Palestiinalaisten nälkälakossa olevien vankien tilanne ja konkreettiset yhteistyön ja solidaarisuustoiminnan suunnitelmat olivat keskustelussa tänään Suomen kommunistisen puolueen (SKP) puheenjohtajan JP (Juha-Pekka) Väisäsen ja Palestiinan suurlähettilään Mr Taissir A.M. Al Adjouri kahdenvälisessä tapaamisessa Helsingissä Palestiinan edustossa. Väisänen välitti SKP:n ja Euroopan vasemmiston solidaarisuusviestit nälkälakossa olevien tueksi.
Tuki työntekijöiden palkkakamppailulle!
Yksityinen sosiaalipalveluala ja Heta-tessiin kuuluvat ovat olleet sopimuksettomassa tilassa toukokuun alusta alkaen. Alan sopimuksen piiriin kuuluu yli 70 000 työntekijää. Työriita on valtakunnansovittelijan pöydällä, mutta sopua ei ole toistaiseksi löytynyt. Suurin kiista koskee palkankorotuksia. Työnantajan esittämät korotukset jättäisivät yksityisen sosiaalialan ansiotason yhä enemmän jälkeen julkisesta sektorista.
Sopimusten vauhdittamiseksi on annettu lukuisia lakkovaroituksia, jotka koskevat lastensuojelua, palveluasumista ja henkilökohtaisia avustajia. Lisäksi yksityisellä sosiaalipalvelualalla on voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto.
Työnantajamallilla työskentelevät henkilökohtaiset avustajat kuuluvat Heta-tes:n piiriin, joka on työehdoiltaan olennaisesti julkisen puolen tessejä huonompi. Avustajilla on konkreettinen ja akuutti toimeentulo-ongelma, jota työn rikkonaisuus ja epäsäännöllisyys pahentavat.
SKP:n Jyväskylän piirijärjestö antaa täyden tukensa työntekijöiden esittämille oikeutetuille vaatimuksille yksityisen sosiaalipalvelualan TES:iin sekä henkilökohtaisten avustajien Heta-tes:iin.
SKP:n Jyväskylän piirijärjestön piirikomitea 4.6.2023




