainoa taiteellinen ammattilainen, jota varten ei ole olemassa korkeakoulutasoista tutkintoa, ei substanssiosaaminen eikä johtamisen pääaineita. Heidänkin joukostaan löytyy nykyisin usein se TV:stä tuttu.  

Talon todelliset tarpeet kartoittava johtajarekrytointi, onko sitä edes? 

Taideyliopisto 

Kun Taideyliopisto perustettiin, sen rahoitusta nostettiin kelpo summalla, ja lainsäädäntö velvoittaa sitä tuottamaan tutkintoja. Uusia alalle tulijoita tekevät myös ammattikorkeakoulut eri puolilla Suomea. 

Miten on tultu tilanteeseen, jossa kallista korkeakoulutasoista koulutusta kohdennetaan alalle, jonka mahdollisuus työpaikkojen luomiseen on jo pitkään ollut vuosittaisten leikkausten kaventama ja jonka rahoitus ei ennen sitäkään ole vastannut todellista tarvetta. 

Teatteritaiteen tila Suomessa 

Maamme kunniakas näyttämötaiteen perinne on vaarassa, ellei suorataan katastrofin partaalla. Maassa on valtava ja kasvava korkeasti koulutettu luova potentiaali, joka ei ehkä koskaan löydä tietään sinne, missä näyttämötaiteen tulevaisuuden tekemiseen olisi reaalinen mahdollisuus.  

Mihin siis suuntautua?

Muutaman musiikkimiehemme loistava ura ulkomailla avaa tietysti eteen utuisia perspektiiviharhoja, jotka ovat pian ohi, kun ajaa taksia tai tiskaa Hollywoodin liepeillä.  

Euroopan taiteilijoiden työllisyystilanteeseen tutustuin muutaman vuoden ajan CEFRAC seurantaryhmän jäsenenä ja voin vakuuttaa, ettei työllistyminen ole tällä mantereella yhtään sen helpompaa kuin Amerikoissa. 

Myöskään hallituksen kärkihankkeeksi nimetyllä soveltavalla taiteella ei tilanne helpotu, niin kauan kun hankkeen toteutukseen ei tule määrärahoja tilaajataholta. Jos STM osoittaisi budjettivaroja sairaalaklovneihin tai lasten ja ikäihmisten kulttuuritarjontaan, tilanne olisi toinen. Nyt nekin rahat pitää nipistää OKM:n minimiin jauhetusta kakusta. 

Taide, kulttuuri ja luova sisällöntuotanto elinkeinotoimintana  

Mikä siis avuksi pattitilanteeseen? 

Asetetaan Suomen bruttokansantuote uuteen tarkasteluun ja lisätään tilastoon taide, kulttuuri ja luova sisällöntuotanto omana pääluokkanaan, tunnustetaan toiminta elinkeinoksi muiden joukossa.  

Saamme tilaston, joka kertoo, että tämä sektori tuottaa jo nykyisellään 7,3 % Suomen BKT:sta ja välillisinä palveluina vielä paljon lisää. 

Ja tähän vielä täsmennys alaviitteenä: Lukuihin ei nykyisin kuulu peliteollisuus, joka lasketaan teknologian piiriin, vaikka sisältö on tietenkin vähintään puolet sen menestyspotentiaalista ja sen oikea tilastointipaikka olisi luovan sisällöntuotannon puolella. 

Tärkeintä kaikessa olisi kuitenkin se, että myös BKT-taulukoita lukeva päättäjä tunnistaisi viimeinkin sen tosiseikan, että taide, kulttuuri ja luova sisällöntuotanto ovat nyky-Suomen elinkeinotoimintaa ja näin ollen muun elinkeinoelämän tukimekanismien piiriin soveltuva alue sekä aidon kehittämisen ansaitseva kohde. Jos tämä oivallus sisäistyisi, hallituksen ei enää tarvitsisi puhua tulossa olevasta rakennemuutoksesta vaan se voi avata silmänsä havaitsemaan, että rakennemuutos on jo nyt tapahtunut tosiasia. 

Niinpä valtion tarkastusvirasto voisi todeta suosituksenaan, että on perusteltua ohjata esimerkiksi miljardin verran yritystukia sektorille, jonka luovuus, tutkimustoiminta, innovatiivisuus ja nyt todistettavasti myös työllistämisvaikutukset ovat kiistattomat.  

Olen vakuuttunut, että tällä irtiotolla niin Suomi kuin työllisyys lähtisivät todelliseen nousuun. Juuri se tarvitsee starttituen, alkusysäyksen, jolla jo kehittymässä olevat verkostot hyödynnetään. Ratkaisu antaisi Suomelle kaiken mahdollisen huomion innovatiivisena maana vailla vertaa. Ja jopa näyttämöillä voitaisiin tehdä ammattitaitoista näyttämötaidetta ja lopettaa kansainvälisten bulkkituotteiden halpakopiointi puolittain amatöörivoimin.  

Laskusuhdanteen tasapainoittaja 

Valtion budjettisalkun hajautus aloille, jotka ovat jo syntyvaiheessaan läpäisseet laman ja osoittaneet siitä huolimatta elinvoimansa, olisi viisainta mitä tällä hetkellä on tehtävissä. 

Tämä olisi hyvä muistaa, kun seuraava lama alkaa häämöttää näköpiirissä, sillä tämä uuden aloitteellisuuden varassa kehittyvä vienti ei edellytä ostajamaalta panostusta investointeihin, kuten suurvientimme sellu ja metalli. Se kohdentuu lopputuotteisiin Ja huomattakoon, että myös esittävä taide kaikkinensa tuottaa juuri lopputuotteita, suorastaan prototyyppejä, joilla on jo nyt kysyntää mutta hyvin vähän tarjonnan edellytyksiä. 

EU 

Raskassoutuisessa EU:ssa alkaa jo olla merkkejä havahtumisesta elinkeinoelämän reaaliseen rakennemuutokseen, toisin kuin meillä. Komissio julkisti toukokuussa vuoden 2020 budjettikehyksensä, johon liittyy Creative Europe Programme 2021-27. Komissio korostaa kulttuurin merkitystä havaittuaan taantumaan ajautuneiden asutuskeskusten elinkeinoelämän nousun eri puolilla Eurooppaa kulttuurikaupunkivuoden ansiosta.  

Ohjelma velvoittaa siihen, että kulttuuri saisi vastaisuudessa huomion kaikilla hallinnonaloilla, esimerkiksi terveyden, hyvinvoinnin, koulutuksen ja tutkimuksen läpäisytekijänä sekä kasvun, innovaation ja työllisyyden osatekijänä.  

Saksa on jo osaltaan edennyt suositeltuun suuntaan ja tehnyt ensi vuodelle 9 % korotuksen taide- ja kulttuurimäärärahoihinsa, mikä merkitsee 490 me:n lisää jo aiempina vuosina nousukiidossa olleeseen määrärahaan, joka yltää viimeisimmän korotuksen jälkeen 1,78 mrd loppusummaan.  

Myös Ruotsi on nostanut merkittävästi teattereiden toimintatukea, ja siellä on parhaillaan lausuntokierroksella taiteita koskeva kokonaisselvitys, jonka tavoite on saada budjettirahoituksen piiriin kaikki taiteenalat mukaan lukien sävellystaiteen ja kuvataiteen. 

TAITEEN PUOLESTA 
 

Jotta emme jäisi lopullisesti jälkijunaan kehityksessä, olisi koko taidekentän Suomessakin syytä tehdä todellinen tilansa ja asemansa tiettäväksi päättäjille. 

VOS saatiin aikoinaan aikaan edellisen TAITEEN PUOLESTA kampanjan jälkimainingeissa. Uusi yhteisponnistus TAITEEN PUOLESTA on tarpeen, muuten elinkeinoelämän palkatut lobbaajat kävelevät jälleen ylitsemme. Yritystuista kelpo siivun lohkaissut teknologiateollisuus on jo ehättänyt vaatimaan julkisuudessa 150 meuroa tutkimus- ja innovaatiokehitykseensä, eli siihen mihin heidän jo kuittaamansa yritystuet on oikeasti tarkoitettu.  

Meidän taiteentekijöiden on korkea aika yhdessä varmistaa paikkamme nyt, kun seuraavaa hallitusohjelmaa parhaillaan rakennetaan. Talkoot saavat nyt olla ohi. 

Teatterilla on niin oikeus kuin velvollisuus tuoda näyttämölle se, minkä taide parhaimmillaan voi antaa katsojalle, eli usko inhimillisten valintojen merkitykseen ja elämään, vaikka maailma ympärillämme ei olekaan kaunis. Kun maailma kerran elää totuuden jälkeistä aikaa, on tärkeämpää kuin koskaan, että taiteilijat pitävät totuuden helmasta kiinni ja nostavat sen näkyville. Ja kun taide näyttää totuuden taiteen keinoin, se koskettaa yhtä lailla järkeä kuin sydäntä. Siitä ja vain siitä syntyy enemmän kuin totta. Totta, joka muuttaa todellisuutta. 

Raija-Sinikka Rantala on suomalainen teatteriohjaaja ja kirjailija. Rantala on toiminut Suomessa teatterinjohtajana ja laajalti alan järjestöissä niin Suomessa kuin ulkomailla, mm Kansainvälisen Teatteri Instituutin (ITI) taiteellisena johtajana. Rantala on Suomen Teatteriohjaajat ja Dramaturgit ja Susanna Leinonen Companyn hallituksen jäsen sekä StiftelsenVivicas Vänner puheenjohtaja. 

Vastavirta-festivaalilla 26.8. teatteriohjaaja ja kirjailija Raija-Sinikka Rantala osallistui kulttuuripoliittiseen keskusteluun yhdessä teatteriohjaaja ja tuottaja, kansainvälisen taidetoimikunnan puheenjohtaja ja Cultural Left- verkoston ja Kreikan taidetoimikunnan perustajajäsen Lontoossa vaikuttavan kreikkalaisen Panayiotis Neufeltin, kiilalaisen kuvataitelijan Minna Hernikssonin ja käsitetaiteilijan ja SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisäsen kanssa.