Home >> Artikkelit >> Hallitus taas duunaria kyykyttämässä

Hallitus taas duunaria kyykyttämässä

30.08.2018 - 10:00
(updated: 30.08.2018 - 10:16)
  • Työsopimuslaki, Marko Korvela, Journalistiliitto

Juha Sipilän johtama porvarihallitus on muuttamassa työsopimuslakia. Uuden lakiesityksen ajatuksena on henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen pienissä, alle 20 hengen yrityksissä. 

SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen Marko Korvela pitää hallituksen esitystä pöyristyttävänä ja työläisen asemaa heikentävänä. 

Korvela ei ole näkemyksessään yksin: ay-kenttä on yksimielisesti esitystä vastaan. Niin myös Korvelan oma Journalistiliitto. 

– Meidän liittomme pitää esitystä sekä tarpeettomana että haitallisena. Tähän on monia syitä, toteaa Korvela. 

Esityksen mukaan pienet työpaikat joutuisivat eriarvoistavan sääntelyn piiriin. Kaikkien alojen yksityisen puolen työntekijöistä reilu kolmannes olisi uuden sääntelyn piirissä.  

– Esimerkiksi media-alallakin entistä useampi on töissä pienissä yrityksissä, muistuttaa Korvela. 

Esitystä perustellaan työllistämisvaikutuksilla, mutta mitään takeita tästä ei taaskaan esitetä.  

– Työntekijät eivät jatkossa välttämättä hakeudu alle 20 hengen yrityksiin, koska työsuhdeturva on niissä heikompi.  

Journalistiliiton mukaan ei ole mitään näyttöä siitä, että Suomessa olisi erityisen korkea irtisanomiskynnys. On sitä paitsi melko sattumanvaraista, onko ihminen töissä yli vai alle 20 hengen työpaikassa. 

– Hallituksen vetämä raja on täysin mielivaltainen, huomauttaa Korvela. 

Journalistiliitto toteaa, että tilanne tulisi olemaan pitkään epäselvä. Vasta oikeuskäytäntö tulee määrittämään, millaisessa tilanteessa pienestä yrityksestä voidaan irtisanoa henkilöperusteella. Menee vuosia, ennen kuin oikeuskäytäntö muodostuu. Kukaan ei tiedä, mihin esitys johtaisi – paitsi eriarvoiseen tilanteeseen työpaikoilla. 

Hallituksen esityksen mukaan henkilöperusteisesti irtisanotulle tulee työttömyysturvaan karenssi, lähtökohtaisesti kolme kuukautta. Tämä merkitsee sitä, että alle 20 hengen yrityksestä irtisanotut joutuisivat muita helpommin karenssiin. 

Uusi laki johtaisi myös irtisanomisten riitauttamiseen ja pitkiin prosesseihin. Pienillä työpaikoilla ei välttämättä ole siihen varaa. 

– Hallituksen esitys on taas täydellisen epäonnistunut, duunaria kyykyttävä kyhäelmä. Kokoomuksen valtiovarainministeri Petteri Orpo myönsi taannoin haastattelussa, että hallitus on tehnyt joitakin virheellisiä päätöksiä. Onko se mitään muuta tehnytkään? Esitys irtisanomisen helpottamisesta kuuluu siihen samaan roskakoriin, jonne pitäisi laittaa niin kiky kuin sote-esityskin, kuittaa Korvela.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista