Miljardileikkauksille on vaihtoehtoja
Orpon-Purran hallituksen miljardiluokan leikkaukset kohdistuvat tavallisiin ihmisiin, mutta niille on olemassa oikeudenmukaisia vaihtoehtoja. Näissä leikkauksissa ei ole kysymys ”kasvutoimista” vaan tulonjakopolitiikasta suurpääoman hyväksi. Hallitus ei budjettiriihessään kuvannut tietä ulos talouden kriisistä. Suomen kommunistinen puolue (SKP) esittää leikkausten perumista ja varojen keräämistä sieltä, minne varallisuus on keskitetty.
Suomessa pääomien verotus on alle EU:n keskitason, samoin yhteisöverotus. Näiden korjaamisella saataisiin kerättyä useita miljardeja lisää verotuottoja vuosittain. Lisäksi sekä laiton veronkierto että laillistettu verosuunnittelu on saatava kuriin ja estettävä varojen karkaaminen veroparatiiseihin. Toistaiseksi Orpon hallitus on helpottanut veronkiertoa.
Hallitus on lakkauttanut ARAn itsenäisenä toimijana ja ohjaa vuonna 2026 lisärahoitusta lyhytaikaisiin korkotukilainoihin, jotka palvelevat markkinaehtoista rakentamista ja joissa vuokrakäytön rajoitteet jäävät lyhyiksi. Samalla hallitus on päättänyt leikata valtion tukeman asuntotuotannon korkotukilainavaltuutta 365 miljoonalla eurolla vuodesta 2027 alkaen. Päätös lisää rakennustyöläisten työttömyyttä, vähentää edullisten vuokra-asuntojen rakentamista, hyödyttää vuokranantajia ja kaventaa mahdollisuuksia kohtuuhintaiseen asumiseen. Toimillaan hallitus on petaamassa valtavan kokoluokan asumiskriisiä Suomeen.
Leikkaukset köyhimmiltä eivät ole kestävä tie. Ne kasvattavat eriarvoisuutta ja luovat turvattomuutta ihmisten joutuessa kamppailemaan selviytymisestä jopa laittomin keinoin, kun perusturva ei riitä. Jo nyt tukien varassa elävät ihmiset kärsivät korkeista elinkustannuksista. SKP esittää perusturvan nostamista 1500 euroon kuukaudessa, jotta myös ihmisillä, jotka eivät voi elättää itseään työllään, olisi mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään.
Hallituksen linja heikentää koulutusta ja terveydenhuoltoa. Koulutuksesta leikkaaminen syventää oppimistulosten laskua, joka on jo nyt OECD-maiden suurimpia viime vuosikymmenen aikana. Tämä on suora leikkaus tulevaisuudesta. Jatkuvien heikennysten myötä koulutuksen tasa-arvo rapautuu ja eriytyy entisestään, kun perheiden taustat vaikuttavat yhä vahvemmin lasten mahdollisuuksiin.
Terveyspalveluissa hallitus jatkaa yksityistämistä ja ulkoistamista, vaikka jo nyt terveyserot suomalaisten välillä ovat suuremmat kuin monissa muissa Pohjoismaissa. Hyvinvointialueiden alijäämä tulee kasvamaan tänä vuonna lähes 1,42 miljardiin euroon. Julkisen terveydenhuollon alasajo on pysäytettävä, ja palvelut on tuotettava julkisesti, jotta hoito olisi tasa-arvoista, saavutettavaa ja laadukasta kaikille.
Hävittäjähankintaan tullaan käyttämään vuonna 2026 noin 1,6 miljardia euroa. Sillä summalla kuitattaisiin koko hyvinvointialueiden kuluvan vuoden alijäämä.
Jos leikkauksia etsitään, ne on löydettävä sotilasmenoista. Hävittäjähankinnat maksavat yli 10 miljardia euroa ja niiden kokonaiselinkaarikustannukset nousevat yli 40 miljardiin. Valtiovarainministeriö ennakoi, että hävittäjähankintaan tullaan käyttämään vuonna 2026 noin 1,6 miljardia euroa. Sillä summalla kuitattaisiin koko hyvinvointialueiden kuluvan vuoden alijäämä.
Suomi on sitoutunut nostamaan sotilasmenonsa jopa 5 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Se tarkoittaa vuoden 2024 bruttokansantuotteen tasolla noin 13 miljardia euroa. Puolustusministeriön hallinnonala taas oli vuoden 2024 budjetissa noin 6 miljardia euroa. Käytännössä tämä tarkoittaisi 7 miljardin leikkauksia kaikille muille hallinnonaloille. Tällainen taso on kestämätön niin taloudellisesti kuin yhteiskunnallisestikin, ja se merkitsee nykyisen, hyvinvointivaltiona tunnetun järjestelmän alasajoa. SKP vaatii hävittäjähankintojen perumista ja Suomen kieltäytymistä Naton kasvavista sotilasbudjettivaatimuksista.
Hallituksen suunnitelmallisuus rajoittuu ainoastaan sotilasbudjettiin. Miten jatkossa on tarkoitus tehdä huippulaatuista tuotantoa, jos leikataan koulutuksesta ja tutkimuksesta? Miten jatkossa on tarkoitus varmistaa työvoiman terveys, jos hyvinvointialueet ovat alijäämäiset ja kohtuuhintainen asuntotuotanto ajetaan alas?
SKP:n vaihtoehto budjetille on selkeä: militarismin ja leikkausten sijaan on panostettava ilmasto- ja ympäristökriisin ratkaisemiseen, todellisiin työllistämistoimiin, koulutukseen, asuntotuotantoon ja hyvinvointipalveluihin. Rahaa tähän kyllä löytyy. Tarvitaan vain poliittista tahtoa.
SKP:n keskuskomitea
Turussa 7.9.2025