Home >> Artikkelit >> Yhdessä kaadamme vihan ja pääoman vallan

Yhdessä kaadamme vihan ja pääoman vallan

26.06.2023 - 09:45
(updated: 26.06.2023 - 10:04)

Lääke vähemmistöihin kohdistuvaan väkivaltaan ja syrjintään on kaikkea sortoa vastaan käytävän antikapitalistisen, rohkean taistelun jatkaminen, joukkoliikkeiden yhteistyö sekä sivistyksen, demokratian ja koulutuksen vahvistaminen. SKP:n Punainen sateenkaari ja Kommunistinuoret toivottavat luokkatietoista Helsinki Pride -viikkoa! Kutsumme mukaan tapahtumaamme Allianssi-talolle ja Zoomiin perjantaina 30.6. sekä blokkiimme kulkueeseen ja teltallemme Kaivopuistoon Helsingissä lauantaina 1.7.

Helsinki Pride -viikon teemana on tänä vuonna Riemu ja kapina. Tämän vuoden teemaa on pidetty monien aktivistien keskuudessa onnistuneena valintana sekä askeleena oikeaan suuntaan protestin aseman palauttamisessa osaksi Priden viettämistä. Priden ytimessä ei saa olla omahyväinen sateenkaarikapitalismi, jonka avulla isot yritykset voivat viedä huomiota pois rakenteiden muutosten tarpeesta ja jättää vähemmistöjen äänen toissijaiseksi. Pride ei saa olla tapahtuma, jolla porvarit voivat ostaa itselleen hyvää omatuntoa, näkyvyyttä ja imagonnostatusta ilman todellista sitoutumista ihmisoikeuksia edistävään yhteiskuntavastuuseen sekä omissa tuotanto- ja toimintaketjuissa tapahtuvien epäkohtien kitkemiseen.

Oikeisto halveksii ihmisoikeuksia

Sateenkaarikansaan kohdistuva väkivalta sekä vähättelevä ja alentava kommentointi osoittaa joka kerta taistelun lujittamisen tarpeellisuuden. Rakenteissa, instituutioissa ja asenteissa vihalla ja epätietoisuudella on liikaa valtaa, eikä monenlainen ihmisoikeustyö syrjintää ja epäkohtia vastaan saa riittävästi mediatilaa.

Orpon oikeistohallitus on myrkkyä ihmisoikeustyölle - uusi hallitusohjelma perustuu työläisten kyykyttämiseen ja ihmisoikeuksien vähättelyyn. Hallituspuolueiden poliitikkojen toimesta on kuultu toistuvia vähemmistöjä halventavia ulostuloja. Vähemmistöjen aseman ja oikeuksien parantaminen käy oikeiston huulilla korkeintaan silloin, kun siitä on imagollista hyötyä. Translain uudistuksesta äänestettäessä koko perussuomalaisten ryhmä ja osa kokoomuksen ryhmästä äänesti lakiuudistusta vastaan. Tätä taustaa vasten on selvää, että Helsinki Pridella oli kaikki syyt olla hyväksymättä kokoomusta tämän vuoden yhteisökumppaniksi.

Kapinan tarve ei ole poistunut

Protestia tarvitaan epäoikeudenmukaisuuden vastaiseen työhön. Lukuisissa maissa sateenkaari-ihmisten oikeus vapaaseen ja turvalliseen elämään ei toteudu rangaistuksen ja väkivallan uhan takia. Monille vähemmistöön kuuluville rakenteellinen syrjintä ja epäasiallinen kohtelu on arkipäivää myös Suomessa. Ympäri maailmaa tulee esiin monia tapauksia, joissa ihmisoikeuksien toteutuminen heikkenee ja yhteiskunnissa palataan ajassa taaksepäin. Esimerkiksi Ugandassa, Keniassa ja Ghanassa jo nykyisellään homoseksuaaliset teot ovat laittomia, mutta nyt myös homoseksuaalisuutta itsessään esitetään säädettävän laittomaksi ja rangaistavaksi.

