Yhteistoimia vasemmistolle
"Siellä on hirveän monta totuutta. Niistä puhuminen on ollut vaikeaa, koska sisällissota on yhteiskunnallinen trauma. Valkoiset sotivat itsenäisyyden puolesta venäläisiä vastaan, punaisille sota oli sota luokan oikeuksista. Tytöille taas kyse oli myös naisten oikeuksista ja tasa-arvosta, sanoo näyttelijä Emmi Kaislakari YLE:n haastattelussa.
Emmi Kaislakari näyttelee Tampereen Työväen teatterissa, jossa menee Sirkku Peltolan näytelmä Tytöt 1918. Näytelmä on kirjoitettu Valkeakosken naiskaartia kuvaavan, Anneli Kannon Veriruusut -romaanin pohjalta.
Toverit,
työläiset,
joukkoliikkeiden aktivistit,
rauhanrakentajat,
radikaalit,
Tänä vuonna olemme kuulleet valtamediassa loputtomasti miten nuoret miehet ja naiset osallistuivat luokkasotaan muista syistä kuin miksi sota sodittiin.
Tänä vuonna olemme kuulleet porvareilta loputtomasti siitä, miten työttömät ovat omasta vapaasta tahdostaan työttömiä.
Kuinka paljon työläisellä oli mahdollista päättää osallistumisestaan sotaan?
Kuinka paljon työläisellä on tänään mahdollisuutta päättää itseään koskevista asioista?
Toverit,
Vähän - jos ollenkaan.
Väitän, että työläisellä ei ollut vapautta päättää sotaan osallistumisesta.
Kapitalismi perustuu valtioiden rajat ylittävälle väkivallalle, jossa työläiset ovat kylmästi lasketun voitontavoittelun väline. Luokkasota todistaa, että me työläiset kelpaamme tykin ruuaksi. Markkinadiktatuurissa ei ole tilaa eikä tarvetta osallistuvalle demokratialle.
Helsingin työväentalon tornissa syttyi punainen lyhty lauantai-iltana 26. tammikuuta 1918. Samalla alkoi Euroopan verisimpiin kuuluva luokkasota, jossa kuoli lähes 40 000 ihmistä. Sodassa tapettiin kymmenientuhansien miesten lisäksi parituhatta lasta ja satoja naisia.
Kiitos, että osallistut tähän tilaisuuteen - että muistat.
Ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumoukset kärjistivät tilannetta Suomessa. Syntyivät porvarien suojeluskunnat ja meidän, työväestön punakaartit. Torpparit ja työläiset olivat sietämättömässä tilanteessa ilman minkäänlaista perusturvaa. Jakauduimme kansana kahtia. Ruokapula, järjestysvallan katoaminen, keskinäisen luottamuksen mureneminen ja se että meidät, työläiset ajettiin osattomuuteen, kärjisti tilanteen sodaksi.
Me työläiset olemme sodissa totuuden lisäksi ensimmäisiä uhreja. Sotatilassa ei ole perusturvaa eikä toimeentuloa. Sodan aikana voimassa ovat poikkeustilan ja viidakon lait.
Väitän, että elämme tänäänkin työväenluokan näkökulmasta sietämättömässä tilanteessa. Ammattiyhdistysliikkeen johtajat ovat lähes poikkeuksetta sopeutuneet poliittisen eliitin johtologiikkaan. Meillä työläisillä ei ole muuta menetettävää kuin huonot johtajamme. Meillä työläisillä ei voi olla muuta tavoitetta kuin ottaa takaisin se valta, joka meille työläisille kuuluu.
Sipilän hallituksen leikkauspolitiikka on sukua poikkeustilojen politiikalle. Me olemme viime vuosina joutuneet konkreettisesti todistamaan miten uusliberalismi leikkaa perusturvasta, lähipalveluista ja polkee työläisten oikeuksia. Kansalaisten osallistumista on leikattu. mm. ennestään olemattomia rauhanjärjestöjen rahoja on leikattu. Patriarkaatti komentaa vähemmistöt hiljaisiksi ja naiset miesvaltaisia aloja vähempi palkkaisiin töihin ja kotiin hellan äärelle palkattomiin hommiin.
Imperialistiset sodat, ilmastonmuutos ja nälänhätä ajavat ihmiset kodeistaan pakolaisuuteen ja Eurooppaan. Samaan aikaan ihan kuin kutsusta rasismi ja fasismi nostavat päätään. Kilpailuyhteiskunnan kelkasta pudonneet ja syrjäytetyt nuoret miehet kulkevat Suomen leijonat kaulassa, kiroavat vieraat ja erinäköiset kohtalotoverinsa ja tuntevat uutta ja vanhaa vaarallista kansallistunnetta.
Aktiivimalli on täydellinen esimerkki tämän päivän sotatoimista hyvinvointiyhteiskuntaa ja työttömiä vastaan. Poliittinen eliitti luo pelon ilmapiiriä ja muokkaa rakenteita, joissa me itse emme voi vaikuttaa siihen, leikataanko työttömyysturvaa. Meitä syyllistetään ja marginalisoidaan. Työttömistä tehdään osattomia. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Yhteiskuntaluokat nousevat esiin ja vastakkainasettelu kärjistyy.
***
Tamperelaisen historiantutkija, tohtori Pertti Haapalaisen mukaan Suomi oli ainut sisällissodan käynyt maa, jossa hävinnyt osapuoli sai ne yhteiskunnalliset oikeudet, joita se kapinalla vaati.
Totta, sodan jälkeen on ratkottu monia kysymyksiä, jotka kärjistivät kriisiä.
Torpparikysymyksen ratkettua noin 55 000 tilaa itsenäistyi, työaikalaki rajasi työajan kahdeksaan tuntiin, oppivelvollisuuslain ansiosta Suomi alkoi vähitellen tasa-arvoistua.
Tuloerot ovat leikkauspolitiikan seurauksena kuitenkin tänään taas kärjistyneet. Työläisen perusvaatimukset ovat lähes samat kuin ennen sotaa. Tarvitaan rauhan politiikkaa, joka pitää Suomen irti sodista. Tänään rauhan vaatimus konkretisoituu vaatimukseen irtaantua Sipilän hallituksen suunnitelmista ostaa Suomeen uusia sota-aseista yli 20 miljardilla eurolla.
Yksikään eduskuntapuolue ei ole irtisanoutunut uusien aseiden hankinnasta, koska poikkeaminen olisi varma kynnyskysymys seuraavaan hallitukseen osallistumisesta. Olkoon sitten ulkoparlamentaarista huutelua, mutta aikana, jolloin työttömien perusturvasta ja lähipalveluista leikataan, on räikeästi väärää toimintaa ja huonoa politiikkaa ostaa uusia aseita.
Me suomalaiset tarvitsemme paremmat rahat terveys- ja sosiaalipalveluihin, koulutukseen ja kaikkien kansalaisten perusturvaan. Emme tarvitse uusia pommikoneita, sotalaivoja ja sotakoneita.
***
Työn ja pääoman ristiriitaa ei ratkaista aseilla. Kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän pääristiriita on työn alistaminen pääoman vallalle. Me pärjätään tässä taistelussa silloin, kun me työläiset aletaan tiedostaa oma erityinen paikkamme yhteisessä joukkotaistelussa.
Työläisten vaatimukset rauhasta, työstä ja perusturvasta ovat se minimi, josta yhteiskuntarauhan rakentaminen lähtee. Rauhan vaatiminen on aina radikaali vaatimus. Suomen Rauhanpuolustajien pääsihteeri (1949–1975), SKDL:n kansanedustaja (1970–1979) ja Naisten kansainvälisen demokraattisen liiton pääsihteeri (1978–1987) Mirjam Vire-Tuominen on tehnyt 1973 eduskunnassa aloitteen rauhan laista, jolla sotaan ryhtymisestä tehtäisi laitonta. Ehdotan, että rauhan lakialoite otetaan uudestaan aktiiviseen valmisteeluun. Nyt on hyvä aika rauhantyölle.
Tänään onkin tehtävä työtä - taisteltava, niin kuin me sanomme, ettei taas olla samassa tilanteessa kuin 1918 sodassa ja tilanteessa, jossa työläisen puhetta ei kuunneltu, ei otettu vakavasti ja yhteiskunta tarkoitti vain rikkaiden yksinoikeuksia. Kapitalismin logiikalle ja markkinadiktatuuriin ei vaan voi alistua.
***
Viikko sitten Rauhan asemalla kokoontui joukko rauhanjärjestöjen aktiiveja. Paikalla oli yksittäisiä aktivisteja Suomen rauhanpuolustajista, Rauhanliitosta, Aseistakieltäytyjäliitosta ja taiteilijoiden rauhanjärjestö PAND:ista.
Aktivisti Bahaaldiin Omarin aloitteesta perustettiin yhteinen Loppu Syyrian sodalle toimintaryhmä konkreettisemman ja näkyvämmän rauhantyön välineeksi. Pyrimme siihen, että virallinen Suomi tuomitsisi Yhdysvaltojen, Ranskan ja Britannian kostoiskut Syyriaan.
Vaadimme Suomea tuomitsemaan kaikki sotatoimet ja pysymään erossa sotilaallisista operaatioista ja sen sijaan olemaan aloitteellisempi ja aktiivisempi rauhanrakentaja Syyriassa ja Lähi-idässä. Nykypolitiikka ei saa viedä meitä entistä lähemmäs maailmanlaajuista konfliktia ja väkivallan kierteen eskaloitumista.
Toimintaryhmä päätti, että jos uusia ohjusiskuja tulee, olemme heti seuraavana päivänä klo 17 Helsingissä Kolmen sepän patsaalla sanomassa, että Syyrian sota ei ratkea pommittamalla vaan sopimalla. Aseiden ja väkivallan käytöstä on luovuttava ja on aloitettava todelliset rauhan neuvottelut ja rauhan rakentaminen.
Heti toimintaryhmän perustamisen jälkeen seuraavana yönä toistaiseksi tuntematon taho iski ohjuksilla Homsin kaupungin lähelle. Olimme kadulla ja protestoimme iskua. Olimme myös Helsingin Länsi-satamassa protestoimassa Yhdysvaltojen laivaston ohjushävittäjä USS Porterin huoltotoimia Suomessa. Suomen sosiaalifoorumissa nostimme pystyyn Sota seis teltan, kerroimme aktivisteille toimintaryhmästä, keräsimme rauhan aloitteita ja piirsimme sata uutta rauhankyyhkyä.
***
Sisällissota on yhteiskunnallinen trauma. Tampereen teatterin Tytöt 1918 ohjannut Sirkku Peltola sanoo, että "Lähtökohtani on vilpitön. Tämä musikaali ei ole missään nimessä poliittinen kannanotto, vaan vilpitön yritys kurkistaa historiaan ja hauraaseen ihmisyyteen. Vaikka tapahtumat ovat mitkä ovat, on niiden keskiössä ihminen."
Minä sanon, että traumasta ja meidän ajasta kertoo se, että ohjaaja on mieluummin vilpitön kuin poliittinen. Eikö juuri ongelmien pluralismi ja vilpitön taitelijan intuitio, luovuus ja rohkeus ole tässä parasta politiikkaa. Miksi meidän ajassa vältetään politiikkaa ja poliittisuutta? Sanotaan että joku ei ole poliittista. Miksi oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys eivät olisi politiikkaa? Miksi rauhan puolella olo ei olisi politiikkaa? Me feministit sanomme, että henkilökohtainen on politiikkaa ja me kommunisti sanomme, että mikään inhimillinen ei ole meille vierasta.
Hyvät toverit,
Kyllä se on politiikkaa. On politiikkaa, kun Anneli Saaristo laulaa tällä lavalla - on luokkansa ääni.
Arviltamme meidän on kyettävä rakentamaan rauhankulttuuria ja osallistumisen ja ihmisten oikeuksien politiikkaa. Sota ja alistuminen ei saa olla vaihtoehto. Meidän on ymmärrettävä, että työn ja pääoman ristiriitaa ei ratkaista väkivallalla ja sodilla. Työväenluokan, meidän kaikkien on nostettava tietoisuutemme tasoa. Meidän on oltava aktiivisia tekijöitä. Meidän on oltava niitä, jotka osallistumme ja jotka kutsumme muita nykymenoon tyytymättömiä mukaan toimintaan.
Meillä työläisillä on kaikki mahdollisuudet porukalla päättää yhteistoimista, joilla voidaan alkaa rakentaa rauhaa ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. Nyt ei ole aika jäädä katsomaan vierestä ja sopeutua markkinatalouteen ja patriarkaatin sortoon. Luokkatietoisesti ja joukkovoimaa vahvistamalla meidän työläisten pitää asettaa yhteistavoitteeksi muuttaa politiikan suuntaa, kampittaa kapitalismi, laittaa luokkatietoinen stoppi porvarien sotelle ja torjua Sipilän hallituksen 20 miljardin uudet asehankinnat
Rakennetaan radikaalia vasemmiston yhteisrintamaa, rauhankulttuuria ja aletaan yhdessä päättää meidän omista, meidän työläisten asioista.
Toverit – ei koskaan enää sotaa