Kulttuurialan hätä vaatii tukea

Tiedonantajasta tuttu Marko Korvela on kulttuurialan moniottelija. Toimittajan työn ohella Korvela tekee musiikkia useammankin kokoonpanon riveissä mm rokkia Leevi Launiksessa ja elektroa  Gorbatronissa. 

– Leevi Launis on perinteinen viisihenkinen rockyhtye, jossa olen soittanut sekä kitaraa että bassoa. Lisäksi teen sooloartistina elektronista musiikkia Gorbatron-nimellä. Muitakin erilaisia viritelmiä on, pitää olla kaikenlaista tekemistä, jotta homma pysyy virkeänä, naurahtaa Korvela. 

Tiedonantajan ohella Korvela on avustanut muun muassa Kulttuurivihkoja ja pienempiä järjestölehtiä. Viime vuonna ilmestyi WSOY:n kustantamassa Parasta katseluaikaa -kokoelmassa essee, jossa Korvela käsittelee Netflixin suosittuja, Marvel-supersankareihin perustuvia televisiosarjoja.  

Työn alla on myös esikoisrunokokoelma: itähelsinkiläistä mielenmaisemaa peilaava Puotila Blues on tarkoitus julkaista vielä tämän vuoden puolella. 

Korvelan mukaan toimittajan ja muusikon ammateissa on paljon samaa. 

– Kumpikin on hyvin julkisia duuneja, menestys ja palkkio riippuvat siitä, kuinka moni tuolla huomaa, lukee tai kuuntelee minun tuotoksiani. Molemmissa työ on välillä sosiaalista, muiden kanssa tekemistä, ja välillä taas hyvinkin yksinäistä puurtamista läppärin ääressä, sanoo Korvela. 

Parasta työssä on Korvelan mielestä vapaus, luovuus ja jatkuva itsensä kehittäminen: sekä uuden oppiminen että vanhojen taitojen kertaaminen. Huonoin puoli taas jatkuva epävarmuus. Tienestit ovat niukat, työt kiven alla ja toimeentulon jatkuvuus usein uhattuna. 

Yhteisesti jaetut universaalit 

Marko Korvela huomauttaa, että kulttuuri on ihmiskunnan universaali ilmiö. 

– Voisi sanoa, että kulttuuri, eli yhteisesti jaetut merkitykset vasta muovaavat ihmisestä sen mitä hän on. Karl Marxkin toteaa, että kieli ja kommunikointi olivat ihmisen ensimmäisiä työkaluja. 

Helmikuun 28. vietetään suomalaisen kulttuurin päivää. Kysymys kulttuurin kansallisuudesta on Korvelan mukaan mielenkiintoinen.  

– Kulttuuri jos mikä on ihmisiä ja yhteiskuntia yhdistävä, kaikkia rajoja ylittävä tekijä. Kysymys moni- tai monokulttuurisuudesta on täysin mieletön, kulttuuri muuttuu ja ottaa jatkuvasti vaikutteita eri puolilta. Se ei silti tarkoita, etteikö kansallisuudella olisi merkitystä. Meille syntyy välittömästi mielikuvia, jos puhutaan vaikkapa intialaisesta musiikista tai venäläisestä kirjallisuudesta. Toisaalta niinkin meidän jutuksi miellettyä kuin suomirockia ei olisi olemassa ilman brittiläistä rock-musiikkia ja amerikkalaista bluesia. 

– Onhan esimerkiksi Suomessakin yritetty valjastaa kulttuuria autoritääristen poliittisten päämäärien käyttöön. Tälläkin hetkellä on oikeistolaisia puolueita ja ryhmiä, jotka pyrkivät määrittelemään mikä on ”oikeaa” suomalaista kulttuuria. Onneksi kulttuuri on niin ovela, että se pyrkii pakenemaan kaikenlaisia ulkopäin tulevia pakotteita. Poliittinen taidekin voi toki olla hyvää, mutta ei sitä pakottamalla tai kieltämällä synny, vakuuttaa Korvela. 

Rakas Kalevala 

Helmikuun 28. juhlitaan myös Suomen kansalliseeposta Kalevalaa. Turun yliopistossa folkloristiikkaa eli kansanperinnettä opiskellut Korvela kokee vuonna 1835 ilmestyneen, niin sanotun Vanhan Kalevalan olevan itselleen se kaikkein rakkain. 

– Folkloristisessa mielessä Kalevala ei edusta autenttista kansanperinnettä, vaan on enemmän Elias Lönnrotin sinänsä ansiokas kirjallinen työ. Sillä on kuitenkin juurensa vahvasti itämerensuomalaisessa kerrontaperinteessä ja se on ainutlaatuisen upea kokoelma. 

Korvelan suosikkeja ovat loitsut. 

– Raudan syntyruno on loistava esimerkki kansanomaisesta lääkinnällisestä ajattelusta. Kalevalan kolmannessa runossa Väinämöinen satuttaa itsensä venettä veistäessään. Haava on tulehtumassa, joten neljännessä runossa pohditaan parannuskeinoja. Kalevalaisen maailmankuvan mukaan on selvitettävä Väinämöistä haavoittaneen kirveen raudan synty, jotta raudan aiheuttamaa haavaa voidaan hoitaa oikein. Tämähän on samanlaista, tosin alkukantaista logiikkaa, kuin nykyään vaikkapa koronan hoidossa: pitää selvittää, mistä tauti on peräisin ja miten se toimii, jotta voidaan löytää parannuskeino, kertoo Korvela. 

Metropolissa luoviva kulttuuripersoona 

Alun perin Keski-Pohjanmaalta kotoisin oleva Korvela asuu Espoossa, mutta mieltää pääkaupunkiseudun ikään kuin yhtenä alueena: kulttuurimielessä kannattaa luovia luovasti eri kaupunkien välillä. 

– Espoossa on upeita kulttuuripaikkoja, kuten vaikkapa taidemuseo Emma sekä musiikin puolella Sellosali. Kuitenkin esimerkiksi kunnon rock-keikkoja varten joutuu useimmiten hakeutumaan Helsinkiin. Myös studio- ja harjoittelutilat ovat tällä hetkellä Helsingin Lauttasaaressa, sanoo Korvela. 

Koronan vuoksi on kulttuuritoiminta ollut melkoisella säästöliekillä jo kohta vuoden ajan. Korvelaltakin on epidemian takia mennyt sekä juttukeikkoja että esiintymistilaisuuksia, mikä on paitsi rahallisesti myös henkisesti raskasta. 

Sanna Marinin hallitus on pääsääntöisesti hoitanut Korvelan mielestä koronakriisiä hyvin, mutta kulttuuriala on niin pahassa kriisissä, että nyt tarvittaisiin sekä enemmän että kohdistetumpaa tukea.  

– Koronakriisi ei kohtele kaikkia kulttuuritoimijoitakaan tasapuolisesti. Isot pärjäävät koollaan, mutta monet pienemmät toimivat kädestä suuhun -periaatteella, ja kun tuloja ei ole niin ollaan vaikeuksissa.  

Korvelan mielestä on outoa, että esimerkiksi baareissa saa laulaa karaokea, mutta livebändien keikat on kielletty. Myös monen museon ja konserttisalin sulkemiset tuntuvat liioittelulta.  

– Toivoisin, että koronakriisi herättelisi laajemminkin keskustelua kulttuurialojen toimintaedellytyksistä ja tekijöiden toimeentulosta. Esimerkiksi musiikin suoratoistojakelun maksuista artisti saa vain murto-osan, harvoista esiintymisistäkin tuntuvat palkkiot olevan entistä tiukemmassa. Ei ole ihme, että moni harkitsee alanvaihtoa, kun ammattilaisten pitäisi tehdä ilmaistyötä, manaa Korvela.  

Keskustelutilaisuus taiteesta, kulttuurista ja toimeentulosta  

28.2. “Sorsa soitti kanteletta vesilintu vempelettä”  

Kalevalanpäivän 28.2. klo 15-16.15 rauhanryhmän skypetilaisuus  

Toimittaja ja muusikko Marko Korvela, tanssija ja muusikko Henna Hartikainen ja käsitetaiteilija, SKP:n puheenjohtaja ja Euroopan vasemmiston kulttuuriverkoston jäsen JP (Juha-Pekka) Väisänen keskustelevat kulttuurista, taiteesta ja toimeentulosta.  

Tilaisuuden järjestää SKP:n rauhanryhmä 

Tässä linkki / tapahtuma löytyy myös FB:stä hakemalle sitä tapahtuman nimellä “Sorsa soitti kannelta vesilintu vempainta, mutta saiko joku palkkaa” 

Marko Korvelan musiikkia

Leevi Launis – Katu on kivinen virta -video 

Gorbatron – Ulrike Meinhofin silmät