Vastaava äärikonservatiinen suunta muuallakin osoittaa sen tosiasian, ettei mikään edistys tai voitto ole itsestäänselvä tai peruuttamaton. Jokainen askel ihmisoikeuksien, hyvinvoinnin ja seksuaaliterveyden eteen on vaatinut rohkeiden ja aktiivisten ihmisten väsymätöntä taistelua ja vaikuttamistyötä, jota on usein tehty oman hengen ollessa jatkuvasti uhattuna. Yhtä tärkeää kuin saavuttaa ensimmäiset voitot, on jatkaa kamppailua, jotta kehitys ei ottaisi takapakkia vaan etenisi uusiin saavutuksiin, laajempaan demokratiaan ja ihmisten parempaan osallisuuteen ja hyvinvointiin.

Vaikka tilanne ympäri maailmaa on vähemmistöillä ja sorretuilla vaikea, myös onnistumisia tapahtuu ja ne antavat inspiraatiota sateenkaariaktivismiin. Esimerkiksi Kuubassa astui tänä vuonna voimaan uusi perhelaki, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot ja myönsi adoptio-oikeuden samaa sukupuolta oleville pareille, riippumatta siitä ovatko parit avioliitossa vai avoliitossa. Samalla esimerkiksi voittoa tavoittelematon sijaissynnytys laillistettiin. Kyseessä on Latinalaisen Amerikan edistyksellisin perhelaki.

Rauhaa ja kunnon toimeentuloa

Työ luo hyvinvointia myös sateenkaariperheeseen. Taistelu työstä ja toimeentulosta, nousseita elinkustannuksia vastaan kamppaileminen, on tänään niin ankaraa, että moni ei pysty nousemaan ja puhumaan omien oikeuksiensa puolesta. Sateenkaarevat työläiset kärsivät porvarillisessa yhteiskunnassa monenlaisesta syrjinnästä: syrjintää tapahtuu muun muassa yhteiskuntaluokan, työelämän aseman sekä seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun vuoksi. Ihminen tarvitsee perustarpeinaan työtä ja perusturvaa, kotia, koulutusta ja rauhaa.

Vasemmistolaiset ja edistykselliset voimat yhdessä voivat tarjota poliittisia avauksia ja ratkaisuja ymmärtämällä, että yhteiskunnalliset kriisit liittyvät toisiinsa: kapitalismi tuhoaa ympäristön, säätelee ihmisten suhdetta omaan itseen ja ruumiillisuuteen sekä seksuaalisuutta, hyväksikäyttää seksuaalivähemmistöjä ja muita vähemmistöjä kuten maahanmuuttajia, ruokkii kansainvälisiä sotia, jotka puolestaan pakottavat ihmisiä lähtemään omista kodeistaan. Sateenkaarevat maahanmuuttajat joutuvat moninkertaisen syrjinnän kohteeksi turvapaikka- ja pakolaisprosesseissa. Antikapitalistinen visio on välttämätön paremman tulevaisuuden luomiseksi ja perusturvan mahdollistamiseksi kaikille sekä monimuotoisuuden hyväksymiseksi kaikkialla.

Toimia!

Vaadimme epäoikeudenmukaisuuden lopettamiseksi ja kapeakatseisen ajattelun muuttamiseksi konkreettisia toimenpiteitä. Suomessa binääristen juridisten sukupuolten rinnalle on mahdollistettava juridinen muunsukupuolisuus sukupuolimerkintänä. Translain läpimeno viime hallituskaudella oli merkittävä edistysaskel, mutta uudistukseen jäi myös ongelmia. Juridisen sukupuolen vahvistaminen tulee olla mahdollista myös alaikäisille. Lisäksi 30 päivän 'harkinta-ajasta' ja yhden vahvistamisen rajasta vuodessa tulee luopua tarpeettomana ja transihmisiä loukkavana. Tarvitaan myös intersukupuolisten oikeuksia ja terveyttä tukevia toimia - kiireettömät ja kosmeettiset intersukupuolisten lasten sukupuolipiirteitä muokkaavat hoidot on lopetettava.

Etenkin sote-alalla ja oppilaitoksissa työskentelevien osaaminen seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta on turvattava. Ihmisoikeusjärjestöjen ja asiatuntijatahojen työtä on tuettava. Turvallisen tilan periaatteet on tuotava tunnetummiksi. Yhteisvertaisuustyötä on lisättävä työpaikoilla, ammattiyhdistysliikkeessä sekä syrjimätöntä kieltä on edistettävä.

Sortoa synnyttävä systeemi alas

Ajankohtaisten ja nopeampien toimien rinnalla tarvitaan laajempaa systeemiajattelua. Kaikki yhteiskunnan ilmiöt ja ongelmat kytkeytyvät laajempiin rakenteellisiin ongelmiin, kuten luokkaeroihin, voittojen kasaantumiseen harvojen käsiin ja kaiken kaupallistamiseen, jotka ovat sisäänrakennettua toimintalogiikkaa kapitalistisessa järjestelmässä. Esimerkiksi eriarvoisuuden torjumisessa on huomattava, että eriarvoisuus juontuu kapitalismin luokkayhteiskunnasta, tuotantosuhteista ja tulonjaon kuiluista. Muu kuin hätäinen laastarointi vaatii systeemiin asti meneviä muutoksia. Haasteena on saada yhä useammat ihmiset ymmärtämään systeemiajattelun ja vaatimaan sen muutosta. Kommunistit toimivat sellaisen maailman puolesta, jossa solidaarisuus voittaa syrjinnän ja työväenluokka ryhtyy toimimaan yhdessä yhteisen vastustajan, kapitalismin ja rahan vallan, kaatamiseksi.

Emme saa antaa oikeistokonservatiivien viedä meiltä sitä vähää, mikä meillä jo on. Säilyttääksemme sen ja saadaksemme enemmän, tarvitsemme joukkovoimaa sekä apua enemmistöltä ja liittolaisiltamme. Aktivismia ja oikeaa tietoa asioista. Ihmisoikeuksissa ei tule ottaa peruutusaskelia. Ne eivät ole kaupan. Koskaan.

Punainen sateenkaari – SKP
Kommunistinuoret

***

SKP:n Punaisen sateenkaaren, Kommunistinuorten, Euroopan vasemmiston ja Demokraattisen sivistysliiton debatissa tartutaan siihen, kuinka eriarvoisuuden, köyhyyden, syrjinnän ja epäkohtien kitkeminen tarvitsee kapitalismin kaatamiseen tähtäävää näkökulmaa. Tapahtuma on osa Helsinki Priden vuoden 2023 virallista ohjelmistoa.

Tapahtuma on hybridi. Tervetuloa Allianssi-saliin (Asemapäällikönkatu 1, Helsinki) tai etänä Zoomiin (https://us06web.zoom.us/j/83216658434) perjantaina 30.6. klo 17.30-19.30!

Esteettömyystiedot näet Priden tapahtumasivulta: https://pride.fi/tapahtumat/protestit-utopiat-ja-sateenkaareva-kirjallisuus/

***

Tervetuloa marssimaan kommunistien ja antikapitalististen aktivistien blokkiin Helsinki Priden kulkueessa. Omat teemaan sopivat kyltit sekä SKP:n ja Kommunistinuorten tunnukset tervetulleita. Punaisen sateenkaaren blokin kokoontuminen alkaa klo 11.15 Aleksanterinpatsaalla Senaatintorilla. Kulkue lähtee liikkeelle kärjestä noin klo 12.00. Blokit on jaettu rekkojen taakse ja meidän blokkimme on osa poliittisten blokkien ryhmää, joka lähtee rekan numero 6 takaa. Olemme blokin sisällä viidensiä. Matka on pitkähkö ja sää tulee todennäköisesti olemaan kuuma. Blokissa ja kulkueessa on kuitenkin taisteluhenkinen ilmapiiri. Senaatintorilla on vesipisteitä ja vessoja.

***

Kulkue päättyy ja Pride-viikko huipentuu Helsingin Kaivopuistossa pidettävään puistojuhlaan klo 13-19. Punainen sateenkaari on mukana puistojuhlassa omalla teltallaan. Meiltä voit hankkia Tiedonantajan uusinta Pride-numeroa, marxilaista ja yhteiskunnallista kirjallisuutta, Rosa Luxemburg -paitoja sekä muuta kiinnostavaa. Myynnissä Arvo Lehtomäen suunnittelemia avaruushomoluksuskommunismista inspiroituneita upeita julisteita ja postikortteja. Jaossa myös mm. rintanappeja. Voit myös tulla suunnittelemaan omanlaisesi Pride-rintanapin ja valmistaa sen paikan päällä! Tervetuloa juttelemaan ja hengailemaan Punaisen sateenkaaren teltalle!

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista