Home >> Artikkelit >> Kommunistinuorten puheenjohtaja Jiri Mäntysalon vappupuhe 2021

Kommunistinuorten puheenjohtaja Jiri Mäntysalon vappupuhe 2021

01.05.2021 - 15:15
  • Jiri Mäntysalo vappu 2021

Jiri Mäntysalon puhe katseltavissa myös Kommunistinuorten Youtubessa.

 

Hyvät toverit!

Vuosi sitten vappupuheessani sanoin, että virus tai mikään muukaan ei tule ikinä estämään toimintaa paremman yhteiskunnan eteen. Suoraa toimintaa ja aktivismia voidaan harjoittaa monilla tavoin myös tänä aikana, kun fyysiset tilaisuudet ja tapahtumat eivät ole nyt vaihtoehtona.

Tilanne koronaviruksen kanssa on tänä keväänä 2021 ollut pitkälti sama kuin vuosi sitten tai itse asiassa pahempi, jos katsotaan tartuntalukuja ja kuolemantapauksia. Viime vuosi ei ollut kuitenkaan ihan sysimusta – poikkeusoloihiin sopeutuminen tarkoitti uusia toiminnan muotoja kommunistien ja radikaalin vasemmiston poliittiselle työlle. SKP, Kommunistinuoret ja Tiedonantaja ryhtyivät järjestämään striimejä ja webinaareja sekä Demokraattinen sivistysliitto hankki jäsenjärjestöjensä yhteiskäyttöön laadukasta videointi- ja striimauskalustoa.

Työväen vappu on aina punainen ja poliittinen – tällä kertaa entistäkin poliittisempi siinä valtaväestön käsittämässä poliittisessa merkityksessä, sillä kuntavaalit pidetään nyt kesäkuussa. SKP on ottanut kärjekseen pysäyttää hävittäjähankinnat ja siirtää hävittäjiin kuluvat miljardit kuntapalveluihin – niihin yhteisiin ja jokaiselle tärkeisiin palveluihin kunnissa, jotka tarvitsevat kipeästi lisää rahaa; koulutukseen, sote-palveluihin, kirjastoihin, kiinteistönhuoltoon ja infraan, kulttuuriin, ja niin edelleen.

On vaikea ja mahdoton käsittää niitä syitä, joilla tällä hetkellä valmisteltavia Suomen historian suurimpia asehankintoja perustellaan. Onko meillä Suomessa niin kova pelko siitä, että Venäjä tulee hyökkäämään tänne? Jos on, niin miksi ja miten vanhanaikaiseen teknologiaan perustuvien hävittäjien uskotaan asiaa ehkäisevän? Ja onko Suomen poliittisella eliitillä niin kova tarve miellyttää Yhdysvaltoja, kun hallitus haluaa tehdä miljardien tulonsiirron valtion kassasta jenkkiläiselle sotateollisuudelle?

On myös hankala käsittää sitä perusteetonta russofobiaa, jonka avulla työläisten toimeentuloa ja kuntien rahoitusta ollaan valmiita nirhaamaan asehankintojen hyväksi. Avain hyviin naapuruussuhteisiin on aina ollut yhteistyö ja kunnioitus. Niin paljon, kun Venäjän hallinnossa ja sen politiikassa kritisoitavaa ja moitittavaa onkin, ei se tarkoita sitä, että meidän on uhrattava omat kuntapalvelumme sen takia – tai luotava pään sisällä uhkakuvia sotilaallisesta hyökkäyksestä.

Mielestäni nyt siis pitäisi keskittyä vastaamaan oikeisiin uhkakuviin. Ympäristökriisiin, luokkaeroihin, epätasa-arvoon ja kuntien vaarantuneeseen tilanteeseen. Koronakriisillä ja sen jälkihoidoilla on paljon vaikutusta näihin kaikkiin kysymyksiin. On esimerkiksi selvää, että koronan vuoksi vähentynyt lentoliikenne on ollut ehdottomasti hyvä asia ympäristölle ja ilmastolle, mutta ensinnäkin se ei yksistään riitä ja toiseksi, tulevaisuuden suuntana ei voi olla kaiken elämän palauttaminen ennalleen, koska ympäristömme ei kestä sitä.

Materian ja luonnonvarojen kulutusta ei tule enää kiihdyttää, vaan kulutus ja koko talousajattelu on muutettava vastaamaan todellista tarvetta eikä kiihtyvän kulutuksen kautta omistajien voitontavoittelua. Koko materian tuotantoketju tulee sitouttaa tähän uuteen suunnitelmatalouteen, joka tyydyttää tarpeet, mutta suojelee planeettaa. Kunnissa tarvitaan joukkoliikennettä ja lähiluontoa vahvistavia toimia sekä etäkokoukset ja kotimaanmatkailu runsaiden ulkomaanmatkojen vaihtoehtoina on fiksua ottaa tavaksi jatkossakin.

Työväenluokan köyhtyminen ja koronakriisin iskeminen pahiten jo valmiiksi heikossa

asemassa oleviin on todellista. Matalapalkka-aloilla työskentelevät ja yhteiskunnallisesti aivan oleellista työtä tekevät duunarit, ammattilaiset – kuten hoitajat, kaupan alan työntekijät ja siivoojat – ovat jääneet vaille koronalisiä, vaikka he ovat työnsä takia jatkuvassa terveysriskissä koronapandemian aikana. He eivät voi siirtyä etätöihin. Solidaarisinta, inhimillisintä ja fiksuinta on nostaa näillä matalapalkka-aloilla työskentelevät ihmiset pois palkkakuopasta ja ryhtyä maksamaan jokaiselle ihmisarvoiseen elämiseen riittävää kunnon palkkaa.

On myös aika nostaa jokainen pois köyhyysrajan alapuolelta turvaamalla 1200 euron perusturva heille, jotka eivät omalla työllään tähän yllä. Köyhyyden negatiiviset vaikutukset eivät ole pieniä tai halpoja yhteiskunnalle eikä missään nimessä itse köyhyyttä kokevalle ihmiselle. Asumisen hinta on saatava alas, sillä vuokrat ovat jo sietämättömän korkealla isommissa kaupungeissa. Vuokranantajien ahneudelle on laitettava stoppi ja asetettava oikeudenmukainen alueellinen vuokrakatto.

 

Hyvät toverit!

Me punaiset vapputoimitsijat pidämme työväen aatteen väristä lippua korkealla mitä ikinä teemmekään. Esillä pidettäviä ja kuuluville nostettavia teemoja meillä on. SKP:llä on tärkeät ja ehdottoman kannatettavat aloitteet 6 tunnin työpäivästä, 1200 euron perusturvasta, rauhan rakentamisesta sekä ympäristökriisin ratkaisusta.

Iso kiitos jokaiselle toverille tähän saakka tehdystä työstä ja tämä kollektiivinen työ jatkukoon. Olkoon tämä myös kutsu jokaiselle tätä puhetta kuuntelevalle tai lukevalle uudelle toverille – vaikuttaminen on yhdessä tekemistä eikä missään nimessä murjottamista.

Oikein hyvää vappua!

Jiri Mäntysalo

Kommunistinuorten puheenjohtaja, SKP:n kuntavaaliehdokas Vantaalla

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista