Tuetaan vastarintaa ja autetaan niitä jotka pakenevat
Talibanin saavuttua Kabuliin on vaikea ennustaa sitä, millainen Afganistanin tulevaisuudesta tulee. Edelleen on pelkona, että ensisijassa Naton ja EU:n hallitusten toiminalla aiheutettu konflikti muodostuu pysyväksi.
Viimeisten 20 vuoden aikana, jopa silloin kun se menetti valtansa, Taliban on vahvistunut ja luonut diplomaattiset suhteet Kiinan, Venäjän, Iranin ja Turkin kanssa. Samaan aikaan miljoonat afganistanilaiset ovat paenneet maasta, lähinnä Pakistaniin ja Iraniin. Vain kymmenen prosenttia heistä on tullut Eurooppaan.
Viime vuosina jotkut EU-maat, kuten Saksa, Hollanti, Ranska, Ruotsi ja Suomi ovat palauttaneet afgaaneja, jotka eivät ole saaneet pakolaisstatusta. On arvioitu, että vähintään 200 000 Afganistanin kansalaista (usein naisia ja lapsia) on tilanteessa, jossa heillä ei ole oikeutta jäädä mantereellemme. Dohan sopimukset, jotka vääjäämättä antoivat vallan takaisin Talibanin käsiin, eivät herättäneet luottamusta ja siksi tammi-kesäkuussa vähintään 250 000 ihmistä on pyrkinyt rajan yli Iraniin ja Pakistaniin.
Sen jälkeen kun Nato-joukot evakuoivat myrskyisässä operaatiossa turvaan osan afganistanilaisista, jotka tekivät töitä armeijalle tai länsimaisille kansalaisjärjestöille, on Kabulin lentokenttä nyt suljettu. Maasta poistumista suunnittelevien tulevaisuus on epävarma. EU tuntuu epäröivän ja siltä puuttuu yhteinen strategia.
Mitä Euroopan vasemmiston siis tulisi nyt tehdä?
Ensinnäkin, sen tulee tukea sekulaarisia ja demokraattisia järjestöjä, joita on syntynyt viime vuosina: Hambastagi (Solidaarisuus) puoluetta, naisten organisaatioita kuten Rawa (Afganistanin naisten vallankumouksellinen järjestö) tai niitä Euroopassa toimivia organisaatioita, jotka harjoittavat ruohonjuuritason solidaarisuutta.
Talibania pakenevien pakolaisten kysymystä tulisi käsitellä EU:ssa poliittisena kysymyksenä, ei pelkästään humanitaarisena ongelmana. Slovenia (tällä hetkellä EU:n puheenjohtajamaa) on ilmoittanut, ettei se ota vastaan pakolaisia. Itävalta haluaa jatkaa ihmisten palauttamista Afganistaniin. Saksa ja Ranska keskittyvät pysäyttämään pakolaiset Aasian maihin. Turkki haluaa toistaa roolin, jota se esitti Syyrian konfliktin aikana ja vaatii nyt EU:lta resursseja pakolaiskriisin hallintaan. Näin se voi lisätä painoarvoaan Naton ja EU:n piirissä. Kreikka ja Turkki, mutta myös Liettua ja Puola pohjoisessa, ovat rakentamassa uusia muureja.
Vasemmiston on on uskallettava ehdottaa todellisia ”humanitaarisia käytäviä”, jotka toteutetaan ilmateitse. Ei riitä, että tämä mahdollisuus toteutuu niille, jotka ovat tehneet yhteistyötä hallitustemme kanssa, vaan se on taattava kaikille, joiden hengen uusi hallinto vaarantaa.
On tuettava niitä, jotka harjoittavat vastarintaa ja niitä, jotka pyrkivät turvaan. Tämä ei ole vain solidaarisuuden osoittamista, vaan myös poliittisen tuen osoitus niille, jotka ovat joutuneet vuosikymmeniksi imperialististen sotien jalkoihin. Sillä aikaa on suunniteltava käytännöt, joiden avulla ihmisiä vastaanotettaessa on estettävissä heidän ajautumisensa riistettäviksi ja marginaaliin.
Lopuksi YK:n on puututtava Afganistanin tapahtumiin ja mahdollistettava aiemmin vain suunnitelmaksi jäänyt ajatus kansainvälisestä rauhankonferenssista, jossa kaikilla Afganistanin toimijoilla olisi puheoikeus. Vähintäänkin sen tulee huolehtia siitä, ettei Afganistanin kysymys luiskahda pois valokeilasta ja poliittiselta agendalta, sekä pakolaisten kansainvälisiin sopimuksiin kirjattujen oikeuksien toteutuminen.
Euroopan vasemmiston pakolaistyöryhmä