Home >> Artikkelit >> Tapio Siirilän vappupuhe

Tapio Siirilän vappupuhe

30.04.2020 - 18:30
(updated: 01.05.2020 - 08:43)
  • SKP:n Tapio Siirilä

HYVÄT TOVERIT

1800-luvun loppupuolelta lähtien toukokuun ensimmäistä päivää on vietetty työväenluokan taistelupäivänä. Vappua ei jätetty väliin vaikeinakaan aikoina. Esimerkiksi 1930-luvulla vappukulkueet pidettiin, vaikka punaiset liput olivat kiellettyjä. Kulkueen kärjessä kulkivat pelkät tangot.

Nyt kun korona on estänyt yleisötilaisuudet, vappua vietetään virtuaalisesti Internetin välityksellä. Vappuna toki kuitenkin käydään viemässä perinteiden mukaisesti punaiset kukat Peurasaaren hautausmaalla olevalle punaisten muistomerkille. Tällä kertaa ilman lippuja ja yleisöä.

* * *

Kun olot ovat poikkeukselliset, päätöksentekijöiden perimmäiset arvot ja tavoitteet tulevat paremmin esiin kuin tavallisen tasaisen elämisen aikana. Hallituksen toimet koronan aikana osoittavat mistä hallitukseen osallistuvat puolueet ja niitä tuleva oikeisto-oppositio ovat huolissaan. Toki merkittävä osa päätöksistä on tehty lääkäreiden suositusten mukaisesti hidastamaan taudin leviämistä.

Hallituksen oikeistolainen linja paljastuu siinä, mitä on tehty rajoituksista johtuvien haittojen vähentämiseksi. Rajoituksista aiheutuu ongelmia kaikille kansalaisille ja myös monille yrityksille. Toistaiseksi hallituksen ja eduskunnan päättämät toimenpiteet ovat keskittyneet yritysten ja yrittäjien tukemiseen. Summat liikkuvat miljardeissa elleivät peräti kymmenissä miljardeissa euroissa.

Yritykset ja yrittäjät perustelevat hyvien aikojen suuria voittojaan sillä, että yrittäjä joutuu ottamaan riskejä ja joskus voi mennä huonostikin. Hallituksen toimet kuitenkin osoittavat, että riskejä huonosti menemisestä ei oikeasti ole. Jos joskus näyttäisi menevän huonosti, niin valtio verorahoineen tulee apuun. Samalla tavallahan veromiljardien kanssa meneteltiin 1990- luvun alussa, kun suuret pankit piti pelastaa kuiville.

Joissakin Suomea viisaammissa maissa tosin pankkien pelastamisen ehtona oli niiden siirtyminen valtion omistukseen. Monille ihmisille rajoitukset aiheuttavat suuria ongelmia. Miten koulunkäynnistä selviää esimerkiksi etäopetukseen määrätty köyhän maahanmuuttajaperheen lapsi, jolla ei ole tarvittavia laitteita ja jonka vanhemmat osaavat vain huonosti suomea? Yhtä lailla ongelmia on vähävaraisissa kantasuomalaisten lapsiperheissä.

Monet vanhukset ja vammaiset ovat tulleet toimeen ystävien ja sukulaisten avun varassa. Matkustamisen rajoitusten ja kontaktien välttämisen vuoksi tällainen apu on vaikeutunut tai tullut mahdottomaksi. Tällaisessa tilanteessa kuntien velvollisuus on varmistaa, että kaikki kuntalaiset selviävät näissä poikkeusoloissa.

Kuntien on aktiivisesti selvitettävä kunnassa asuvien vanhusten ja muiden mahdollisesti apua tarvitsevien tilanteet ja huolehdittava avun tarjoamisesta sitä tarvitseville. Vuosia jatkuneiden valtionapujen leikkausten vuoksi monissa kunnissa kotipalvelut ja muut sosiaali- ja terveysalan palvelut toimivat kuitenkin jo valmiiksi huonosti.

Poikkeustilanteesta selviämiseen tarvittaisiin runsaasti lisää työntekijöitä. Näyttää siltä, että hallitus muistaa vain yritykset, kun se tekee päätöksiä vaikeuksiin joutuneiden auttamiseksi. Kunnat ja kuntalaiset on jätetty oman onnensa nojaan. Jos kuntia ollenkaan muistetaan, varmaankin ajatellaan, että voivathan kunnat sitten seuraavina vuosina nostaa verojaan ja maksujaan syntyneiden alijäämien kattamiseksi.

Kunnallisvero on kuitenkin tasavero, joka päästää rikkaat helpommalla. Lisäksi esimerkiksi pääomatuloista ei makseta lainkaan kunnallisveroa. Siksi koronan kunnille aiheuttamien lisälaskujen kattamiseen on saatava valtion merkittävää tukea.

* * *

Vaikka korona onkin viime viikot hallinnut uutisointia, täytyy muistaa, että monet muutkin tärkeät asiat odottavat ratkaisuaan. Yksi suuri kysymys on esimerkiksi merkittävän palkankorotuksen saaminen naisvaltaisille aloille.

Ammattiliitot tarvitsevatkin tässä asiassa meidän kaikkien tukea. Toinen esimerkki tärkeistä asioista on työajan lyhentäminen kuuteen tuntiin päivässä ja kolmeenkymmeneen tuntiin viikossa ansiotasoa alentamatta. Vaatimusta on pidettävä sinnikkäästi esillä, jotta olisi toiveita sen joskus toteutumisesta.

Toivotan lopuksi kaikille jaksamista näissä poikkeusoloissa. Tavataan ensi vappuna ihan kasvokkain. Toivottavasti silloin voidaan iloita kommunistien hyvästä menestymisestä kuntavaaleissa ja muista ansiokkaista saavutuksista.

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista