Home >> Artikkelit >> Rahaa rauhanponnisteluihin ei aseisiin

Rahaa rauhanponnisteluihin ei aseisiin

25.04.2017 - 10:15
(updated: 25.04.2017 - 10:27)

Maailman valtiot käyttivät viime vuonna asemenoihin 1686 miljardia dollaria, mikä on 0,4 prosentin lisäys vuoteen 2015, kertoo ruotsalainen rauhantutkimuslaitos SIPRI. Myös Suomen asemenot ovat kasvaneet ja Sipilän hallitus esittää merkittäviä yli 10 miljardin uusia asehankintavaltuuksia jotka toimiakseen vaativat parinkymmenen miljardin huoltobudjetit.

- SKP:n rauhanryhmässä on huolestuneina seurattu sodanuhkan kasvua maailmassa. Suomen hallituksen Nato-hakuinen politiikka ja puolustuspoliittinen selonteko uhkakuvineen ei edes mainitse rauhantyötä. Maassamme käytetään surutta rahaa uusiin asehankintoihin samalla, kun puoliväliriihessä leikataan kansan hyvinvointiin vaikuttavilta momenteilta, sanoo Mervi Grönfors.

Asemenojen maailmanlaajuinen kasvu alkoi vuonna 1998 ja jatkui vuoteen 2011. Asemenoja ovat lisänneet kaikki kolme maailman suurinta asevaltiota; Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä.

Kuten Sipri kertoo, asevarusteluun käytetään järjettömiä summia (1666 miljardia dollaria) maailmassa.

- Saman summan käyttämisellä koulutukseen, kehitysyhteistyöhön tai rauhanponnisteluihin tekisimme maailmassa paljon hyvää, vakuuttaa Grönfors.

SKP:n rauhanryhmän seuraava kokous on Helsingissä 6.5. Kokouksessa aletaan suunnitella valtakunnallista rauhankampanjaa.

- SKP:n rauhanryhmä kutsuu kaikkia kansalaisia rauhantyöhön ja vaatimaan hallitukselta toimia rauhan hyväksi kotimaassa ja kansainvälisesti, kutsuu Grönfors

Katso tästä rauhanryhmän yhteystiedot

 

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista